Pohjoissuomalaisen mielestä on juhlaa olla pohjoissuomalainen juhannuksena, kun käki kukkuu ja aurinko paistaa kellon ympäri. Huhtikuussakaan ei ole hassumpaa, kun keväthanget kimmeltävät, räystäistä tippuu vesi ja pisamat poksahtelevat naamaan.
Vihoviimeisin kuukausi pohjoissuomalaisen kalenterissa on marraskuu.
Marraskuussa siirretään kellot talviaikaan, ja yhtäkkiä on koko ajan säkkipimeää. Ihminen ei ole vielä sopeutunut ajatukseen talvivaatteista ja kärsii pöpperöisessä lumisateessa ja plussalta mielettömille miinuksille heittelevässä lämpötilassa. Perimässään piilevien käyttäytymismallien ohjaamana pohjoissuomalainen pyrkii sohvalle, vajoamaan horrokseen ensimmäinen tarjouskonvehtirasia käden ulottuvilla. Se on tuskattomin tapa selvitä marraskuusta.
Mutta kun marraskuuta somistetaan sopivasti tuikkivilla valoilla, kynttilöillä ja roihuilla, pimeys saa taianomaisia sävyjä. Kun sekaan lisätään lappalaispukuja, rekikoiria, kuusenhavuja ja poroa sekä pulkka perässään, taljaksi levitettynä että käristettynä, alppituristi sanoo jo ooh. Pohjoissuomalainenkin alkaa katsella ympärilleen uusin silmin. Pistetään vielä joulupukki patsastelemaan kulmille niin, kappas vain: 180 miljoonaa katsojaa mykistyy eksotiikasta ja ainakin muutama heistä rynnistää television äärestä nettiin varaamaan matkaa. Tuonne on päästävä!
Levillä osataan hehkuttaa sitä, mikä Lapissa kiehtoo. Maailmancupin pujotteluviikonlopulla on matkaa klassikkokisaksi, mutta tusinakisasta se on kaukana. Sinistä taivasta vasten piirtyvät jylhät vuoret ja jättiläiskuuset kun ovat alppicupissa tusinatavaraa.