Konsertti
Muse Helsingin areenalla 22.10.
2000-luvun alussa keikkapaikka oli Tavastia, sen jälkeen Nosturi ja torstai-iltana loppuunmyyty Helsingin areena. Näyttää vääjäämättömästi siltä, että Muse on hivuttautumassa hiljalleen kohti Olympiastadionia.
Jos englantilaisbändi siirtyy stadionluokalle, on se hankalimmin lokeroitavissa oleva tapaus, musiikillinen sekasikiö, jossa yhdistyvät popin melodiataju, rockin rosoisuus, metallin raskaus, progen yllätyksellisyys ja klassisen mahtipontisuus.
2010-luvun päivitys Queenista? Tavallaan, mutta lähes ilman itseironiaa ja huumoria. Musiikillisesti Muse on huomattavasti kulmikkaampi. Se herättää ääritunteita -- suurta rakkautta ja pyhää vihaa -- neutraaliuden sijaan. Kenties siksi käsitykset Musesta ovat usein vääriä: vara-Radiohead (anteeksi, mitä?) tai brittipop (älkää viitsikö) eivät osu tauluun.
Helsinki sai kunnian olla Musen Euroopan-kiertueen avaaja. Tuore pitkäsoitto The Resistance on hillittömässä mahtipontisuudessaan kumarrus stadioneille ja monille pitkän linjan faneille pettymys.
The Resistance oli pääosassa, sillä 18 kappaleesta seitsemän oli uudelta levyltä. Siinä missä uudet kappaleet kumisevat paikoin onttouttaan levyllä, livenä varsinkin United States of Eurasia (+Collateral Damage) karsittuna versiona ja Unnatural Selection uppoavat kuin sormi nenään.
Vaikka Muse on jo siinä pisteessä, että uusi levy karautti Englannin ykkössijan lisäksi kärkeen 13 muunkin maan listalla ja debytoi jopa Yhdysvalloissa sijalla kolme, on tosifanien pelko bändin menettämisestä turhaa. Helsingissäkin trion vanhat rallit svengasivat hirveämmin kuin uudet.
Hysteria oli nimensä veroinen, Plug In Baby ja Stockholma Syndrome tuntuivat koko kehossa, eikä Time Is Running Outin kanssa voi epäonnistua.
Keikka päättyi Knights of Cydoniaan, jonka paikka setissä voi olla vain ensimmäisenä tai viimeisenä. Knights of Cydonia lienee oudoimmin nimetty ja rakenteeltaan erikoisin kappale, millä rockbändi voi saada täyden areenan bailaamaan. Kappaleesta on kasvamassa Musen oma Bohemian Rhapsody.
Muse on edelleen todellinen liveakti sanan varsinaisessa merkityksessä; päällekäyvä ja hengästyttävä. Trio saa hämmästyttävän mellakan aikaiseksi. Livekokoonpanossa taustalle oli häivytetty vaitelias neljäs mies, joka hoiti koskettimet ja lisäsi perkussioita.
Bändi kulminoituu laulaja-kitaristi Matthew Bellamyyn, jonka leimahdukset näyttävät Muselle tien. The Resistancella Bellamyn kitara hengittää aiempaa enemmän, mutta livenä mies ei antanut kepilleen armoa.
Keikka oli visuaalisesti komea. Lava oli alussa jaettu kolmeen kerrostaloon, jonka alta paljastuivat vertikaalisesti liikkuvat korokkeet kullekin soittajalle. Korokkeet nousivat alleviivaavasti vain uuden levyn kappaleiden aikana.