Eduskunnasta pudonnut Markku Koski (kesk.) nousi viime hetkellä ehdokkaaksi Sievin kunnanjohtajan virkaan. Kunnanhallitus sai hänen lähettämänsä suostumuksen kokoukseen, jossa valittiin haastateltavat virkaan.
Kunnanhallitus valitsi hakijoiden joukosta haastatteluun Markku Kosken, Nivalan kaupungin hallintojohtaja, hallintotieteiden maisteri Päivi Karikummun ja toiminnanjohtaja, kauppatieteiden maisteri Anne Sormusen Helsingistä. Sormunen on sieviläissyntyinen.
Viranhaltijalain mukaan kunnanjohtajan virkaan voidaan valtuuston päätöksellä valita suostumuksen nojalla sellainen henkilö, joka ei ole hakenut virkaa.
Sievin kunnanjohtajan virkaan ei asetettu erityisiä pätevyysvaatimuksia. Virkaan voidaan valita henkilö, joka katsotaan koulutuksen ja kokemuksen perusteella sopivaksi siihen. Valtuusto on päättänyt, että kunnanjohtaja valitaan toistaiseksi.
Kärsämäkisellä Markku Koskella, 55, on viljelijätausta. Hän on ollut kansanedustajana yhteensä kolme kautta. Hän on entinen eduskunnan varapuhemies. Hän on toiminut pitkään Kärsämäen kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
Sievin kunnanjohtajan virkaa on hakenut kahdella hakukierroksella yhteensä 12 henkilöä. Heistä kaksi on perunut myöhemmin hakemuksensa. Suostumuksensa virkaan on antanut Kosken lisäksi hallintotieteiden kandidaatti Kauko Leikas Jyväskylästä.
Kunnanjohtajaehdokkaat haastatellaan kahtena seuraavana tiistaina. Haastatteluun osallistuvat valtuutetut ja kunnanhallituksen jäsenet.
Kunnanhallitus käsittelee valintaa 16.4. ja pohtii, tarvitaanko vielä soveltuvuustestejä.
Virka tuli avoimeksi, kun Matti Johansson siirtyi Oulun Keskuspesula Oy:n toimitusjohtajaksi. Hänelle myönnettiin ero virasta maaliskuun alusta alkaen.
Väliaikaisena kunnanjohtajana toimii henkilöstöpäällikkö Eila Löytynoja.