Kuuden viime vuoden aikana kantoliinat ovat muuttuneet pienen hörhöporukan jutusta yleisesti tunnetuksi ja hyväksytyksi asiaksi. Kantovälineet ovat auttaneet tuhansia äitejä vauva-arjen pyörittämisessä.
Markkinoilla olevien kantovälineiden kirjo on huima: on pitkää ja lyhyttä solmittavaa liinaa, reppua, kantopussia, rengasliinaa, neliöliinaa.
Oululaisen Taikapilvi-liikkeen omistaja Saana-Maija Huttula suosittelee pienille vauvoille ja uusille kantajille ensimmäiseksi välineeksi pitkää trikooliinaa.
"Aloittelijan on helpompi solmia pitkä trikooliina, se joustaa eikä ole siten niin tarkka sidonnan kireydelle kuin kudottu pitkä liina, joka joustaa vain vinottain, ei pituus- eikä leveyssuunnassa. Jos lapsi on jo noin kymmenkiloinen ja on tarkoitus kantaa lasta myös selkäpuolella, suosittelen kudottua liinaa. Trikooliinalla on myös helpompi tukea pienen vauvan niskaa", Huttula ohjeistaa.
Moni häkeltyy alussa viiden metrin mittaisesta kangasluikerosta. Muutaman harjoittelukerran jälkeen solmujen niksi kuitenkin aukeaa. Vaikka erilaisia sidontatyylejä on useita, yleensä yksi hyvä perussidonta, esimerkiksi kietaisuristi kakkoseksi kutsuttu, riittää. Liinojen mukana tulee yleensä kuvalliset sidontaohjeet.
Kun trikooliinan solmii vartalon ympärille vartalon myötäisesti jättämättä yhtään löysää tai kiristämättä erityisesti, on liina yleensä sopivalla kireydellä.
Ensimmäiset kokeilukerrat liinassa kannattaa ajoittaa hetkeen, jolloin lapsi on rauhallinen, mutta ei väsynyt. Alussa lapsi voi vierastaa uutta tilannetta.
"Jos vauva alkaa kitistä liinaan laitettaessa, suosittelen, että kantaja tukee vauvaa käsillään ja lähtee vauvaa hytkytellen liikkeelle. Yleensä liike rauhoittaa vauvan ja sen jälkeen liinan asettelua voi jatkaa. Suurinta osaa vauvoista ei tarvitse opettaa kantoliinaan vaan läheisyyden tarve on hyvin voimakas ja vauva nauttii kun saa olla sylissä", Saana-Maija Huttula sanoo.
Pitkän liinan kaveriksi monet hankkivat pikaliinan, kuten rengasliinan tai kantopussin. Näissä vastasyntynyttä kannetaan kehtoasennossa, päätä kannattelevaa lasta voi kantaa useissa eri asennoissa.
Aloittelijalla rengasliina jää helposti liian löysälle, jolloin liinan yläreuna ei tue vauvaa kunnolla vaan kantaja joutuu tukemaan toisella kädellä pienemmän vauvan päätä. Silloin kantoliinan käyttötarkoitus ei toteudu. Kun rengasliinan käytön oppii, se on nopea laittaa ja helppo ottaa mukaan vaikka kaupunkireissuille.
"Meillä rengasliina oli eniten käytössä noin vuoden iästä lähtien lyhyillä reissuilla", Huttula kertoo.
Kantoreppuja on markkinoilla periaatteessa kahta tyyppiä, rintareppuja ja kantoreppuja. Näillä on kaksi peruseroa: lapsen kannalta kantoasento ja kantajan kannalta kantomukavuus.
Rintarepuissa, kuten Baby Björnissä, lapsi on kantajan edessä. Lapsen jalat roikkuvat suoraan alaspäin, mikä pakottaa vauvan selkärangan suoraan, aikuismaiseen asentoon. Kantovälineisiin perehtyneet neuvovat välttämään tällaista asentoa myös liinaillessa.
"Pienen vauvan selkä on luonnostaan pyöreä ja siihen asentoon sitä tulisi myös tukea kunnes lapsen selkä kehittyy tarpeeksi kestämään vauvan omasta painosta johtuvan rasituksen. Periaatteessa silloin, kun lapsi opettelee itse seisomaan, selkä on tarpeeksi kehittynyt", Saana-Maija Huttula tähdentää.
Varsinaisissa kantorepuissa lasta pystyy kantamaan joko edessä tai selässä periaatteessa niin pitkään kuin kantajan voimat riittävät, painorajoitus on mallista riippuen 20-30 kiloa.
Markkinoilla olevat suosituimmat kantoreput, kuten Manduca, Patapum ja Ergo, ovat ergonomisia ja niissä lapsen paino jakautuu hartioille ja lantiolle, aivan kuten vaellusrinkassa. Manducaa ja Ergoa voi käyttää jo vauvaikäisellä 3,5 painokilosta alkaen, Patapum-reppua kun lapsi osaa kannatella itse päätä.