On keskiyö Roxasin satamassa. Taifuunin nostattama rankkasade piiskaa kasvoja. Matka Filippiinien Mindoro-saaren lävitse vahvistaa, ettei filippiiniläistä autonkuljettajaa kannata yllyttää kiirehtimään.
Kolmen tunnin ralli rankkasateessa ottaa voimille, sillä jos penkistä päästää irti, pää osuu kattoon heti seuraavassa töyssyssä. Auton tuulilasiin liimattu rukous tuo turvallisuuden tunteen ehkä kuljettajalle, mutta ei matkustajille.
Kiirehtiminen osoittautuu turhaksi. Naapurisaarelle vievää lauttaa on kielletty lähtemästä satamasta huonon sään vuoksi. Joku huokaisee helpotuksesta. Toistuvien laivaonnettomuuksien takia turisteja suositellaan välttämään pitkiä matkoja yöllä ja etenkin myrskyssä.
Taifuuni pitää Filippiinejä tiukasti otteessaan, joten viivytys on odotettavissa. Lepohetki jää kuitenkin lyhyeksi. Viranomaiset näyttävät vihreää valoa hieman yllättäen jo tunnin odottelun jälkeen.
Hiljainen ihmisvirta valuu heiluvaan lauttaan. Meren kohinan ylittää vain väsyneiden lasten itku. Ilmassa on läpitunkeva koneöljyn haju. Vihertävässä keinovalossa seinältä erottuvat metrinkokoiset kirjaimet: "safety first". Jostain syystä teksti ei tee oloa yhtään levollisemmaksi.
Kaikki katselevat turvattomina toisiaan, kun lautta irtoaa keinuen satamasta.
Kaakkois-Aasiassa matkustaessa
ei ole aina varma turvallisuudestaan. Onnettomuusuutisten jyskyttäessä takaraivossa on vaikea tuntea oloaan levolliseksi vaikkapa tavallisella lauttamatkalla. Kuuluuko taifuunia pelätä vaiko ei?
Jos haluaa miellyttävää kyytiä, voi tietysti hakeutua maalle ja bussiin. Toisin kuin luulisi, monet aasialaiset bussifirmat ylittävät suomalaisten bussien mukavuuden mennen tullen. Siinä missä suomalaiseen bussiin ahdetaan helposti 60 penkkiä, malesialaisessa kulkupelissä saattaa olla 24 lepotuolia. Oma televisio ja miltei sängyksi muuntuva nahkatuoli tekevät pitkistäkin matkoista viihtyisiä.
Viihtyisyys syntyy siitä, että kapeilla teillä tehtäviä huimia ohituksia ei huomaa elokuvia katsellessa tai nukkuessa.
Bussilla matkustamiseen tottuu nopeasti. Muutaman "läheltä piti" -tilanteen jälkeen kaikki on nähty ja rentoutuminen alkaa onnistua. Tilanne on toinen, kun lähtee liikenteen sekaan kävellen tai moottoripyörällä.
Esimerkiksi Vietnamin liikennekulttuuri ei avaudu helpolla. Sinänsä mukavassa ja kauniissa pääkaupungissa Hanoissa näyttää ja haisee siltä kuin kaupungin jokainen asukas olisi saanut syntymäpäivälahjakseen skootterin.
Tuhannet ihmiset suihkivat vailla minkäänlaisia liikennesääntöjä. Etuajo-oikeus on sillä, joka ehtii paikalle ensimmäisenä. Ihmisten reflekseihin ei ole luottamista. Joidenkin tilastojen mukaan Vietnamissa kuolee päivittäin jopa 30 ihmistä erilaisissa liikenneonnettomuuksissa, ja se johtuu lähinnä piittaamattomasta ajotyylistä.
Monet turistit jättävät skootterin vuokraamisen väliin, jos se vain on mahdollista. Maaseudulla ja rauhallisilla alueilla mopoajelu on kuitenkin mahtava kokemus eikä sitä kannata sivuuttaa. Syrjäisemmillä alueilla mopoilu voi myös olla ainoa keino päästä paikasta toiseen.
Leppoisa ajelu muuttuu piinaksi vasta ruuhka-aikana, jolloin pelkästään vasemmalle kääntyminen kaistan yli nostaa sykettä.
Riippumatta siitä, minne päin Kaakkois-Aasiaa menee, törmää aina uudenlaiseen sekoitukseen länttä ja Aasiaa. Matkustaessa saa tottua jatkuviin yllätyksiin.
Paikallisten nikkaroimat kulkuvälineet herättävät sekä hämmennystä että suunnatonta sympatiaa. Käsin tehty vene, jossa on Toyotan moottori ja Hondan ratti, voi kaikkien odotusten mukaisesti hyytyä keskelle järveä.
Liikkuminen näillä globalisaation ihmeillä lienee useimmiten vaaratonta, jos pitää järjen mukana. Harmillisempaa voi olla, että joillakin tahoilla ei ole aavistustakaan siitä, miten turisti saadaan tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Filippiineillä eräällä pienellä lentokentällä laukkujen lisäksi punnitaan myös matkustajat. Tilastojen valossa lentoyhtiö on täysin turvallinen. Hyvä. Mutta yhtiö ei halua tankata koneeseensa kiloakaan ylimääräistä polttoainetta.
Lopulta kone rullaa kiitotien päähän ja peruuttaa varmuuden vuoksi viisi metriä saadakseen radan koko pituuden käyttöönsä. Tämä ei helpota lentopelkoisia matkustajia.
Länsimaiden vaikutus aasialaiseen elämään näkyy kaikkialla.
Vietnamin Huéssa eräs nainen pyörittää kaikin puolin tyypillistä vietnamilaista ravintolaa. Ruokailutila on osittain tavallisen asunnon sisällä, ja joitakin pöytiä on katettu myös pihalle. Keittiön virkaa toimittaa talojen välinen kuja, joka on erotettu kadusta kanaverkolla ja verholla. Ruokalistalta löytyy perinteisiä nuudelikeittoja ja pizzaa.
27-vuotias ravintolapäällikkö kertoo kainostellen elämästään Vietnamissa. Hän on mennyt naimisiin amerikkalaisen miehen kanssa. Ongelmana on, ettei hän ollut kuullut miehestään neljään vuoteen.
Nainen pitää sormusta edelleen sormessaan. Tytön kuuluu kuulemma mennä naimisiin 22-vuotiaana, eikä vanhempi nainen kelpaa enää kenellekään. Pitämällä sormusta sormessa nainen välttää arkielämän nolot tilanteet. Mies ei ole tulossa takaisin Vietnamiin.
Monet suorastaan innostuvat päästessään auttamaan länsimaalaista matkalaista, ja juttutuokiot voivat venähtää pitkiksi.
Ongelmia voi ilmaantua kahdesta syystä. Turistit ovat paikalliseen väestöön nähden todella rikkaita, eivätkä he ole usein tarkkoja rahojensa suhteen. Tämä houkuttelee kokeilemaan turistien huijaamista mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla.
Terveellä epäluuloisuudella sekä asioita selvittämällä pärjää aika pitkälle. Hintataso on hyvä tietää etukäteen - hintaa kysymällä ei usein saa oikeaa tietoa.
Toinen ongelma on se, että monet paikalliset yrittävät aina olla avuksi. Jopa silloin, kun eivät tiedä vastausta. Jännityksessään hymyilevän nuudelikauppiaan antamat reittiohjeet saattavat olla kohteliaisuudenpuuskassa keksittyjä.
Pieniin vaikeuksiin tottuu kuitenkin nopeasti. On helppo ymmärtää, miksi stressitön elämänmeno ja lämpimät ihmiset houkuttelevat matkaajia Kaakkois-Aasiaan yhä uudestaan ja uudestaan.