Kuolematyöntekijöiden kommentteja:
"Väkisinki, ku ottaa nimen paperille ja menee hakee kylmiöhuoneesta vainajan, niin rekisteröi iän. Se osuu silmiin, minkä ikäinen se on ollu, et jos on kauheen nuori ja varsinkin jos on omaa ikää, niin sit aattelee, et just joo, et tääkin on ihan mahdollista, että vois itteki olla siinä."
Krematoriotyöntekijä.
"Miun oma kummipoika oli samanikäinen, paikalleen samanikäinen ku se laps, minkä mie kävin hakemassa, siis pienen lapsen, vajaa kaksvuotiaan... Se oli miun elämäni raskain hetki. Tuli mieleen se, että tää vois olla miun kummipoika."
Hautaustoimistonpitäjä
"Jos minulle tuli kysyttävää pukiessani sukkia vainajan kylmiltä tuntuviin jalkoihin, lykkäsin kysymykseni tai huomasin puhuvani matalalla äänellä ja kuiskaavani kuten kirkossa. Vainajan edessä ei koskaan puhuttu arkisista asioista puhumattakaan vitsailusta."
Tutkimuksen laatinut Gustaf Molander (Molander osallistui tutkimushenkilöiden työhön)
"Me suomalaiset ollaan huonoja antaa sitä kiitosta, mutta kyll meille sit kuiteski soitetaan ja meille tuodaan kukkia, viiniä, suklaata, että kiitos, kaikki meni hienosti."
Hautaustoimiston työntekijä
"Vaikka se kuolema ois ollu kui tuskallinen ja kui hirvee, niin silti, se vainaja on yleensä, tai kaikki mitä mie olen tavannu, on niinku rauhallisen näkösiä, voi olla, et jopa vähän niinku hymy. Niin mie ajattelen, et ei se sit mitään kauheeta voi olla."
Hautaustoimiston työntekijä
Lähde: Gustaf Molander: Matka mullan alle - kuolematyöntekijöiden arki.