Pohjois-Pohjanmaan lupaavimmaksi kasvajaksi on valittu Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy Oulusta. Kunniamaininnan sai Smartblock Oy Oulusta.
Yritykset etenevät valtakunnallisiin jatkosparrauksiin ja finaaliin, jossa valitaan Suomen parhaat kasvuyritykset Start again ja Startup -sarjoissa.
Valinnat tehtiin kaikkiaan 15 yrityksen joukosta, jotka seulottiin alan asiantuntijoiden kahden päivän sparraukseen 32 hakijasta.
Tuomaristo kiinnitti valintoja tehdessään huomiota muun muassa liikeidean potentiaaliin, tiimin osaamiseen, kasvun nälkään ja sitoutumiseen.
Tuomariston mukaan valintakriteerit täyttyvät vuonna 2013 perustetun Kuulun kohdalla ja valintaa perustellaan muun muassa yrityksen kasvun nälällä.
Kunniamaininnan saanut vuonna 2015 perustettu Smartblock Oy valmistaa, myy ja kehittää Smartblock-työtilakuutioita. Perustelujen mukaan yrityksellä on kansainvälistä potentiaalia ja se kulkee trendin aallonharjalla.
Vuonna 2013 perustettu Kuulu on erikoistunut digitaaliseen sisällöntuotantoon, sosiaaliseen mediaan ja videotuotantoon.
Kasvajat valittiin Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolku-tapahtumassa, joka on osa Kasvu Openia, jonka valtakunnallinen finaali, Kasvu Open Karnevaali järjestetään 25.-26.10.2017 Jyväskylässä.
Finaaliin pääsee kaikkiaan 100 yritystä eri Kasvupoluilta, joita järjestetään tänä vuonna eri toimialoilla ja alueilla yhteensä 27.