Pääministeri Paavo Lipponen järjesti torstaiaamuna Helsingissä, sopivasti itsenäisyyspäivän aattona, tunnin tilaisuuden tulosopimuksen tekijöille, sihteerit mukaanlukien. Hän tarjosi kuohujuomaa Smolnan kristallikruunujen alla ja osoitti näin kiitollisuuttaan siitä, että sai pääministerinä ansiolistalleen jo neljännen pitkän ja vakauttavan tulosopimuksen.
Oltiinpa tulopolitiikasta mitä mieltä hyvänsä, mastodontti elää ja voi hyvin kritiikistä ja päinvastaisista ennusteista huolimatta. Suomessa ei ole koettu ennen niin vahvaa keskitetyn sopimuspolitiikan kautta kuin laman jälkeen. Liittokierroksista on tullut harvinainen poikkeus.
Viime tulosopimukset ovat olleet suhteellisen kattavia ja niillä on pystytty hallitsemaan kohtuullisesti kustannuskehitystä, vaikka ne eivät olekaan olleet optimaalisia. Tuore sopimus tehtiin pari kuukautta ennen todellista takarajaa, ja solidaarisuuselementin vaikutus on siinä pienempi kuin ennen. Muutenkin sopimuksen laadullinen anti jäi vaatimattomaksi. Kyseessä on lähes puhdas raharatkaisu, ja se selittää ensimmäisen vuoden suhteellisen korkeaa kustannustasoa, 2,9 prosenttia.
Siinä sitä riittää ihmettelemistä. Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee.
Paavo Lipponen suhtautui ennen pääministerikauttaan kriittisesti tulopolitiikkaan ja työmarkkinajärjestöihin. Se on luettavissa hänen vanhoista teksteistään. Asenne pilkisti esiin myös hänen pääministerikautensa alussa 1995-1996 varauksellisuutena ja epäilynä ammattiyhdistysliikettä kohtaan.
Pääministeri teki kuitenkin vuoden 1996 työtaistelu-uhan jälkeen uudet johtopäätökset. Kun hän tajusi, ettei hän voinut saada niskalenkkiä ay-johtajista, hän liittoutui heidän kanssaan ja käänsi tulopolitiikan poliittisesti edukseen.
Lipponen on ollut siitä lähtien tulopolitiikan vankka poliittinen tukijalka. Maanantaita vasten yöllä allekirjoitettua ratkaisuakaan tuskin olisi syntynyt ilman hänen operointiaan kulissien takana. Lipposen ja SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalainen yhteistyö sujuu hyvin. Lipponen sai vahvaa tukea myös Metalliliiton Erkki Vuorenmaalta ja Toimihenkilöunionin Ilkka Joenpalolta, kahdelta tunnetulta puoluepoliittiselta ay-demarilta.
Tulopolitiikan hyödyt ovat Lipposen kannalta selkeät: hän saa pitkästä sopimuksesta vahvan näytön vaaleihin ja poliittiseen valtataisteluun keskustan Anneli Jäätteenmäen kanssa. Vailla merkitystä ei ole sekään, että tulopolitiikalla on pystytty aidosti vakauttamaan maan talouskehitystä useiden vuosien ajan.
Pääministerin ja sosiaalidemokraattisen ay-liikkeen yhteistyö ei lopu heti, kun muste tulosopimuksessa on kuivunut. Hyvissä ajoissa ennen vaaleja tehty sopimus varmistaa sen, että ay-demarit pääsevät tekemään täydellä painolla vaalityötä SDP:n hyväksi.
Sosiaalidemokraattien johtajilla on ollut Kalevi Sorsan ajoista lähtien tarve antaa poliittisia näyttöjä tulopolitiikan avulla eduskuntavaalien alla. Lipponen on sisäistänyt tuon kulttuurin. Hän on myös onnistunut näyttöjen annossa paljon paremmin kuin Sorsa Lauri Ihalaisen johtaman SAK:n yhteistyöhalun takia.
Teollisuuden työnantajat ovat kritisoineet kärkevästi jo noin neljännesvuosisadan tulopolitiikkaa. Milloin syynä ovat olleet liian kalliit ja raskaat sopimukset, milloin huono kattavuus, milloin kimurantti neuvotteluprosessi, milloin parlamentarismin ongelmat ja milloin ideologiset syyt.
TT:sta kuului kriittisiä äänenpainoja näiden neuvottelujen alussa, niiden aikana ja sama sävel soi myös nyt, kun sopimus on saatu aikaan. Etenkin puheenjohtaja Heikki Pentti ja toimitusjohtaja Johannes Koroma ovat kunnostautuneet neuvottelujärjestelmäkritiikissä. Pentti jopa väläytti TT:n syysseminaarissa, että jatkossa voitaisiin tehdä liittokohtaisia sopimuksia.
Työnantajien kritiikin perusteita on vaikea torjua, mutta he tekevät jatkuvasta marmatuksestaan huolimatta toistuvasti keskitettyjä sopimuksia, eikä se tapahdu vain hyväsydämisyyden takia. Kaikki perustuu tarkkaan laskelmointiin ja vaihtoehtojen analyysiin. Keskitetty ratkaisu oli näissäkin neuvotteluissa TT:n arvioiden mukaan parempi vaihtoehto kuin epävarma liittokierros.
Johannes Koroma oli tulopolitiikan kriitikko tullessaan TT:n toimitusjohtajaksi 1992. Hän sopeutui kuitenkin nopeasti realiteetteihin. TT on tehnyt hänen kaudellaan jo puolenkymmentä keskitettyä sopimusta, tämänkertaisen Seppo Riskin johdolla. Olisi helppo väittää, että Koromasta on tullut vahva tulopoliitikko eräiden STK:n tunnettujen työmarkkinajohtajien tavoin. Se olisi kuitenkin liioittelua. Koroman kriittisyys on tallella, mutta hän on myös realisti.
Sosiaalidemokraattien tarve antaa poliittinen näyttö eduskuntavaaleja varten toimii työnantajien hyväksi. Työnantajat eivät olisi hyväksyneet suin surminkaan SAK:n ajamaa irtisanomissakkoa. SAK:n oli pakko luopua kovimmasta laadullisesta vaatimuksestaan ja tinkiä monesta muustakin laadullisesta asiasta pitkällä listallaan. Muuten ei tupoa ja poliittista näyttöä olisi saatu aikaan.
Toistuvasti tehtävät keskitetyt sopimukset ovat vahva argumentti tulopolitiikan kritiikkiä vastaan. Ei niitä tehtäisi, jos ne olisivat täysin toivottomia. Suomi ei kaadu liittokierroksiin, mutta keskitettyjen sopimusten avulla pystytään sittenkin hallitsemaan parhaiten kustannuskehitystä Emu-aikana.
Tulopolitiikka on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Sillä saadaan aikaan paljon hyvää, mutta myös sementoidaan ongelmia. On esimerkiksi vaikea nähdä, miten uuden sopimuksen ensimmäisen vuoden kustannustasolla voidaan alentaa työttömyyttä. Taitaa käydä juuri päin vastoin.
Mastodontti ei juuri sivuilleen vilkuile.