Mar­juk­ka Man­ni­nen ei saanut vir­ka­va­paa­ta Tyr­nä­vän kunnan joh­dos­ta - "pet­ty­mys ja yl­lä­tys­kin päätös oli"

Tyrnävän kunnanhallitus ei myöntänyt maanantai-iltana virkavapaata sitä anoneelle kunnanjohtajalle Marjukka Manniselle. Hän anoi virkavapautta kahdeksi vuodeksi ensi vuoden alusta lähtien vuoden 2019 loppuun saakka.

Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen ei saanut anomaansa kahden vuoden virkavapautta kunnanhallitukselta.
Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen ei saanut anomaansa kahden vuoden virkavapautta kunnanhallitukselta.
Kuva: Peura Pekka

Tyrnävän kunnanhallitus ei myöntänyt maanantai-iltana virkavapaata sitä anoneelle kunnanjohtajalle Marjukka Manniselle.

Hän anoi virkavapautta kahdeksi vuodeksi ensi vuoden alusta lähtien vuoden 2019 loppuun saakka.

Manninen halusi virkavapaata, koska hänen oli määrä aloittaa vuoden alussa Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton palveluksessa muutosjohtajana valmistelemassa tulevaa maakunta- ja sote-uudistusta.

Manninen sanoo päättävänsä viimeistään ensi maanantaina, ottaako kaksivuotisen määräaikaisen viran muutosjohtajana vastaan, mikä edellyttää irtisanoutumista kunnanjohtajan virasta, vai jatkaako Tyrnävän kunnanjohtajana.

– Käymme tällä viikolla perusteelliset keskustelut ensin asiasta. Olihan se pettymys ja yllätyskin, että tällaiseen ratkaisuun päädyttiin, Manninen sanoo.

Kunnanhallituksen päätös oli yksimielinen. Puheenjohtaja Minna Matinlauri (kesk.) perustelee päätöstä kunnan heikolla taloustilanteella.

– Viime vuosi oli taloudellisesti erittäin tiukka, tämä vuosi on myös ja ensi vuosi on varmasti vielä entistäkin tiukempi. Tässä haastavassa tilanteessa tarvitsemme kunnanjohtajan täällä Tyrnävällä. Kunnan etu tässä oli kaikkein tärkein, hän sanoo.

Matinlauri torjuu ajatuksen, että päätös olisi merkki antaa Mannisen suosiolla mennä toisiin tehtäviin pois kunnasta.

– Päinvastoin, meillä on halu pitää hyvä ja pätevä kunnanjohtajamme Tyrnävällä. Olemme pitäneet hänen työstään, ja hän on saanut täällä todella paljon aikaan, Matinlauri korostaa.

Manninen valittiin muutosjohtajan määräaikaiseen virkaan puolitoista viikkoa sitten. Hän on toiminut Tyrnävän kunnanjohtajana vuodesta 2014 saakka.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä