Siellä se taas menee. Juoksee posket punaisena hölskyvillä kumppareilla pihakujaa. Sen pienessä vartalossa kuplii riemu.
Kumpparit lompottavat nurmelle, kulkevat talon taakse ja pysähtyvät. Myös perässä seuranneiden lenkkareiden kahina vaimenee.
Hetkeen ei kuulu mitään. Sitten talon rakenteissa alkaa kumista.
Ensin pitää vähän hyppiä, että saa pompun kohdilleen. Muutaman verryttelyhypyn jälkeen lihakset ymmärtävät, että niiden pitää nyt toimia maksimiteholla: Kumpparipari on saatava niin ylös maasta, että eriparisormikkaat, tarkoituksella valitut, yltävät tikkaiden askelmille.
Eriparit pitävät tikkaista kiinni. Kumpparit vispaavat ilmaa. Hauikset kannattelevat, keskivartalo auttaa. Napakka tukipotku seinään ja käärmemäinen kiemurtelu. Käsi irti, ylemmäs ja ote kiinni. Kurajälki laudoituksessa, kumpparit tukevasti askelmalla.
Nyt tarkkana. Mieli keskittyy, vartalo jännittyy, hakee tasapainoa. Päättäväiset kumpparit lähtevät kipuamaan. Lenkkarit hoputtavat. Ne haluavat mukaan.
Ja sitten: ”Nyt heti pois sieltä tikkailta!”
Seikkailu läsähtää. Äiti. Se osaa pilata kaiken. Lenkkarit juoksevat pois ja kutsuvat mukaansa. Kumpparit pudottautuvat alas. Moks.
Ja sitten viik, viik, viik. Kikatusta, höpökaatuilua ja enarihyppyä. Pieni sydän pompottaa. Keuhkot ahnehtivat ilmaa. Hiki pusertuu pipon alle, tukkaa kutittaa!
Kunnes: ”Tytöt, trampoliinilla yksi kerrallaan!”
Voi ei. Lenkkareiden äiti.
Kumpparit ja lenkkarit tallustavat päät nuupollaan hiekkalaatikolle. Silmiin osuu ämpäri ja siitä viriää tuuma.
Marjastajat näyttävät tunnin aherruksen tuloksensa. Varsin mallikashan se on. ”Hienoa! Pestään puolukoista vielä hiekka, niin voidaan leipoa piirakkaa”, kumppareiden äiti lupaa. Marjastajat ovat polleana.
Eriparit tarttuvat pyörää sarvista. Nyt ajetaan kilpaa! Marjastuksen rauhoittama sydän herää taas tositoimiin. Pompompom. Reidet työskentelevät, pyöräilyreitin epätasaisuudet pitävät lihakset varppeillaan.
Varttitunnin rallin jälkeen pyörä kurvaa mattotelineelle. Kuski rimpuilee metallihökötyksen huipuille ja roikkuu siinä kuin marakatti.
Ja sitten: ”Teline voi kipata. Nyt heti pois sieltä!”
Huokaus. Joojoo.
Ilta hämärtää ja nälkä kurnii. Lenkkareille pitää sanoa heippa.
Sisällä odottaa iltapala ja hammaspesu. Ihan vielä ei malttaisi mennä nukkumaan. Makuuhuoneen oveen pultattu rekkitanko houkuttaa. Varpaat kipuavat ensin sohvan selkänojalle, jotta sormet yltävät tankoon. Nyt tulee enari. Ja tulee se. Kaksi puhdasta leukaa. Lällällää, äiti ei saa kuin yhden!
Parin tunnin otos kumppareiden ja lenkkareiden tarhan jälkeisestä ”voikko nää alakaa mua” -ajasta näyttää, että lapsi liikkuu kuin väkkärä.
Ja liikkuisi enemmänkin, jos lasta ei olisi pakko oman turvallisuutensa vuoksi joskus kieltää. Ja jos emme niuhoittasi nurmikon kunnosta, vaatteiden repeytymisestä, kettinkirasvasta lahkeissa, katkenneista kukista tai ehjästä lumipeitteestä takapihalla. Ja jos emme pääsisi helpommalla antaessamme Muumien hoitaa pikkuväkeä illasta toiseen olohuoneissamme.
Asiantuntijoiden mukaan alakoululainen ja sitä nuorempi lapsi tarvitsee liikuntaa vähintään kaksi tuntia päivässä.
Tämä ei tarkoita ohjelmoitua urheilua urheiluseuroissa. Pihalla puuhailu, pelit ja leikit ajavat saman asian. Pääasia, että lapsen annetaan liikkua ja rohkaistaan häntä siihen.
Sydän ja keuhkot vahvistuvat, lihakset kehittyvät, luut kovettuvat ja mieli pysyy reippaana. Liikkuvalla lapsella ei ole paino-ongelmia.
Lapsen elintavat heijastuvat hänen terveydentilaansa vuosikymmenten päähän. Tämä kannattaa muistaa. Se on iso asia.