On se se. Se se on. Tihihihii. Raksilan jäähallin pihalle kerääntyneessä joukossa vain yksi ihminen herättää neljän pienen taitoluistelijatytön huomion. Pystyssä sojottava vaalea tukka, ruutupaita, farkut, aurinkolasit ja muinoin valkoiset tennarit. Tihihii. Saako nimmarin? Vaikka tähän jumppamattoon?
Koko kansan Mikke ottaa aurinkolasit päästään, katsoo silmiin, jaksaa olla kohtelias ja sympaattinen. Jääprinsessat saavat nimmarinsa. Niitä Mikael Granlund on kirjoittanut puolentoista viikon aikana aika monta. "Muutaman", hän laskee. Vieressä bussiin pakataan vaimoja, lapsia, äitejä, isiä, mummoja, pappoja, jääkiekkoseuran johtohenkilöitä ja auringossa säihkyvä maailmanmestaruuspokaali. Ilmassa on perhejuhlan tuntua.
Pokaali matkustaa etupenkillä, siinä Kukkosen pikkutyttöjen tuntumassa. Lasse Kukkonen on saanut muutaman päivän tutkia, millaista on maailmanmestarin arki.
"Samalla lailla pitää aamupuuro keittää", hän sanoo.
"Mutta vieläkin tämä hymyilyttää aina, kun se tulee mieleen."
Mikael Granlund matkustaa mietteissään ja räplää kännykkäänsä. Takapenkin ovat vallanneet Juhamatti Aaltonen ja Janne Pesonen. Jalat eivät ole ottaneet kiinni maahan puoleentoista viikkoon, ja vielä on juhlia tiedossa: Granlundilla Oulunsalossa torstaina, Aaltosella Iissä 12. kesäkuuta, jokaisella vuorollaan sitten, kun pokaalin saa pitää päivän omanaan.
"Juurihan tässä on pari päivää huilattu, kyllä nyt jaksaa juhlia", Iin ihmemies sanoo.
Bussi keinahtelee päätepysäkilleen Kiikelin sillalle, ja Granlund lyöttäytyy takapenkin poikien seuraan. Kolmikko marssii pitkäksi venyvän kulkueen kärjessä Oulun torin poikki ja livahtaa hetkeksi makasiinikahvilaan sillä aikaa, kun pokaalia kantava Kukkonen poseeraa teinityttöjen kameroille.
Teltassa media ja kutsuvieraat, sata nimikirjoitusta, tuhat taputusta olalle ja ne samat kysymykset.
"Ei puhuta siitä enää, se oli vain yksi maali. Jos siinä olisikin tullut kaksi maalia yhtä aikaa", Granlund toivoo ja pyytää anteeksi hetkisen. Tämän biisin hän haluaa kuunnella. Se on Mikko Pohjolan Paikkani tiedän.
Sitten alkaa huuto. Juontaja Lauri Salovaara kutsuu lavalle vuorotellen Janne Pesoseeeeen, Topiiiii Jaakolan, Mikaaaa Pyöräläään - pois eestä, mä oon Iistä - Juhamatti Aaaaltosen, Lasseeee Kukkosen - ja nyt sormet korviin - Mikaeeeel Granlundin. Kuusi kärppää, jotka ovat palanneet kotiin maailmanmestareina.
Juhamatti Aaltosen sanoin: tämä tässä on ollut parasta. Huuma.
Sitten lauletaan J. Karjalaisen Sankarit, yhteen ääneen ja vielä kerran uudella sanoituksella, kun kuorojohtajana toimii Janne Pesonen: "Me ollaan granlundeja kaikki, kun oikein silmin katsotaan, me ollaan granlundeja elämän, ihan jokainen."