Kuusennäre kertoo ensimmäisten koukkujen paikan. Kalastaja Martti Lahti pysäyttää moottorikelkan ja kopauttaa reestä ottamallaan lapiolla reiän auki. Maaliskuisesta talviyöstä ei ole enää paksun jään tekijäksi, mutta meren kattava lumipeite on kuin tasaiseksi valettua betonia.
Olemme Simoniemen edustalla Maisterinmatalassa. Puolimetrisen jään alapuolella on kahdeksisen metriä vettä ja yläpuolella hohtavan sininen taivas. Tällainen ilma hellii ammattikalastajankin mieltä. Kiire on jäänyt jonnekin muualle.
"Korppi ja lokki kaverina. Mihin tässä hätä olisi", Lahti myhää. Ensimmäiset harmaalokit kaartelevatkin jo lähistöllä toiveikkaasti odotellen, josko kalastajalta heruisi heillekin suupaloja.
Lahdella on maaliskuun alusta alkaen ollut 160 madekoukkua pyytämässä. Ne ovat tuoneet kaikkiaan parin sadan kilon saaliin. Mutta kevät hönkii päälle, ja nyt on aika kerätä koukut pois. Kohtapuoliin jäälle ei ole enää asiaa. Kalastaja tietää, että siitä on leikki kaukana, kun kelkka jumahtaa kiinni pehmeään sohjoon.
Paras syötti ja
sitomisen salat
Talvi on ollut hankala. Alkutalvesta menneen vuoden puolella jäät sulivat hautuviin keleihin ja matikkakoukkujen laitto jäi aikeeksi. Maaliskuussa sentään on päässyt kokeilemaan pyyntiniksejä. Koukkupyynti on koukkupyyntiä, mutta jokainen kalastaja pitää tietyt yksityiskohdat omana tietonaan.
Viekoittelijana Lahti suosii norssia, joka on "paras mateen syötti". Norssin salaisuus piilee hajussa, jota made ei voi vastustaa. Oma jujunsa on myös langassa ja syöttikalan sitomisessa, salaperäisistä kivistä puhumattakaan.
"Äijä sanoi aina, että ole poika salaperäinen. Olenkin ollut 40 vuotta, mutta olen alkanut vähän paljastella salaisuuksia. Kalastajia on niin vähän ja porukka ikääntyy", Lahti, 61, sanoo.
Lahti nauraa olevansa nuoreksi mieheksi aika kuppera ukko. Kalastajan poika aikoo kalastaa niin kauan kuin kuntoa riittää; jatkajaa kun ei ainakaan toistaiseksi ole tiedossa. "Isä täytti 77 vuotta ennen kuin heitti pois. En kai minä huonompikaan ole."
Nahka pois ja
maksa matkaan
Ammattikalastajana Lahti on oman tiensä kulkija. Hän jättää tukkurit väliin ja myy itse saaliinsa ovelta ovelle.
Suolasilakkaa menee ämpäreittäin, maivat ja silakat päätyvät perkauskoneen kautta vakuumiin ja pakkaseen, samoin lohi ja mateet, joista Lahti nakkaa nahkan pois ja ottaa maksan matkaan.
Hänellä on myös selkeät mielipiteet siitä, miten kiistelty lohenkalastus pitäisi panna kuntoon. Lahti palaisi vuosikymmenten takaiseen rannikkokalastajien käytäntöön, jolloin kalastajat veivät pyynnöt kesäkuun alussa veteen ja nostivat ne ylös heinäkuun puolivälissä heinänteon aikaan. "Se säästäisi pikkulohen, kossin."
Lahden mukaan vain murto-osa lohista menee jokeen kutemaan, eikä lohi lopu merestä, jos sen pyyntioikeudet annetaan vain ykkösryhmän ammattikalastajille. Nyt merellä kalastaa kaiken sortin harrastajia ammattimaisin vehkein. Jos taas pyynnöt on pidettävä kesäkuun maissa, siitä pitäisi valtion maksaa korvaukset.
"Ei se ole ammattikalastaja, joka pyytää kesällä joitakin viikkoja, ja on talvella muissa hommissa."
Tänä vuonna Lahti aikoo laittaa lohipyynnöt mereen heti kesäkuun puolivälin jälkeen, kun ammattilaisille sallittu varhennettu kalastus alkaa. Lohirahaston tarjoukselle hän sanoo kiitos ei. Lahti ja monet Perämeren pohjukan ammattikalastajat suivaantuivat viime vuoden lopulla Helsingissä pidetyssä konferenssissa, jossa rannikkokalastajat kokivat joutuneensa jokivartisen matkailukalastuksen alttarille.
"Nythän se tietysti kiistetään, mutta minä lähden merelle", Martti Lahti sanoo.