Vuonna 2011 peräti 1 569 alle 30-vuotiasta nuorta joutui eläkkeelle mielenterveysongelmiensa vuoksi (HS 11.8.2012). Tämä tarkoittaa sitä, että joka päivä neljä nuorta putoaa työelämän ulkopuolelle henkisistä syistä.
Määrä on pysynyt jotakuinkin samalla tasolla viime vuodet, mutta masennus eläkkeelle siirtymisen syynä on tässä ryhmässä lisääntynyt räjähdysmäisesti. Viidessä vuodessa masennuksen vuoksi eläköityneiden nuorten joukko on kasvanut 42 prosenttia.
Jos luvut viime vuosilta ovat yhteismitallisia eikä eläkkeen myöntämisen perusteissa ei ole tapahtunut muutosta, on kehitys todella huolestuttava ja siihen on puututtava.
Jo pidempään on ollut tiedossa, että masennus on noussut suomalaiseksi kansansairaudeksi ja yleisimmäksi syyksi joutua työkyvyttömyyseläkkeelle.
Masennustilan arvioidaan olevan syynä jopa puoleen sairauslomista. Oireet kätkeytyvät usein fyysisiin oireisiin eikä niitä kaikkia kyetä aina toteamaan yksiselitteisesti.
Mikä masennuksen aiheuttaa etenkin nuorilla, on iso kysymysmerkki. Siihen voidaan hakea syitä yhteiskunnan muuttumisesta epävarmemmaksi; tie koulusta työelämään ei ole yhtä selvä kuin aikaisemmin. Tämä tarjoaa kuitenkin vain huteran osaselityksen.
Mielenterveyshäiriöiden syyt ovat mitä moninaisimmat. Osittain ne johtuvat synnynnäisistä tekijöistä. Moni sairastuu jo lapsena eikä kykene koskaan työelämään. Myös varhaislapsuuden kokemuksilla on suuri merkitys.
Mielenterveysongelmat johtuvat myös ihmisten elinympäristön tekijöistä ja tapahtumista sekä ovat seurausta itse tehdyistä valinnoista. Mitään yhtä ja yksinkertaista selitystä ei ole eikä sen myötä yksinkertaisia lääkkeitä ongelmien voittamiseksi.
Terveydenhuoltojärjestelmä nilkuttaa ehkä eniten juuri mielenterveysongelmien hoidossa. Hoito ei yksinkertaisesti ole riittävää ja sen saatavuus on heikkoa. Tätä alan asiantuntijat ovat todistelleet jo vuosia.
Mielen häiriöitä hoidetaan liian usein pelkästään lääkkeillä: tarjotaan pillereitä, vaikka henkilö tarvitsisi psykoterapiaa.
Terapia ei ole mikään taikatemppu ongelmien ratkaisemiseksi, mutta kokemukset siitä ovat rohkaisevia. Terapiaan pääsy vaatii kuitenkin tänä päivänä potilaan omaa aktiivisuutta, jota varsinkaan masentuneella harvemmin on.
Masentuneisuudesta johtuvan nuorten eläkkeelle siirtymisen kasvu on otettava vakavasti. Se inhimillinen tuska, minkä nämä nuoret ja heidän läheisensä kokevat, ei ole euroissa mitattavissa.
Vaikka tällaisia asioita on epäsovinnaista mitata rahassa, tosiasia on, että jokainen nuorena menetetty työpanos maksaa toista miljoonaa euroa. Kun kyse on tuhansista nuorista, puhutaan miljardeista euroista.
Kaikkia mielenterveyden häiriöistä kärsiviä ei voida parantaa, mutta auttaa voidaan. Paljon on tehtävissä kuitenkin sen hyväksi, että masennuksen vuoksi eläkkeelle joutuvien nuorten määrä saadaan laskuun. Siihen on tartuttava.