Siinähän se mies on. Ilmestyy pimeyden ja lumimyräkän keskeltä tuulispäänä ja sanoo kuuluvalla äänellä päivää. Matti Heikkinen on lähtenyt aamulla ajamaan Jyväskylästä, ensin halki mustan maiseman ja sitten Oulun loskan Rukan tuiskuun. Ja painunut saman tien hiihtämään.
Hän on selkeäsanainen, vähän totinen ja realisti. Määrätietoinen ja älykäs, sanotaan. Tämän miehen suusta ei koskaan kuule pahaa sanaa kenestäkään joukkueen sisällä, eikä hän väsy kannustamaan niitä, jotka ovat vasta kiipeämässä huipulle, sillä hänen tiensä on ollut kivinen. Työnsä - hiihdon - kanssa Heikkinen on vakava, mutta elämässä on muutakin. Tyttöystävä, esimerkiksi, mutta ei hänestä sen enempää. Yksityiselämä on tiukasti yksityistä.
Viiden, kuuden vuoden ajan tämä mies tunnettiin siitä, että maalissa hän oksensi, liki poikkeuksetta. Harvalla on päässään kyky vetää itsensä yhtä piippuun, vaikka se toki kertookin vain siitä, että kilpailuvietti oli kovempi kuin peruskestävyys.
"Joskus Matti oksensi jo kesken kisan", vuosikymmenen verran Heikkistä valmentanut Toni Roponen hörähtää.
"Se on sekä riski että mahdollisuus. Kun nyt tulee sellainen kisa, että Matti oksentaa, muut häviävät puoli minuuttia."
Neljä
tulikoevuotta
Ensin näytti kuitenkin siltä, että Matti Heikkisestä tulee pesäpalloilija, Kajaanissa kun oltiin. Kuusivuotiaasta 14-vuotiaaksi hän pelasi Kajaanin Pallokerhossa ja seurasi tiiviisti Sotkamon Jymyä.
"Tietysti tosissaan, kilpailuviettinen olen ollut aina", Heikkinen naurahtaa.
Ensin hiihto oli vain yhtä luonnollinen asia kuin kelle tahansa kainuulaislapselle. Yhdeksänvuotiaana Heikkisestä tuli Kainuun Hiihtoseuran jäsen, ja hän alkoi kilpailla. Pesäpallo koki tappion.
"Yksilölaji sopi luonteelleni ja ominaisuuksilleni paremmin, mutta toki kysymys oli myös ajankäytöstä. Piti valita."
Heikkisen lahjakkuus kävi selväksi varhain, ja tulosta tuli nuorten sarjoissa nopeasti. Sitten tuli aika, jolloin oli tehtävä loputtomasti perustyötä, ilman menestystä. Usko oli koetuksella, mutta ei missään vaiheessa loppunut.
"Ajattelen ikävuosia 20-24 tulikokeena, josta selviämällä voi menestyä", hän sanoo.
Samaan aikaan nuori hiihtäjä sai taistella taustapakettinsa kanssa. Vielä viime talvena Heikkinen kuului maajoukkueessa siihen kakkoskastiin, jonka oli maksettava osa kuluistaan omasta - tai isän - pussista.
Kun päästiin Sapporon MM-talveen 2006-2007, intohimoinen harjoittelija Matti Heikkinen oli tukevasti ylikunnossa.
"Matti oli niin täpinöissään, että veti äärimmäisen kovatkin harjoitukset kovempaa kuin piti. Pohja ei kestänyt, aerobinen kapasiteetti hävisi kokonaan. Elimistö joutui kokonaisvaltaiseen ylirasitustilaan", valmentaja Roponen selittää.
Heikkisestä tuli Happo. Ylikunnossa lihaksiin paukahtava maitohappo tarttui mukaan lempinimeksi, luultavasti lopuksi ikää.
Tyttöystävä
hidasteena
"Pääsääntöisesti ajattelin kuitenkin koko ajan sitä, miten asiat saadaan korjattua", Heikkinen muistelee Sapporo-talvea.
MM-kisojen jälkeen hiihtäjä ja valmentaja istuivat alas, pitivät palaverin ja tekivät radikaaleja muutoksia. Alkajaisiksi Heikkinen pistettiin kuukaudeksi pakkolomalle. Sitten alkoi rauhallisen nousujohteinen rakennustyö.
"Jo seuraavana syksynä huomasimme, ettei tilanne ollutkaan niin huono", Roponen sanoo.
Mutta koska kyseessä on mies, jonka on erityisen vaikea tehdä mitään hiljaa, yksi nyrkkisääntö on jäänyt elämään. Matti Heikkinen tekee yhä osan pitkistä, jopa viisituntisista harjoituksistaan yhdessä tyttöystävän kanssa.
Harjoittelu on myös poikkeuksellisen voimakkaasti rytmitettyä. Kesällä viittä kovaa harjoituspäivää seuraa kaksi pyhitettyä lepopäivää.
Heikkisen tekniikkaa kehutaan yhdeksi maailman parhaista. Molempien hiihtotapojen tasavahva taitaminen on vahvuuksista tärkein, hän analysoi itsekin.
Voimaa, lihaskestävyyttä ja irtiottokykyä on niitäkin. 60-kiloinen rimpula nostaa penkistä yli 90 kiloa.
"Matti on tehnyt paljon lihaskestävyys- eli tasatyöntöharjoituksia, jopa seitsemän tuntia viikossa", Roponen sanoo.
"Hän pystyy vetämään wassbergiä ylämäkeen paljon pitempään kuin moni muu."
Paineet
omasta päästä
Liberecin viimetalvinen MM-pronssi oli monelle yllätys. Suomen mieshiihtäjien ensimmäinen arvokisamitali kymmeneen vuoteen nosti Heikkisen suuren yleisön tietoisuuteen, ja maailmancupin ensimmäinen palkintokorokesijoitus viikko sitten todisti epäilijöille, ettei kysymys ollut sattumasta.
Helmikuun lähetessä alkaa väistämättä puhe olympiamitaleista.
"Sillä ei ole väliä, mitä puhutaan. Hyvänä päivänä Matti pystyy hiihtämään kymmenen parhaan joukkoon ja taistelemaan podium-paikasta", Roponen sanoo.
"Huonona päivänä sijoitus on 10-30. Siellä on kuitenkin 20 muutakin kaveria, jotka haluavat sen mitalin."
"Urheilija asettaa paineensa itse", Heikkinen huomauttaa.
"Olympialaiset tai SM-kisat, samat asiat vaikuttavat. Minä ajattelen niin, että aina on kehityttävä. Jos joskus pystyy johonkin, seuraavalla kerralla on pystyttävä ainakin siihen samaan."
Rukan Nordic Opening alkaa tänään mäkihypyn maailmancupin joukkuekilpailulla. Lähetys Ylen TV2:ssa kello 17.55.
