Samantyyppinen autius kuin Leevi Madetojan sävellyksissä on vallinnut Oulun musiikkikeskuksen lämpiön seinillä, kun sinne sijoitetut taideteokset ovat olleet evakossa yleisötilojen av- ja valoremontin vuoksi.
Lämpiön maalausten kuntoa arvioidaan paraikaa Oulussa, mutta Marjatta Metsovaaran kuusiosainen kuvakudos Revontuli lähetettiin lokakuun alussa puhdistettavaksi ja kunnostettavaksi Konservointikeskukseen. Keskus toimii Jyväskylässä Suomen käsityön museon yhteydessä.
Huomenna torstaina Metsovaaran kuvakudos pakataan Jyväskylässä rekkaan ja lähetetään takaisin kotikaupunkiinsa. Omalle paikalleen musiikkikeskukseen se ripustetaan helmikuun alussa.
Revontuli on valmistettu Belgian Saint Niklaasissa taiteilija Metsovaaran valvonnassa. Sen korkeus on 2,80 metriä ja kuuden osan leveys yhteensä 11,6 metriä.
Teos on ollut esillä Oulun musiikkikeskuksessa vuodesta 1984 saakka. Vastaavan kokoluokan taidetekstiilejä löytyy Suomesta muitakin, mutta ei kovin useita.
Hellässä vesipesussa
Ryijy ja kuvakudos eroavat tosistaan muun muassa siten, että kuvakudoksessa ei ole langanpätkistä muodostuvaa nukkapintaa lainkaan. Vanhoja 1500- ja 1600-lukujen kuvakudoksia kutsutaan myös gobeliineiksi kuuluisan ranskalaisen Les Gobelins -tehtaan mukaan.
Kuvakudostekniikoita on useita erilaisia. Materiaaleina käytetään yleensä villaa, rohdinta ja pellavaa, myös silkkiä ja metallilankaa. Uusimmissa töissä materiaalien skaala on paljon laajempi, ja tekokuidut valtaavat alaa.
Metsovaaran kuvakudoksen pintaan vuosien aikana tarttunut irtopöly imuroitiin Jyväskylässä ensin pois. Sitten kaikki kuusi osaa pestiin erikseen konservointipesussa, mikä tarkoittaa vesipesua käsin suuressa altaassa, selvittää konservointikeskuksen johtava konservaattori Anne Vesanto.
Pesun jälkeen kuvakudoksen osat kuivatettiin pingotettuna muotoonsa, jotta niistä saatiin sileitä ja siistejä.
"Suurten tekstiiliteosten erikoisongelma on se, että ne imevät valtavan määrän vettä pesussa. Revontulestakin tuli hyvin painava, koska sen materiaali on paksua villaa, loimena villalanka ja kuteena kuparilanka. Tällaisten teosten käsittely niin, etteivät ne vaurioidu, muodostaa aina tekstiilikonservoinnissa haastavan työvaiheen", kertoo Vesanto.
Pesun jälkeen Revontulen kuusi osaa ovat Vesannon mukaan "kohtuullisesti saman kokoisia".
"Elävä taidetekstiili ei voi olla ihan jämptisti tietyn mittainen. Jo kudontavaiheessa myös Revontulen osat tulivat kangaspuista hiukan eri kokoisina. Näin suuressa tekstiilissä pienet mittaerot ovat ja pysyvät."
Kallis lämpömittari
Revontuli-kokonaisuuden laitimmaiset reunat ovat myös käyristelleet ilmojen mukaan, minkä takia Oulu Sinfonian muusikot ristivät Metsovaaran kuvakudoksen "maailman kalleimmaksi lämpömittariksi".
Teosta onkin 2000-luvulla tuettu reunoistaan siimakiinnityksellä, jolloin reunat on saatu pysymään kutakuinkin suorina. Äärimmäisiä osia on tuettu myös taustapuolelta.
Syynä käyristymistaipumukseen on käytäväpuheissa pidetty kuparilankaa, joka reagoi lämpötilan vaihteluihin, mutta Anne Vesannon mukaan kyse ei ole siitä.
"Alakulmien käyristymisongelma johtui tekstiilin rakenteesta. Laitimmaisissa osissa on vapaa ulkosivu ja -reuna, joka pääsee elämään ilman kosteuden mukaan. Kaikki sisempänä olevat reunat on liitetty toisiinsa kevyesti ompelemalla ihan viime vaiheessa seinällä."
Samanaikaisesti vaikuttaa myös teoksen kokonaisrakenteesta johtuva fyysinen ilmiö, joka pyrkii kääntämään kulmia. Sitä on pyritty estämään sijoittamalla kulmiin nurjille puolille kevyet ja irralliset muovijäykisteet varta vasten tehtyihin taskuihin.
"Revontulen jokaisessa osassa on nyt nurjalla puolella kokovuori, joka tukee kankaan rakennetta. Se tarvitaan, koska tekstiilit venyvät koko ajan alaspäin oman painonsa varassa; pyrimme estämään haurastumista. Jossakin vaiheessa tulevaisuudessa nurjalle puolelle on vielä lisättävä erillinen ripustuskuja tukemaan olemassa olevaa ripustusta vähän paremmin."