On vuosi 1555. Nokkapokka Kustaa Vaasan ja Iivana Julman välillä kehkeytyy sodaksi, jonka hävitykset ulottuvat Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Kuningas ripittää suomalaista aatelistoa väärinkäytöksistä, ja Juhana Herttua pakkaa kapsäkkiään matkustaakseen Turkuun.
Samaan aikaan Roomassa, Farnesen aukion laidalla sijaitsevan talon kirjapainossa tohisee. Painolaattoja puristetaan paperiin: satoja sivuja, satoja kopioita. Valmistumassa on ensimmäinen painos Olaus Magnuksen teoksesta Historia de gentibus septentrionalibus eli Pohjoisten kansojen historia.
Yksi noista 1555 painetuista kirjoista on nyt saatu Oulun yliopiston kirjaston kokoelmiin.
Olaus Magnus matkusteli enemmän kuin moni aikalaisensa. Vuosina 1510-17 hän kouluttautui papiksi mm. Rostockissa veljiensä Johanneksen ja Petruksen kanssa.
Pohjoisten kansojen historian kannalta Olaus Magnus sai tärkeitä kokemuksia, kun hän 1518-19 kierteli Pohjanlahden rannikkoa, vieraili Trondheimissa ja kesällä 1519 Torniossakin. Nuoren kaniikin matkan yhtenä tarkoituksena oli myydä aneita. Vähintään yhtä merkittävää oli, että hän sortteerasi verotilejä ja hankki tietoja pohjoisen olosuhteista Ruotsin valtionhoitajan, Sten Sture nuoremman laskuun.
Kun Kustaa Vaasasta tuli Ruotsin kuningas 1523, Olaus sai nimityksen Strägnäsin tuomiorovastiksi ja Johannes Uppsalan arkkipiispaksi. Nimitys vaati vahvistuksen paavilta, joten Olaus lähetettiin Roomaan veljensä asiaa hoitamaan.
Veljesten ulkomaankomennus venyi. He matkustelivat eri tehtävissä Italiassa, Alankomaissa, Saksassa ja Puolassa. Vielä 1528 Olaus ja Johannes hoitelivat Kustaa Vaasan naimakauppoihin liittyviä neuvotteluja, mutta onni oli kääntymässä. Kuninkaan 1527 toimeenpanema uskon- ja kirkon rahakirstujen puhdistus johti Magnuksen veljekset epäsuosioon. Ruotsiin ei ollut paluuta.
Olaus ja Johannes muuttivat 1530-luvun lopulla Venetsiaan, ja sieltä Roomaan. Venetsiassa he julkaisivat 1539 pohjoisten alueiden kartan, Carta Marinan. Se esitteli aiemmin tuntemattomia seutuja tarkemmin kuin mikään ennen, ja sen runsas kuvitus kertoi eri kansojen tavoista ja eläimistöstä.
Kun Pohjoisten kansojen historia aikanaan ilmestyi, se oli eräässä mielessä kommentaari Carta Marinaan.
Johannes Magnus kuoli Roomassa 1544, ja Olaus nimitettiin hänen jälkeensä Uppsalan arkkipiispaksi. Ruotsin viimeinen katolinen arkkipiispa ei koskaan enää käynyt hiippakunnassaan. Roomassa Olaus Magnus vakiinnutti asemansa. Juuri noina vuosina Olaus kirjoitti suurimman osan Pohjoisten kansojen historiasta.
Olaus Magnus rakennutti kirjapainon Roomaan 1550-luvun alussa. Kirjanpainajaksi hän pestasi parmalaisen Johannes Maria de Viottin. Farnesen aukion laidalla Olaus painatti veljensä Johanneksen kirjoittamat gööttien historian ja Uppsalan hiippakunnan historian - ja oman teoksensa.
Pohjoisten kansojen historia on oppihistoriallisen murroskauden tuote. Olaus Magnus tunsi aikansa oppineet virtaukset.
Luontoon, ilmastoon, ihmisiin ja eläimiin liittyviä "historioita" julkaistiin jo ennen Magnus-veljeksiä. Olaus Magnuksen teos tekee kunniaa myös antiikin auktoriteeteille.
Pohjoisten kansojen historia oli silti poikkeuksellinen. Sensaatiomaista oli, että Olaus Magnus selosti myös omia havaintojaan, joita hän oli tehnyt tavallisen kansan tavoista. Onkin ilmeistä, että juuri Pohjolaa käsittelevät osat ovat Olauksen ominta tekstiä.
Kirjan suosiosta kertoo, että siitä otettiin 1600-luvun puoliväliin mennessä noin 20 painosta eri puolilla Eurooppaa, ja se käännettiin heti tuoreeltaan ranskaksi, italiaksi ja saksaksi.
Teoksella on ollut suuri jälkivaikutus. Se oli yksi Ruotsin suurta muinaisuutta korostaneen historiankirjoituksen ja suoranaisen valtiofilosofian, götisismin, yksi tärkeimpiä lähtökohtia. Lukuisat oppineet ovat turvautuneet siihen oppaanaan pohjoisten alueiden tuntemukselle. Pohjolan kansat ovat puolestaan vuosisatojen kuluessa käyttäneet sitä monin tavoin identiteettinsä rakennuspuuna.