Marja Irjala tekee työtä vam­mais­ten työl­lis­tä­mi­sen puo­les­ta ja ih­met­te­lee, miksi työl­lis­tä­mis­ti­lan­ne heik­ke­ni 1980-lu­vul­la

Marja Irjala työskentelee kesällä tyttärentyttärensä apuna kesäkioskissa.

Kuva: Jukka Leinonen

Marja Irjala jatkaa sinnikkäästi työtä vammaisten työllistymisen puolesta.

Marja Irjala kurkistelee hymyillen ulos kioskin luukusta. Kesävapaalla oleva isoäiti auttelee talkoolaisena muutaman kerran viikossa tyttärentytön Ainon, 16, kesäkioskissa Oulunsalon lauttarannassa.

Elämäntyönsä Nuorten Ystävien pääsihteerinä tehnyt Irjala ei tunne olevansa eläkeläinen.

– Olen edelleen nuorten ystävä.

Vanhempiensa Mirja ja Heikki Korhosen neuvoa noudattaen Irjala on jatkanut opiskelua ja kirjoittamista.

– Kun jäin eläkkeelle Nuorten Ystävien pääsihteerin paikalta vuonna 2012, minulla alkoi työn täyteinen neljäs elämänvaihe.

Viime syksynä Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta väitellyt tohtori kirjoittaa ja luennoi ahkerasti vammaisten oikeuksista.

Yi 300-sivuinen tohtorin väitöskirja syntyi kahdessa vuodessa, ennätysajassa. Väitöskirjan aiheena oli tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa.

– Aihe imaisi mukaansa. Valmista tuli, kun kirjoitin yötä ja päivää.

Irjalan omat vanhemmat olivat kuuroja, mutta tekivät töitä kuulevien joukossa. Isä oli yrittäjä ja äiti pesulassa töissä. Niin vanhemmat kuin heidän kuurot ystävänsä olivat normaalissa palkkatyössä. Irjala ihmetteleekin, miksi vammaisten työllistämistilanne huononi 1980-luvun jälkeen.

– Jokaisella ihmisellä, huolimatta sairaudesta ja vammasta, on oikeus kullekin mahdolliseen koulutukseen ja työhön sekä yhdenvertaiseen kohteluun työmarkkinoilla. Tässä meillä Suomessa on suuri aukko ja opittavaa.

Väitöskirjaa tehdessään Irjala kävi opintoreissuilla Saksassa tutustumassa vammaisten työllistämiseen.

– Autotehtaan liukuhihna ei erota, kuka on vammainen, kuka ei, kunhan työ tulee tehdyksi.

Suomessa on noin 25 000 työikäistä kehitysvammaista henkilöä. Avotyötä tekeviä on pari tuhatta, ja päivätoiminnassa on arviolta 6 000 kehitysvammaista henkilöä. Vain viitisen sataa henkilöä tekee työsuhteista palkkatyötä.

Avotyö-sana, kuten yhtä lailla ahkeruusraha, nostavat Irjalan karvat pystyyn. Avotyö tarkoittaa vammaisen henkilön tekemää avustavaa työtä tavallisilla työpaikoilla, mistä maksetaan niin sanottu ahkeruusraha.

– Avotyötä tekevät vammaiset eivät ole minkään työlainsäädännön piirissä. Ahkeruusrahalla ei pysty edes lounasta maksamaan saati työmatkoja. Se ei ole palkka, vaan armopala. Koko avotyö pitäisi muuttaa palkalliseksi osa-aikatyöksi.

Jos joku instanssi on hoitanut kyseisessä asiassa leiviskänsä toista paremmin, se on Irjalan mukaan Helsinki.

– Suurin kaupunki näkee tilanteen toisin. Helsinki haluaa vammaiset pois avotyöstä palkkatyöhön.

Irjalan sinnikäs työ vammaisten työllistymisen puolesta on tuottanut tulosta. Vastikään pääministeri Juha Sipilä otti kantaa osatyökykyisten aseman parantamiseksi ja ehdotti uusia keinoja heidän työllistymisekseen. Si­pi­lä esit­ti muun mu­as­sa eril­li­siä osa­työ­ky­kyi­sil­le suun­nat­tu­ja työ­voi­ma­toi­mis­to­ja.

Irjala suunnittelee jo syksyn luen­tomatkoja ja vammaisten palkkatyön edistämistoimia. Luentojen kohderyhmänä ovat eri vammaisjärjestöt, TE-keskukset sekä lääkärit ympäri Suomea.

– Edistämistoimia nousee ylös sieltä täältä. Väitöskirja ei pölyty arkistossa, vaan se työllistää minua edelleen.