eillä jokaisella on mielikuvia monista sellaisista maista, alueista ja kulttuureista, joissa emme ole koskaan käyneet. Mielikuvat ovat syntyneet kuulemistamme, lukemistamme ja katsomistamme tarinoista. "Vaikka nykymaailmassa tieteellistä tietoa on runsaasti saatavilla, silti matkakertomuksilla on kysyntää. Niitä kaivataan vastapainoksi tieteelliselle tiedolle", sanoo maantieteilijä Piia Saari.
Hän valmistui Oulun yliopiston maantieteen laitokselta 1990-luvun lopulla ja tutki pro gradu -tutkielmassaan matkakertomuksia. Tutkimuksen nimi on Matkakertomusten Etelä-Aasia: pohjoismaisia mielikuvia kehityksestä ja kehitysmaista.
Saarella itsellään on myös käytännön kokemusta aiheesta. Hän vietti Intiassa ja Bangladeshissa talvella 1996-1997 kaksi kuukautta ja vuosina 1998-1999 puoli vuotta. Molemmilla matkoillaan hän kirjoitti satoja sivuja omaa matkapäiväkirjaansa.
Matkakertomukset eroavat tieteellisestä tekstistä siinä, että ne ovat kokemusperäisiä, vapaamuotoisempia, hyvin vahvasti kirjoittajansa näkökulmasta tehtyjä eivätkä ne ole aina kaikilta osin totuudenmukaisia.
"Matkakuvauksia on tietysti mukava lukea niistä paikoista, joihin ei itse pääse. Toisaalta, jos on lähdössä jonnekin, haluaa kuulla muutakin kuin vain perusfaktoja. Matkakertomukset ovat kuitenkin tärkeitä ennen kaikkea niiden kertojille. Itsekin harkitsin toisen matkani jälkeen, että kirjoittaisin kokemuksistani. Tuntui, että olisin halunnut jakaa niitä."
Elämme
matkakertomusten keskellä
Saari määrittelee matkakertomukset varsin laajasti tutkimuksessaan. Ne tarkoittavat matkoista syntyneitä, matkailijan itsensä tuottamia dokumentteja. Ne voivat olla kirjallisia, suullisia tai kuvallisia, esimerkiksi matkapäiväkirjoja, kaunokirjallisia teoksia, matkaraportteja, lähetettyjä kirjeitä, postikortteja, valokuvia, piirroksia, tv-ohjelmia, videoita ja elokuvia.
Matkakertomuksia ja niiden luomia mielikuvia on arjessamme läsnä enemmän kuin ehkä huomaammekaan.
Matka voi olla yhtä lailla turistimatka, seikkailu, opintomatka, työmatka ja matkailijoiksi voidaan nähdä turistit, opiskelijat, matkaoppaat, diplomaatit, toimittajat, kehitysyhteistyötä tekevät tai vaikka lähetystyöntekijät.
Saaren omat matkat ovat olleet ennen kaikkea työmatkoja. Hän työskenteli vuoteen 2000 saakka Pohjois-Suomen Kehitysmaayhdistys Pääskyt ry:n toiminnanjohtajana. Yhdistyksen edustajat vierailivat Intiassa ja Bangladeshissa useissa kehitysyhteistyöhankkeissa.
Saaren toiseen matkaan kuului myös työrupeama intialaisessa järjestössä. Tutkimukseensa hän valitsi mahdollisimman monenlaisia matkakertomuksia ja matkailijoita. Lähdemateriaaliin sisältyi kaksikymmentäviisi matkakirjaa 1950-luvulta 1990-luvulle, kymmenen Etelä-Aasiassa matkanneen haastattelut, television matkaohjelmia, sanomalehtiartikkeleita ja hänen oma matkapäiväkirjansa.
Ulkopuolisuus ja
eksotiikan nälkä
"Matkailijaa voi kuvata myös sanoilla vieras ja muukalainen. Nykysuomen sanakirjan mukaanhan vieras on henkilö, joka on vierailulla ja jonnekin kuulumaton", Saari selittää.
Hän kuvaa gradussaan, miten itse koki ulkopuolisuuden saavuttuaan Intiaan: "Matka oli minulle henkilökohtainen tutkimusmatka kehitysmaan arkeen. Kameroineni, nauhureineni ja ihmettelevine aisteineni koin jotakin samaa, mitä olin matkakertomuksien sivuilta lukenut. Olin ulkopuolinen, vieras, ymmärtämätön, länsimaalainen, turisti, valkoihoinen, outo lintu."
Hänen mukaansa ulkopuolisuuden ja uuteen kulttuuriin sisälle pääsyn kokemuksiin vaikuttavat matkaajan valmiudet, motiivit ja matkan kesto. Jos osaa paikallista kieltä, uudesta ympäristöstä saa paljon enemmän irti. Pitkällä työmatkalla suhtautuu uusiin asioihin toisin kuin viikon rantalomalla.
Ulkopuolisuuden tunnetta korostaa se, että usein vieraassa kulttuurissa matkaava näkee ja haluaa nähdä ennen kaikkea sitä, mikä on mahdollisimman erilaista kuin tutuissa ympyröissä.
Eksotiikan ja uusien elämysten nälkä voi olla syy matkalle lähtöön. Ne voivat myös ohjata matkaajaa valitsemaan tiettyjä paikkoja, kohteita ja tapahtumia matkalleen ja vaikuttaa siihen, mihin huomio kiinnittyy.
"Uuden maailman kokee kaikilla aisteillaan: hajuina, väreinä, ääninä. Se voi olla aluksi niin hämmentävää, että olo tuntuu epätodelliselta. Muistan, miten ensimmäisellä Intian matkallani lähdimme taksilla lentokentältä ja katsoimme katujen värikästä kaaosta. Suomalainen matkatoverini sanoi, että ihan kuin olisimme keskellä elokuvaa", Saari muistelee.
Hän määrittelee eksotiikan yksinkertaisesti sellaiseksi, mihin emme ole tottuneet. Siihen kuuluu yleensä outouden kokemus.
Hän näyttää ottamiaan valokuvia. Hän metsästi niihin eksotiikkaa; pyhiinvaeltajan, kadulla makaavan lehmän, epäsuomalaisen näköisiä ihmisiä, esineitä ja paikkoja. Intialaisille ne olisivat vain tavallisia kuvia. "Moniin asioihin tottuu ajan kanssa. Kun olin ollut Intiassa lähes puoli vuotta, kadulla makailevat lehmät eivät tuntuneet juuri miltään."
Ennakkokäsityksiä
ei voi jättää kotiin
"Ei ole mahdollista, että ihminen voisi lähteä uuteen paikkaan ilman mitään ennakkokäsityksiä ja odotuksia. Määränpääkään ei juuri vaikuta siihen, miten matkailija näkee asiat. Kaikkea katsotaan kuitenkin oman kulttuurin "silmälasien" läpi", Saari sanoo.
Opitut normit, aiemmat kokemukset, totutut tavat, mielikuvat ja oma maailmankuva kulkevat mukana, vaikka olisikin päättänyt luopua eksotiikan jahtaamisesta ja ennakkoluuloista.
Tutkija Otso Kantokorpi arvioi Aino Kallaksen matkakuvausta Marokon lumoissa vuodelta 1931 ja kirjoittaa Kallaksesta: "Hän on ennakkoasenteidensa ja odotustensa vuoksi sokea ja soveltaa kaiken näkemänsä siihen malliin, mikä hänellä jo on".
Kantokorven artikkeli Matkakirja kulttuurin tulkkina - omansa vai vieraan on julkaistu vuonna 1984 Tuomo Melasuon toimittamassa julkaisussa Wallinista Wideriin: suomalaisen kolmannen maailman tutkimuksen perinteistä. Saaren tutkimissa matkakertomuksissa oli paljon vertauksia, joissa uutta paikkaa verrattiin kotimaahan. Tällaisia kohtia löytyy myös hänen omista matkapäiväkirjoistaan.
Saari on kuitenkin huomannut, että usein käsitykset muuttuvat matkalla ja sen jälkeen myös omaa kulttuuriaan alkaa katsoa toisin.
"Itse tiedostin monet suomalaisen ja intialaisen kulttuurin erot vasta kotiin palattuani. Koin ihmiset täällä ilmeettömiksi, ympäristön äänettömäksi ja hajuttomaksi ja kadut pelkiksi steriileiksi kulkuväyliksi." Yksi Saaren keskeisistä tutkimustuloksista on se, että matkakertomusten syntyajankohta on vaikuttanut huomattavasti niiden sisältöön ja tyyliin.
Kertomuksista näkee sen, minkälaista keskustelua Suomessa ja muissa länsimaissa on käyty ja mitkä ovat olleet vallitsevia mielikuvia ja käsityksiä.
Muutakin kuin
pelkkää ajanvietettä
Matkakertomukset eivät ole pelkästään kuvastaneet matkailijan kulttuuria, vaan ovat myös vaikuttaneet merkittävästi eurooppalaiseen maailmankuvaan. Niiden merkitys tietynlaisten kulttuuristen käsitysten muodostajina on riippunut paljon aikakaudesta.
Aikaisemmin matkakertomusten merkitys mielikuvien luojina ja välittäjinä oli nykyistä suurempi. Vielä kolme tai neljä vuosikymmentä sitten suomalaiset matkustivat ulkomaille huomattavasti vähemmän kuin nyt. Erityisesti Euroopan ulkopuoliset matkat olivat harvinaisia. Tiedotusvälineetkään eivät olleet aikaisemmin yhtä keskeisiä tiedon tarjoajia.
Matkakuvauksia käytettiin keskeisinä tietolähteinä oppikirjoissa ja tieteellisissä julkaisuissa. Maantieteilijä Päivi Pietiläisen mukaan suomalaiset tietokirjojen tekijät käyttivät vielä 1950-luvulla hyödykseen matkakertomuksia, jotka olivat ilmestyneet jo 1800-luvulla.
"Koko maantiede on itse asiassa syntynyt matkojen ja matkakertomusten innoittamana", Piia Saari valottaa tieteenalansa historiaa. Historiantutkijat Pekka Isaksson ja Jouko Jokisalo toteavat julkaisussaan Kallonmittaajia ja skinejä: rasismin aatehistoria, että matkakuvausten merkitys Euroopassa ei-eurooppalaisten väestöryhmien kuvan muodostajana oli suuri 1500-luvulta 1900-luvulle asti. Niitä luettiin kaikkialla Euroopassa.
Klassiset rotuteoriat luotiin myös matkakertomusten perusteella. Näillä rotuteorioilla tarkoitetaan 1700-luvulla syntyneitä teorioita siitä, miten ihmiskunta voidaan jakaa roduiksi. Luokituksia laativat muun muassa Carl von Linné, Johann Friedrich Blumenbach, Immanuel Kant ja Georges Louis Leclerc de Buffon.
Aiemmin kuvauksia laatineet matkailijat olivat usein kauppiaita, tutkimusmatkailijoita, lähetystyöntekijöitä ja sotilaita. He saattoivat kirjoittaa tietynlaisia kertomuksia korostaakseen omaa toimintaansa tai huolehtiakseen siitä, että kotimaasta tuli varoja vaikkapa sotaan tai lähetystyöhön.
Koska kertomusten julkaisija tavoitteli luonnollisesti mahdollisimman suurta taloudellista voittoa, hän saattoi värittää alkuperäistä tekstiä kiehtovammaksi ja mielikuvituksellisemmaksi.
Saaren mielestä monet nykyisetkin matkakertomukset pyrkivät tietoisesti tarjoamaan eksotiikkaa, herättämään tunteita ja hätkähdyttämään. "Tutkimissani kertomuksissa korostettiin usein vastakohtaisuuksia ja äärimmäisyyksiä. Ehkä matkat olivat matkailijoille itselleen niin suuria elämyksiä, että kuvailemisessa on haluttu käyttää ääri-ilmaisuja."