Olen ollut välillä täysin avuton, välillä taas ihmetystä ja huolta täynnä. Toisinaan jopa säälin häivähdys itseäni kohtaan on pyristellyt pintaan. Olinhan kuvitellut olevani edes siedettävän hyvä kasvattaja, mutta tarjonta ulkomaailmassa tuntuu toisinaan ylivoimaiselle vastustajalle.
Meidän perheen varhaisnuori, liki lapsuusiässä vielä, on osoittanut uskomatonta viehtymystä tupakkaan ja nuuskaan. Vaikka kuinka olen koettanut ohjailla oikeille poluille, niin jo kohta natsa roikkuu suupielissä.
Pahimmillaan nuuskapussi on jo huulessa, kun sinne painetaan vielä tupakkaa perään.
Jonkinlainen ”omaehtoinen” vieroitusyritys tapahtui tässä keväällä lumien sulaessa. Vaaralliset purukumituotteet ilmestyivät näkyviin ja alkoivat maistumaan; xylitol- ja nikotiinipurukumit. Ne saivat kaverin vatsan aivan sekaisin, mutta eivät lopettaneet mielenkiintoa niihin.
Epätoivoisena etsin netistä kohtalotovereita... ja onhan heitä. Ohjeena tuntui olevan ehdoton Ei ja/tai jotain sallittua tilalle.
Kiivaimpana tupakka-/nuuskakautena olin jo kilauttamassa lääkärille, mutta sain jotenkin hillittyä itseni. Jatkoin valitsemallani linjalla. Rakkautta ja rajoja. Puhutteluja. Sopimuksia, joista en tiennyt ymmärtääkö toinen mitään; tuijotti silmiin ja välillä liikahteli levottomasti, kun selitin tilannetta. Ei, ei ja ei. Jopa omiin korviini kuulostin jankkaavalta akalta.
Mutta vihdoin lopultakin alkoi nurmi viheriöimään ja, kas vain, kaveri siirtyi ruohoon. Ruohoa riittää ja sen lisämausteeksi saman perän prinsessa on alkanut levittämään lähestyvän kiiman ilosanomaa. Ei muuta kuin kuono maahan ja kohti uusia seikkailuja.
Anita Kangaskorte
humoristinen russelisti ja fillaristi
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.