Materialismin läpitunkema yhteiskunta ja asenneilmapiiri saavat suomalaisäidit ja -isät tekemään pitkää työpäivää. Asuminen ja eläminen on kallista, mutta verotus kireää ja palkat vaatimattomat. Aineellisen elintason tavoittelun ohella työpäivän jatkamiseen pakottaa heikko irtisanomissuoja ja jatkuvasti kasvavat tuottavuusvaatimukset.
Epävarmassa tilanteessa vanhemmat joustavat työn hyväksi. Kiire ja epävarmuus rassaavat, mutta ei hätää, sillä perhesuhteet ovat alisteisia työntekoon nähden. Työpäivää voi aina jatkaa parilla tunnilla ja viikonloppuna voi käydä työpaikalla, sillä perhe joustaa. Lapsille ja puolisolle voi aina hokea, että sitten myöhemmin. Työnantajalle sanotaan, että sopiihan se.
Työn ja perheen yhteensovittamisesta puhutaan paljon, mutta teot ovat vaatimattomia. Lainsäädäntö antaa vaihtoehtoja työpäivän lyhentämiseen ja lasten kotihoitoon, mutta vastaan kävelevät taloudelliset realiteetit. Niillä perustellaan hanakasti, miksi vanhemmat tekevät pitkää päivää ja laiminlyövät lapsiaan.
Toistaiseksi yhteiskunta ja asenneilmasto eivät kovin suuressa määrin kannusta vanhempia toisenlaisiin ratkaisuihin, vaikka periaatteessa mahdollisuuksia on. Moni vanhempi on puun ja kuoren välissä. Siinä tilanteessa lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus on taivaan lahja.
Alhainen palkkataso vaatii kahden aikuisen tulot perheen elättämiseen. Se on tosiasia, sillä yksinhuoltajat ovat maan köyhälistöä. Osa-aika- ja silpputyötä tekevät yhden tulonsaajan perheet ovat todellisessa ahdingossa elannon ansaitsemisen ja lastensa tarpeiden välissä. Pitkään kotona olleilla on puolestaan vaikeuksia palata työelämään. Varsinkin koulutetuilla naisilla on todellisia ongelmia vakiinnuttaa asemansa työmarkkinoilla.
Lapset tarvitsevat kehittyäkseen ja kasvaakseen juuret ja turvallisen ympäristön, jossa kasvu kehittyy suotuisasti, itseluottamus ja minäkuva vahvistuvat. Pitkät äitiyslomat antavat tähän mahdollisuuden, tunneside äidin ja lapsen välillä pääsee kehittymään suotuisasti.
Vauva-aika on pääsääntöisesti hyvin hoidossa. Äidin palatessa takaisin työhön noin vuoden kuluttua lapsen syntymästä, alkavat vaarat väikkyä ja vallalle voivat päästä versot, jotka johtavat huonoon suuntaan. Jo 30 tunnin viikoittaiset päivähoitojaksot vaikuttavat kielteisesti pienten lasten ja vanhempien väliseen suhteeseen. Tunneside voi ohentua ja vanhempien herkkyys havaita lasten tarpeita vähenee.
Kiireiset työn uuvuttamat vanhemmat ovat kehittäneet laatuajan. Ohjelmoidut ja elämyksillä ladatut laatupaketit eivät kuitenkaan korvaa yhteistä aikaa. Lapsen mieleen parhaimpina hetkinä jäävät arkiset leipomiset ja ompelutuokiot, luistelut, saunan lämmitykset ja pyykinpesut, eivätkä puuhamaiden virikehumalat.
Äskettäin vietettiin lasten oikeuksien päivää. Yhtään merkittävää poliittista kannanottoa lasten puolesta ei esitetty tuona päivänä. Vaalien lähestyessä lapsiperheiden asioista riittää taas puhetta. Lapsia ei kuitenkaan kiinnosta kiemurat verotuksesta, palkkatasosta tai koti- ja päivähoidon laatueroista saati yritysten kilpailukyvystä.
Eivät lapset jaksa odottaa selvityksiä ja tutkimuksia siitä, miten asiat olisi parasta järjestää, sillä lapsuus hurahtaa hetkessä ohi. Sinä aikana taaperot viettävät 10 tunnin tarhapäiviä, pienet koulukkaat talsivat tyhjiin koteihin ja nuoriso viettää iltansa kaupungilla. Moni asia yhteiskunnassa ja lainsäädännössä olisi toisin, jos lapsen etu olisi etusijalla. Lapsen ei pitäisi joutua kohtaamaan itseään isompia asioita.