Saksassa kuohuu, erityisesti sen itäisessä osassa, vuonna 1991 liittotasavaltaan liitetyissä niin sanotuissa uusissa osavaltioissa, toisin sanoen entisessä DDR:ssä. Ei, kysymys ei ole uusnatsien väkivaltaisuuksista, vaan aivan muusta. Ihmiset ovat lähteneet kadulle osoittamaan mieltään ensi vuonna voimaan tulevan työttömyysturvan kokonaisuudistuksen johdosta, joka hankkeen suunnittelussa keskeisesti mukana olleen virkamiehen mukaan kantaa julkisuudessa nimeä "Hartz IV".
Kymmenettuhannet osoittavat joka maanantai mieltään - ovat tehneet sitä jo useana viikkona - itäisen Saksan suurissa keskuksissa, Leipzigissa, Magdeburgissa ja nyt jo Berliinissäkin. Käyttöön otetut iskulauseet viittaavat viidentoista vuoden takaisiin tapahtumiin, siihen vaiheeseen, jossa Saksan Demokraattisen Tasavallan (DDR:n) kansalaiset alkoivat lähteä kadulle vaatimaan sitä, että demokratiasta tehtäisiin totta. Ne olivat täysin rauhallisia mielenosoituksia, hiljaisten ihmisten vakavaa vaikuttamista. Mieltään osoittavien keskeinen sanoma oli tuolloin: "Wir sind das Volk", me olemme juuri se kansa, jonka nimissä valtaa käytetään - ja me haluamme muutosta.
Viisitoista vuotta sitten DDR:n "maanantaimielenosoitukset" (Montagsdemos) saivat käsitteenä mahtavan tunnelatauksen, mikä ei myöhempinä vuosina ole suinkaan vähentynyt. Osa mediaa paheksuu sitä, että tätä nimitystä ja siihen sisältyvää latausta käytetään nyt toisiin, vääriin tarkoituksiin. Mielenosoittajat vastaavat, että nyt on kysymys yhtä tärkeistä asioista: silloin demokratiasta ja nyt sosiaalisen turvallisuuden perustasta. Ja joka tapauksessa herkkyys lähteä kadulle palautuu selvästi ihmisten historialliseen kokemukseen itäisessä Saksassa.
Vastakkain on kaksi tosiasiaa, julkisen rahoituksen ehtyminen yhtäällä ja toisaalta työttömyys, joka erityisesti itäisen Saksan puolella nousee yli 20 prosenttiin. Saksassa on näihin saakka ollut hyvä ansiosidonnainen työttömyysturva, mutta nykyisellä työttömyysasteella ja nykyisin työttömyyskorvauksin julkinen talous joutuu vakavalle koetukselle.
Ratkaisuksi on päätetty suuri joukko leikkauksia, joista merkittävimpiä on ehkä se, että yhden työttömyysvuoden jälkeen ansiosidonnainen työttömyyskorvaus muuttuu tarveharkintaiseksi sosiaaliavuksi. Jotkut saavat nykyistä hieman enemmän, mutta suurempi on niiden määrä, joiden asemaa heikennetään. Siitähän on viime kädessä kyse, julkisten menojen supistamisesta.
Mikä saa ihmiset kaduille ja keitä siellä on? Kuvaa eivät hallitse organisoidut ryhmät, eivät ammattiyhdistykset, ei globalisointia vastustava Attac-järjestö eivätkä poliittiset puolueet, niistä ei edes sosialistinen PDS, joka on sosiaalidemokraateista vasemmalla.
Työttömien ohella kaduille ovat lähteneet myös keskituloiset, ne jotka ovat hankkineet itselleen vaatimattoman hyvinvoinnin ja jotka nyt pelkäävät syöksyä täyteen ahdinkoon, jos ja kun heistä jonkin ylhäällä päätetyn konsernistrategian mukaisesti tehdään työttömiä. Hallituksen on vaikeaa vähätellä sosiaaliavun varaan joutumisen riskiä niille, jotka vuosikausia ovat tunnollisesti maksaneet työttömyysvakuutusmaksunsa. Ei auta edes se, että hallitus on luvannut kuluvalla vaalikaudella puolittaa työttömyyden - niin kuin Suomessakin taannoin luvattiin. Lupaukset eivät enää tunnu uskottavilta.
Miten Hartz IV -hankkeelle sitten käy? Hanke ei näytä yksityiskohdiltaan ja painotuksiltaan riittävän hyvin valmistellulta, eikä hallitus ole tehnyt ajoissa tarpeeksi selväksi sen lähtökohtia ja tavoitteita. Tuloerojen lisääntyminen ja suurten tulojen kasvu ei liioin innosta ihmisiä leikkauksien vaatimaan keskinäiseen solidaarisuuteen. Mutta Saksan hallitus ei tässä vaiheessa näytä taipuvan suuriin muutoksiin, vaan ainoastaan joihinkin vähäisiin korjauksiin.
Demokratia on edustuksellista eikä suoraa, sanotaan. Viime kädessä jää valitsijain reagointi Hartz IV -ratkaisuihin liittopäivien seuraavissa -vaaleissa osoitettavaksi. Siihen on vielä matkaa. Sitä ennen toimitetaan esimerkiksi Berliinissä jo ensi lokakuussa osavaltioparlamentin (maapäivien) vaalit. Hartz IV -hankkeesta ei tosin päätetty osavaltiokohtaisesti, mutta lokakuun vaalit tulevat ensimmäisinä vastaan.
Berliinin kaupunki muodostaa yhden osavaltion, ja siellä on äskeisten mielipidetiedustelujen mukaan sosialistinen PDS nousemassa suurimmaksi puolueeksi, kohta jäljessään vihreät. Sosiaalidemokraatit jäisivät kolmanneksi. PDS ei liittopäivillä kannattanut Hartz IV -hanketta. Vihreät ovat tosin mukana liittohallituksessa, mutta hanke ei ole ollut heidän hallinnoimiensa ministeriöitten (ulkoasiat, ympäristö) hoidossa.
Poliittinen vastuu työttömyysturvaratkaisuista jää sosiaalidemokraateille, osin myös kristillisdemokraateille, jotka parlamentin toisen kamarin eli liittoneuvoston kautta olivat vaikuttamassa hankkeen saamaan sisältöön.
On kuitenkin itsestään selvää, ettei edustuksellisessakaan demokratiassa ole kysymys vain kansan oikeudesta vaihtaa edustajia vaalikauden päätyttyä. Koko vaalikauden ajan täytyy olla käynnissä keskustelu edustettujen ja edustajien kesken.
Edustuksellisen päätöksenteon tulee olla jatkuva vuorovaikutusprosessi, jossa kansan käsitykset jatkuvasti välittyvät parlamentille ja jossa edustusorgaani koko ajan testaa päätöksillään oman hyväksyttävyytensä, panee sen toimillaan kyseenalaiseksi. Puolueilla on tärkeä rooli tuossa vuorovaikutusprosessissa mutta ei yksinoikeutta kansan käsitysten välittämiseen. Sellaista yksinoikeutta ei ole mediallakaan eli joukkotiedotuksella.
Maanantaimielenosoittajat Saksassa ovat juuri sitä kansaa, jonka nimissä edustajat toimivat.