Pääkirjoitus

Mattila kaikin puolin järkevä valinta

Eduskunnan hallintovaliokunnan uudeksi puheenjohtajaksi valittu Pirkko Mattila sai ryhmältään vahvan mandaatin.

Eduskunnan hallintovaliokunnan uudeksi puheenjohtajaksi valittu Pirkko Mattila sai ryhmältään vahvan mandaatin.

Perussuomalaisten  eduskuntaryhmä antoi tiistain äänestyksessä Mattilalle  25 ääntä, kun kansanedustajat Juho Eerola ja Ismo Soukola saivat kumpikin viisi ääntä.

Selkeät numerot kertovat, että halla-aholaisten vaikutusvalta ryhmässä on pienempi kuin mitä julkisuudesta voisi päätellä.

 Hallintovaliokunnan johdosta eroamaan joutunut Jussi Halla-aho esitti seuraajakseen maahanmuuttokriittistä Juho Eerolaa.

Eerolan valinta olisi ollut selkeä viesti siitä, että puolue ei enää ole puheenjohtaja Timo Soinin näpeissä. Soini voikin huokaista helpotuksesta.

 Soini on joutunut taiteilemaan puolueen halla-aholaisen siiven kanssa. Hän ei ole kuitenkaan rohjennut irrottaa letkuja.

Takana on jo kaksi merkittävää tappiota. Halla-ahon Kreikan sotilasjunttapuheet rapauttivat Soinin uskottavuutta, kun ryhmä suostui erottamaan Halla-ahon vain kahdeksi  viikoksi. Toinen merkittävä tappio oli hommalaisen Matias Turkkilan valinta Perussuomalainen-lehden päätoimittajaksi.

Mattilan valinta vahvistaa puolueen Soinin asemaa.  Perussuomalaisten eduskuntaryhmä osoitti, että se ei tanssi Halla-ahon pillin mukaan. Ryhmässä on halua ja kykyä asialliseen politiikkaan hihhuloinnin sijaan.

Muhoslaisen Pirkko Mattilan valinta vahvistaa pohjoista näkökulmaa. Mattilan valinta on paikallaan, sillä Oulun vaalipiiri on yksi perussuomalaisten vahvimpia piirejä neljällä kansanedustajallaan.

Ensimmäisen kauden kansanedustaja näytti, että myös tarvittavaa poliittista pelisilmää löytyy ja käytti avautuvan ikkunan hyväkseen.