Vuosi sitten akateemisten palkansaajien etua ajava Akava antoi potkut keskusjärjestöä kahdeksan vuotta johtaneelle Risto Piekalle. Tarvittavaa tukea Piekan uudelleenvalinnalle ei ilmaantunut, vaikka mies olisi itse halunnut jatkaa.
Akavan liitot halusivat keskusjärjestöltä terävämpää edunvalvontaa ja dynaamisempaa ilmettä. Kun OAJ:n nokkamies Erkki Kangasniemikään ei pidätellyt, Pasilan harmaaseen toimitaloon juuttunut piippumies Piekka sai mennä.
Uudeksi puheenjohtajaksi löytyi tuttu mies, Insinööriliittoa tuolloin johtanut Matti Viljanen. Kovaäänisyydestään tunnettu insinööri on saanut lempinimen "hiljanen Viljanen". Ainakin ulkoisesti Akava sai mitä tilasi: herraskaisen varovainen valtiotieteiden maisteri Piekka vaihtui tömäkkään opistoinsinööriin. Varsinaisena nuorennusleikkauksena operaatiota ei voinut pitää, sillä Viljanen on kuten Piekkakin varttia vaille kuusikymppinen.
Keskusjärjestöjohtajan on vaikea profiloitua silloin, kun keskitetyn palkkaratkaisun sijaan tehdään liittokierrosta. Tässä haastavassa ympäristössä Viljanenkin on yrittänyt pitää meteliä Akavasta. Lopulta hän siinä onnistui. Viime viikon Suomen Kuvalehdessä Viljanen lausui, että Lappeenrannan tekninen korkeakoulu ja Joensuun yliopisto tulisi lakkauttaa. Samalla listalle joutui usea ammattikorkeakoulu, muun muassa Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu.
Viljasen linjanvedosta irtisanoutui ensin OAJ Kangasniemen johdolla ja heti perään Akavan hallitus. Nöyryytys oli täydellinen. Halki, poikki ja pinoon -linja ei kelvannut Viljasen työnantajalle.
Akavan hallituksen kokous, jossa järjestö irtisanoutui puheenjohtajansa puheista, ei ollut kuitenkaan kuumatunteinen. Eri liittojohtajat totesivat vain lyhyesti, että Akavan on irtisanouduttava puheenjohtajansa lausunnosta. Viljanen oli kuulemma ymmärtänyt tämän, eikä yrittänyt julkilausumaa muuksi muuttaa. Kokouksessa paikalla ollut kuvailee Viljasen lausuntoja "harmittavaksi tapaturmaksi". Viljasen analyysi koulutuspolitiikan ongelmista oli oikea, mutta paikkakuntien leimaamisessa hän meni liian pitkälle.
Viljanen on sittemmin perustellut lausuntoaan sillä, että keskustelu korkeakoulupaikkojen vähentämisestä pitää saada käyntiin. Viljanen olisi tehnyt isänmaalle kuitenkin suuremman palveluksen, jos olisi nostanut samat ongelmat esiin 10-15 vuotta sitten. Tuolloin päättäjät halusivat lisätä korkeakoulutuksen saaneiden osuutta ikäluokasta. Puhuttiin jopa 70 prosentin osuudesta.
Nyt kun akateemiset eivät löydä koulutusta vastaavaa työtä ja käden taitajista on huutava pula, jokainen ymmärtää, että suuntaa on muutettava. Ja vaikkei mitään tehtäisi, markkinat toimivat. Se hinnoittelee korkeammalle sellaisen työn, josta on pulaa kuin sellaisen, josta on ylitarjontaa. Minkä poliitikot ja työmarkkinajohtajat ovat koulutuspolitiikassa sössineet, sen markkinavoimat omalla tavallaan korjaa.
Vaikka koulutusvääristymä pikku hiljaa oikenee, muun muassa monet elokuva-alaa opiskelleet tuntevat olonsa petetyiksi. Koulutusta vastaavaa työtä on tarjolla vähän. Suomesta ei tullutkaan Euroopan Hollywoodia, vaikka niin joskus uskoteltiin. Kun syyllisiä etsitään, niitä löytyy Suomen hallituksista 1990- ja 2000-luvuilta. Toivottavasti Sari Sarkomaa ei liity epäonnistujien joukkoon.
***
Tohtori Raimo Ilaskivi (KL 25.4.) määrittelee nykyisen taloustilanteen stagflaatioksi, kun hinnat nousevat talouskasvun hidastuessa. Samaan aikaan tarvittaisiin sekä hintojen nousun hillintää että kulutuksen tukemista. Skitsofreeninen tilanne.