Eihän matikka varsinaisesti mikään kaunotar ole, mutta kiehtova se on. Siksi sitä kannattaa pilkkiä, vaikka ei aina saisikaan. Yleensä saa. Kudun alla tai jälkeen matikka ahmii niin että ei mitään tolkkua. Sama reikä voi antaa useita, mutta viereinen ei mitään. Matikan polut ovat sillä tavalla tuntemattomat.
Viikonvaihteessa puut paukkuvat Irnillä Etelä-Kuusamossa sillä keinoin, että luontoa tuntematonkin tietää, että myöhemmin yöllä kylmänen kulkee. Ja kyllä se totisesti kulkee, tiukimmillaan 30:een asteeseen.
Vinka antaa sille vielä vauhtia Kallioniemen takaa. Koirat nostelevat tassujaan ja ääntävät harvakseltaan ja käheästi. Taivas on sileä kuin curling-rata, ja tähdillä tämän Uusipaavalniemen tuikea ilme.
Erkki Määttä, paremmin Lohi-Määttänä tunnettu tekee selväksi heti ja tiukasti, että harat ja muut ryöstöpilkit on Irnijärvellä kielletty. Ei edes perinteisellä koukulla suostu pyytämään, koska siinäkin kala kituu ja kuolee luonnottomasti koukku perämahassa asti. Voi isokin mies olla sillä tavalla herkkä ja sydämeltään hyvä, että puolustaa rumienkin luontokappaleiden oikeutta elää säällisesti ja ilman turhaa tuskaa.
"Nielkääpä itse kolmihaarakoukku niin ymmärrätte miltä se tuntuu", hän sanoo, ja kyllä siihen on uskominen, koska niin selvästi sanoo.
Normaali syöttipilkki nasahtaa leukaperiin eikä ehdi syvemmälle. Ei ole niin tuskallinen vaikka kyllä se kirpaisee siinäkin.
Heti jäälle tuiskahtaessaan kala on tapettava papilla, joka on vaatimattomimmillaan pelkkä puukalikka. Ja veret on tietenkin laskettava. Oikein kovalla pakkasella kalaa voi säilyttää termoslaukussa niin ei jäädy.
Matikkapilkillä tarvitaan järeät onkipelit ja vahvat siimat. Ja tietenkin nostokoukku, koska oikein tosi isomusta on turha yrittää suoraan siimalla jäälle. Pilkiksi käy iso ja raskas uistin ja syötiksi muikku tai puolikas. Kuitilla itärajan takana pyytävät matikan hännällä. On kuuleman mukaan ihan peto siihen toimeen.
Kairan pitää olla vähintään kuusituumainen, koska matikalla on niin iso pää ja sellaiset kujeet että heittäytyy avannossa sen tuhannelle mutkalle. Eihän sellaista ihan pienestä reiästä.
Ahnein syöntiaika alkaa hämärän nokassa ja kestää jopa useita tunteja. Irnillä kutu on parhaimmillaan maaliskuun puolivälissä. Silloin mäti on hippeimmillään ja kalat vilkkaimmillaan. Lohi-Määttä sanoo, että oikein hyvillä kutupaikoilla niitä on läjiksi asti.
"Matala kari tai lahdenpohja, joissa on vesiheinää on paras paikka. Saa siinä vesi vähän virratakin."
Määtällä ja hänen naapurillaan Arto Naumasella on verkkojata Isossa salmessa. Vettä rinteessä ei ole kuin sen verran että verkon helmat juuri ja juuri oikenevat.
Tampereen vierasKostis-Jukka vähättelee miesten pyydön vaatimattomuutta. Hänen tuttavallaan on etelän vesillä talvipyynnissäkin 30:n verkon aita. Ja ei kuin pelkkä harrastelija.
Etelässä kaikki on niin suurta ja suureellista.
Kaksikin verkkoa antaa hyvällä apajalla niin ison rovin kalaa, että siitä riittää useampaankin evääseen ja useaan perheeseen.
"Tavat on tunnettava, ja tiedettävä polut", Arska sanoo.
Matikka on niin paljon perinteistä kiinni pitävä vedenelävä, että ei juuri kutupaikkojaan vaihda. Kun hyvän paikan löytää niin kutee siinä hamaan siihen saakka kunnes tartuttaa itsensä verkkoon tai nielee pilkin ja menettää sitä rataa ainokaisensa.
Myöhemmin illalla kun taivas on verenpunainen ja tuuli tuuppaa loputkin pilvet mustan metsän taakse, matikka töytäisee muikkua. Ensin ihan hissukseen niin että on siinä ja siinä että tärähdyksen tuntee. Sitten otti tiukkenee ja vapa nytkähtää. Kolja opetti Kuitilla, että ei saa olla liian hätäinen vaan täytyy antaa imeksiä tovin aikaa, ja vasta sitten rytkäisee vastaiskun.
Eivät ole opit menneet perille: kala karkaa. Jään alla käy sellainen suhina että varmaan viilettää vapauteen vastarannalle saakka.
"Isokin?", Määttä kysyy.
"Iso".
"Joo, joo", sanoo.
Illalla Naumasen Tuija tekee niin mehevän matikkavellin, että ei sellaista edes hienostoravintolasta. Maksat ja mätimoukut niin makiat että melkein sokeria.
Jokaisella on reseptinsä. Tuijalla se on hyvä.
