Kantaesitys
Kultakausi. Käsikirjoitus Jukka Heinänen, Riku Innamaa, Jani Lohikari ja työryhmä. Ohjaus Jukka Heinänen ja Riku Innamaa. Lavastus ja puvut Riitta Raunio. Valo-, video- ja äänisuunnittelu Juha Tuisku. Rooleissa Perttu Hallikainen, Mikko Korsulainen, Annina Rokka, Satu Tala ja Kimmo Tetri. Oulun kaupunginteatteri, pieni näyttämö 19.1.
Viiden teatterin yhteinen Kultakausi on välitön esitys. Aluksi sitä on kevyt ja kiva äimistellä. Katsojat pääsevät kuin laivaseminaarin osanottajina ja salamatkustajina todistamaan, miten surkuhupaisaa ja avutonta on Suomen hallituksen maabrändityöryhmän räpellys ruotsinlaivalla. Päättäjien hoopoudelle, repeilylle ja töppöilylle naureskelu maistuu aina.
Näyttelijä Mikko Korsulaisen esittämä brändityöryhmän vetäjä Olli Talvisalo lietsoo kansanedustaja Väinö Niemeä (Perttu Hallikainen) ja tämän kullittelemaa avustajaa (Annina Rokka) keksimään Suomi-kuvaa kohentavia sloganeita ja iskurepliikkejä, joilla ulkomaista pääomaa houkutellaan meille.
Muuten on niin, että Suomi tunnetaan Tove Janssonin muumeista ja Tom of Finlandin homoista.
Käsikirjoittajatiimillä on kiitettävästi moni kansan suussa pyörivä ajankohtainen nakki tumpussaan.
Samoin some ja livetilavideot hyödynnetään päivitetysti. Tarinan tasolla kaikki laitetaan heti nettiin. Mikseivät esityksen päivitykset ja skandaalit voisi näkyä netissä myös oikeasti – niin teki Oulussakin vieraillut Tehdas Teatteri Romeon ja Julian omalla nettisaitilla: jakoi juoruja ja kasvatti hypeä.
Hurrien ja finnjäveleiden välinen dissaus toimii teatterissa myös. Se on yhtä pohjaton lähde kuin keskinäinen kateus. Ruotsalaisilla on Ettan, Peppi ja kuningasperhe, meillä Ruotsissa virallisilta juhlaillallisilta pois siivotut sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila Muhokselta ja kansanedustaja Katja Hänninen Raahesta.
”Lärvit!” huutaa kansallisuustransu Mats (Kimmo Tetri) ja kipuaa pöydälle. Se on komea kommentti Mattilan selittelylle, ettei hän lärvejä vetänyt, eikä tanssinut pöydällä. Lisäksi Matsista löytyy samaa brändi-intoilijoiden kaipaamaa asennetta kuin Akseli Gallen-Kallelan ikuistamasta Suomen taiteen kultakauden mestareiden kosteasta symposionista.
Onneksi Matsi riisuu itsensä ja varastaa show’n wannabee-suomalaisena yhdessä kansanedustajan äidin Pirkko Niemen (Satu Tala) kanssa.
Tämä käänteinen vadelmavenepakolainen olisi pitänyt nostaa Suomi 100 vuotta -parodian päärooliin parivaljakkonaan häntä kotouttamaan ryhtyvä vanha rouva.
Sympaattisessa Matsissa on enemmän karismaa kuin näytelmän ”Kekkosen pojassa”.
Brändityöryhmän jappasu ja jargoni nimittäin muuttuvat kaksituntisessa esityksessä melko pian uuvuttavaksi vatuloinniksi. Pääministeri Juha Sipilää lainatakseni.