Jos Martti Larni (1909-1993) eläisi, hän täyttäisi tänään 100 vuotta. Hän oli aikoinaan tunnetumpi ulkomailla - lähinnä itäblokin maissa - kuin Suomessa.
Larnin kansalaissotaa ja homoseksuaalisuutta käsittelevä teos Kuilu (1937) sai aikoinaan aikaan Suomessa yhtä valtaisan kohun kuin hänen veijariromaaninsa Neljäs nikama (1957) suuren suosion varsinkin Neuvostoliitossa.
Alkujaan pakilalainen Martti Larni (vuoteen 1942 asti Laine) oli jo nuorena monessa mukana. Kansakoulua käydessään hän vietti kesäisin aikaansa paimenessa äitinsä kotona Hauholla. Näistä kokemuksista hän myöhemmin työsti kirjan Hyvien ihmisten kylä (1942). Välillä hän ahersi puutarha-apulaisena, välillä liikemiehenä ja kävi osuuskauppakoulun.
Martti Larni alkoi kirjoittaa runoja ja novelleja 15-vuotiaana, ja hänen runojaan julkaistiin ensimmäisen kerran Juttutupa-nimisessä lehdessä vuonna 1926. Hän liittyi 1928 Nuoren Voiman Liiton jäseneksi.
Larnin ensimmäinen romaani oli vuonna 1936 Aslak Nuorti -salanimellä julkaistu Seikkailuja Saamenmaassa. Hänen seuraava teoksensa Kuilu aiheutti valtavan kohun, koska siinä käsiteltiin silloin hyvin arkoja aiheita, homoseksuaalisuutta ja kansalaissotaa, punaisten näkökulmasta.
Dekadentin
surullinen tarina
Martti Laineen Kuilun (alk. Skorpioni) julkaiseminen sai aikaan lähes sensaation; esitetäänhän siinä avoimesti homous ja raaka väkivalta.
Erityisesti oikeistolaiset lukijat ja arvostelijat hyökkäsivät teoksen kimppuun sen rohkean sisällön vuoksi: he pitivät sitä sairaana ja moraalisesti vahingollisena. Kuilun teemojen arkaluonteisuutta kuvaa myös se, että teoksen loppuun on laitettu Lauri Haarlan ja Joel Lehtosen suosituskirjeet sen julkaisemiseksi.
Teos alkaa vankilanjohtajan ja Kamaran tapaamisesta. Johtajalla on kädessään Kamaran armahduspäätös, ja pienen juttutuokion jälkeen hän vapauttaa vangin, mutta takavarikoi itselleen Kamaran pienen vahakantisen vihon, joka kätkee sisälleen tämän traagisen elämäntarinan.
Muutaman viikon kuluttua vankilanjohtaja huomaa lehdessä pienen uutisen, jossa kerrotaan Kaivopuistoon hirttäytyneestä miehestä. Tämän jälkeen johtaja alkaa lukea Kamaralta takavarikoimaansa omaelämäkertaa "Tuska ja hurmio", ja tarina keriytyy takautuvasti myös lukijalle.
Kamara riitaantuu isänsä kanssa ja matkustaa helsinkiläisen kirjailijan, tohtori H.:n kutsusta tämän luokse asumaan ja ajautuu rappiolle: alkoholi ja irralliset homosuhteet täyttävät hänen elämänsä. Hän saa aatteellisen herätyksen kansalaissodan kynnyksellä ja päätyy sotaan punaisten puolelle. Kamara joutuu sotavankileirille, jossa esikuntaupseeri käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen.
Esimies, joka luonnehtii 21-vuotiasta Kamaraa liian kauniiksi nuorukaiseksi, hankkii tälle "orjapalvelijan oikeudet, mutta orjattaren velvollisuudet".
Kamara inhoaa ja häpeää itseään, mutta hän tottuu pian kohtaloonsa: "Tulin huomaamaan, että paras ja tehokkain keino taistella intohimoja vastaan oli tyydyttää ne täydellisesti."
Paluu yhteiskuntaan ei ole helppo: yli neljä vuotta erilaisia satunnaistöitä ja epäonnistunut avioliitto, joka päättyy eroon. Lopuksi mustasukkainen Kamara surmaa vaimonsa, "kokotin", ravintolassa raskaalla metallimaljakolla. Hän saa teostaan kahdeksan vuoden kuritushuonetuomion.