Vasemmistoliiton niukka tappio kunnallisvaaleissa on synnyttänyt melkoista kritiikkiä puheenjohtaja Suvi-Anne Siimestä kohtaan. Puolueen sisällä ja myös lehdissä on tehty numero siitä, että vasemmistoliitto kulkenut tappiosta toiseen Siimeksen aikana. Syytteitä on esittänyt muun muassa eurokansanedustaja Esko Seppänen, jonka puheenjohtajahaaveet kilpistyivät aikoinaan Siimekseen.
Puheenjohtajan paikka on tuulinen. Hänen on pakko sietää haukkuja etenkin silloin, jos hänen saldonsa vaaleista jää miinuksen puolelle, kuten Siimekselle on käynyt. Hänestä tuli vasemmistoliiton johtaja 1998, eikä puolue ole todellakaan päässyt loistamaan vaalivoitoilla hänen aikanaan.
Kohtuus kuitenkin kaikessa. Puheet vaalitappioista ovat hiusten halkomista ja näköalattomuuteen perustuvaa sisäistä valtapeliä. Vuonna 1990 perustettu puolue sai 1991 ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan 10,1 prosenttia äänistä ja 19 kansanedustajaa. Vuonna 2003 tuli 9,9 prosentin osuudella 19 paikkaa eduskuntaan.
Kunnallisvaaleissa vasemmistoliitto vei 9,6 prosenttia äänistä; Siinä oli tappiota 0,3 prosenttiyksikköä. Puolue on siis todellisuudessa polkenut paikallaan huolimatta siitä, että se kahmaisi 22 edustajaa ja 11,2 prosentin ääniosuuden 1995. Voitto tuli kuitenkin poikkeusoloissa, protestivaaleissa laman jälkeen.
Vasemmistoliitto on säilynyt yhä suurempana puolueena kuin vihreät. Se on kova saavutus aikana, jolloin sen kannattajakunta hiipuu luonnollisista syistä ja vihreiden kasvaa. Kannatus olisi ilman Siimestä vieläkin pienempi. Hän on pystynyt sentään tuomaan puolueelle nuoria äänestäjiä menetettyjen jäärien tilalle.