Utajärvinen Eeva Suomela sai 47 vuotta sitten isältään häälahjan, jolle on ollut käyttöä joka vuosi: marjanperkuukoneen.
Suomelan isä, Oskari Matero, suunnitteli ja rakensi koneen marjanpoiminta-ajan kiireitä helpottamaan.
Suomela kertoo, kuinka hänen lapsuudenkodissaan leivänjatke haettiin metsästä: koko monilapsinen perhe otti osaa marjanpoimintaan.
"Meillä oli iso perhe, paljon lapsia ja muutama lehmä navetassa. Silloin sitä poimittiin marjoja aivan hirveitä määriä, leivän jatkeeksi", kertoo Suomela ja muistelee perheen tekemiä pitkiä marjareissuja niin puolukkakankaille kuin hillasoille.
Marjojen perkaamisessa oli kova työ, ja niin käsistään kätevä Oskari-isä suunnitteli perheen käyttöön marjanperkuukoneen.
Perkuukoneen toinen pää on korkeampi kuin toinen, ja koneen kourussa kiertää karhea, puuvillasekoitteinen kangas. Kangas liikkuu ylöspäin kun koneessa olevaa veiviä pyöritetään. Marjat valutetaan hihnalle veiviä samaan aikaan pyörittäen, jolloin karkea kangashihna kuljettaa roskat ylöspäin, ja marjat valuvat painovoiman saattelemina alhaalla odottavaan astiaan.
"Alun perin hihna oli manillasäkeistä tehty", kertoo Suomela. Hän harmittelee hiukan, ettei kyseistä materiaalia enää tahdo saada; se kun olisi marjanperkuuseen sopivan karkeaa.
Perkuukoneen käyttö onnistuu yksin, mutta vielä nopeammin se sujuu, jos löytää kaverin pyörittämään veiviä.
"Kyllä tällä kaverin kanssa ämpärillisen puolukkaa perkaa alle kymmeneen minuuttiin", toteaa Suomela.
Perkuujälki on siistiä, roskia ei marjojen joukkoon tule, eikä marjoja menee juuri hukkaan. "Jokunen hukkamarja sinne roskien sekaan menee, mutta enimmäkseen ne ovat huonoja marjoja, puoliraakileita ja sellaisia", esittelee Suomela perkuun tuloksia.
Suomelan perheessä on perkuukoneella ollut käyttöä. Parhaimmillaan marjoja poimittiin saavikaupalla, ja koska peratuista marjoista sai paremman hinnan, kannatti Oskari-isän perkuukone kehittää.
Suomela ei tiedä, mistä isänsä laitteen idean keksi. Laite on kuitenkin osoittautunut toimivaksi keksinnöksi. Mitään muuta uudistusta siihen ei vuosikymmenten varrella ole tarvinnut tehdä kuin vaihtaa käytössä rispaantunut kangas uuteen.
"Moottoriakin tähän suunniteltiin, mutta ei sitä sitten tullut laitettua, kun hyvin tämä pelaa näinkin", toteaa Suomela.
Viime vuonna Suomela kertoo poimineensa myyntiin 600 kiloa mustikoita. Teollisuuteen marjat ostetaan nykyään perkaamattomina, mutta yksityiset ihmiset ostavat mielellään valmiiksi perattuja marjoja. Varsinkin mustikoiden perkuu käsipelillä on työlästä ja sotkuista hommaa. Suomelalle tulee marjatilauksia jo talvella, ja peratusta mustikasta maksetaan mielellään.
Tänä vuonna marjasadosta on tulossa kohtalainen, arvioi Suomela. "Puolukkaa on tulossa kohtalaisesti, mutta mustikkaa ei kaikin paikoin ole".
Toreja kiertävät marjanostajat maksavat puolukoista suunnilleen euron kilolta, vaikeammin poimittavasta mustikasta alle kaksi euroa.
"Eihän sitä tuohon hintaan autolla kannata lähteä marjapaikkaa hakemaan", Suomela tuumaa ja kertoo marjastavansa mielellään lähialueella pyörällä kulkien.
Lapsuudesta saakka marjoja käsin poiminut Suomela ei pidä poimurista. "Onhan minulla sellainenkin, mutta en minä sitä käytä, kun käsin poimimalla saa nopeammin ämpärin täyteen puhtaampia marjoja."
Muistakin marjanperkuuvälineistä Suomelalla on kokemusta.
"Lautasta ei enää taideta paljoa käyttääkään, kun tuo ritilä on tullut tilalle", arvelee Suomela. Hän toteaa perkausritilän olevan hyvä apuväline erityisesti pieniä määriä peratessa. "Vaan leipäjuuston tekoon se on oikein mainio", hän nauraa.
Imuriin kiinnitettävää perkauslaitetta hän ei ole koskaan kokeillut. Ei nimittäin ole ollut tarvetta, kun häälahja palvelee edelleen moitteettomasti.