Miten Marimekko, jonka tekstiilikankaat ja vaatemallit näyttävät samoilta vuosikymmeniä, voi pysyä hengissä kansainvälisellä, aggressiivisuudestaan tunnetulla muodin ja tyylin alueella näin pitkään?
Miten jokin niin vanha kuin Maija IsolanUnikko-painokangas, joka kätilöitiin Armi Ratian omistuskaudella, voi sytyttää brittiasiakkaissa ostoinnostuksen uudella vuosituhannella, kun se ei tehnyt sitä 1970-luvulla?
Armi ja Viljo Ratian vuonna 1951 perustama Marimekko-yritys on aina ollut kysytympi Yhdysvalloissa kuin Britanniassa. Maihinnousua Yhdysvaltoihin edesauttoi Jackie Onassis, joka osti Marimekon vaatekokoelman Cape Codissa 1960-luvulla ja myötävaikutti tyylin tunnetuksi tekemisessä.
Marimekosta tuli niin kuuluisa, että amerikkalainen taidemaailmakin kiinnostui siitä. Niinpä ketään suomalaista ei varmaan yllätä, että Isolan Unikko-kuosi löysi tiensä New Yorkin modernin taiteen museoon. Tänään Marimekko myy New Yorkissa samassa tahdissa kuin kuumat riisikakut Kiinassa.
Goodbye, hello
Lontoossakin näytetään lämpenevän Marimekolle, vaikka Britannia on aiemmin ollut sille vastustuskykyinen Ranskan ja Venäjän tavoin. Toimitusjohtaja Kirsti Paakkanen totesi, että muotimaailmassa seurataan parhaillaan retrobuumia, 1960- ja 1970-lukujen tyylirenessanssia, joka puhaltaa suotuisampia vientituulia Britanniaan.
Yksi osoitus tästä ovat brittiaikakauslehdet, viimeisin on Elle Decoration, joiden sisustussivuilla on komeilut yhä useammin selvästi tunnistettavia Marimekon kukkakuoseja.
Hämmästyksekseni niiden tuotetiedoissa on ollut Skandiumin nimi. Iso-Britanniassa Marimekko-tuotteet ovat pystynyt tähän saakka jäljittämään paremmin Skandiumin osoitteesta Lontoon Wigmore Streetiltä ja sen osastoilta Selfridges-myymälöistä Lontoossa ja Manchesterissä.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa West Endissä vasta-avatun Marimekko-myymälän myötä. Sen liiketiloihin on helppo ihastua Kirstin tavoin: "Täällä on ihanan valkoinen tila näille tuotteille. Tämä on tehty erittäin hyvällä maulla. Toinen vaihtoehto on, että olisin alkanut itkeä. Niinkin on käynyt."
Rakastunut Unikkoon
Marimekon 1960- ja 1970-lukujen suojatut vaatemallit istuvat hyvin tyylien viivemaailmassa, mutta se ei toki estä muodin tuoreita aluevaltauksia. Paakkasen mukaan Unikolla ei eletä, vaikka se onkin hänen suosikkikuosinsa. 70 prosenttia Marimekon liikevaihdosta tulee vaatteista.
Yrityksen nykyisistä suunnittelijoista herättävät huomiota Mika Piiraisen ja Marja Sunan kevät-kesä 2003 kokoelmat, ja uusia suunnittelijoita on luvassa Tukholman suunnasta.
Marimekko kokeilee myös tekniikan markkinoita. Selfridges-myymässä on myynnissä laajakulmatelevisio - ilmeisesti suomalainen - Maija Isolan Unikko-designin koristamana.
Tällä vauhdilla väittäisin, että Marimekot, vanhat ja uudet, hulmuavat jonain päivänä esimerkiksi brittilaulaja, Posh Spice, Victoria Bechamin yllä ja päätyvät sitten hänen kaimansa, kuningatar Victorian perustamaan Victoria ja Albert -museoon.
Näin siksi, että muoti ei yksinkertaisesti voi olla liehittelemättä kuvataidetta, joka puolestaan ei näytä voivan vastustaa maailmanlaajuista vaatetusteollisuutta. Sen todetakseen tarvitsee vain kävellä Marimekko-liikkeestä Victoria ja Albert -museoon, jossa on parhaillaan viihdyttävä ja taidehistoriallinen Gianni Versace -näyttely tai poiketa Barbicanin gallerian näyttelyyn Hurmaus, muodin viettelemä kuvataide.
Oireellista on myös, että Yhdysvaltoihin on tulossa amerikkalaisen mesenaatin rahoittama suuri Marimekko-näyttely, joka kiertänee Suomessa ja Lontoossa. Suomesta hankkeessa on mukana taideteollinen museo.
Uuden Marimekko myymälän katuosoite on 16/17 St Christopher's Place. Versace at the V & A -näyttely jatkuu 12. tammikuuta 2003 asti. Rapture: Art's Seduction By Fashion since 1970 -näyttely on Barbican Art Galleryssä 23. joulukuuta asti.