Oulu
Kun Maria Silfvan -näytelmä sai kuukausi sitten kantaesityksensä Oulun kaupungintalon juhlasalissa ja sen kunniaksi pidettiin seminaari, näytelmän kirjoittaja Vesa Tapio Valo esitti hartaan toiveen, että Marian omaa ääntäkin vielä kuultaisiin.
Vaikka ainuttakaan ensimmäisen suomalaissyntyisen näyttelijättären päiväkirjaa tai edes yhtä ainoaa kirjettä ollut löytynyt, haku oli kaiken aikaa päällä.
Samoihin aikoihin kuin Oulussa haikailtiin Marian kirjeiden perään, Uumajan yliopiston kustantamana oli jo valmiina tutkimus, jossa referoidaan nuoren Marian raikkaasti keimailevia kirjeitä hänen varttuneelle vadstenalaiselle mesenaatilleen.
"Tämä on sensaatio!" iloitsee tutkimuksen käsiinsä saanut Valo. Kuitenkin hän lisää, etteivät Ruotsista löytyneet kirjeet oikeastaan ainakaan vielä muuta hänen käsityksiään siitä, millainen Maria oli.
Maria kutsui suojelijaansa Papaksi
Claes Rosenqvistin tänä vuonna laatima raportti kuuluu osana teatteritutkimukseen, joka pyrkii selvittämään 1800-luvun teatterihistoriaa sekä Pohjanlahden molemmin puolin että Pohjois-Norjassa. Rosenqvist on paneutunut Norrlannin rannikon teatteripioneereihin ja törmännyt tässä yhteydessä nuoreen suomalaiseen Mariaan ja tämän ensimmäiseen mieheen, ruotsalaissyntyiseen Evert August Dettloff Lemkeen.
Marian syntymäajaksi on vakiintumassa vuosi 1802, vaikka hänen syntymävuodekseen on ehdotettu myös vuosia 1801 ja 1803. Niinpä hän on ollut kaiken todennäköisyyden mukaan 23-vuotias, kun mielenkiintoinen kirjeenvaihto häntä yli 40 vuotta vanhemman, 66-vuotiaan vadstenalaisen kruununinspektörin Olof Regnstrandin kanssa käynnistyi vuonna 1925. Se päättyi, kun papaksi, isäksi, hellästi kutsuttu kirjeenvaihtotoveri kuoli neljän vuoden kuluttua.
Kirjeenvaihdon aikaan Maria Silfvan oli vielä naimisissa Lemkensä kanssa ja ruotsalaistutkija kutsuukin häntä kirjeenvaihdosta puhuessaan Marie Lemkeksi. Tosin hän mainitsee, ettei Maria koskaan kirjoita Lemkestä Papalle, vain ja ainoastaan itsestään. Kirjeenvaihdon perusteella saa käsityksen kuin Lemkeä ei olisi olemassakaan.
Vaikka Rosenqvist toteaakin alkoholiongelmaisesta Lemkestä, että jälkimaailma on kohdellut tätä miestä huonosti, hän kuitenkin vihjaa, että Lemke opetti nuoren ja kouluttamattoman Marian kirjoittamaan ja teki siis mahdolliseksi sen, että hänen jälkeenjääneiden kirjeidensä perusteella kuulemme hänen äänensä, sanoohan tutkija Marian oppineen kirjoittamaan vasta lähes aikuisena.
Kirjeisiin intohimoa melodraamoista
Kirjeitä luonnehditaan niin voimakkaan persoonallisiksi, että niiden välityksellä avautuu mahdollisuus päästä jonkinlaiseen käsitykseen Marian ajatus- ja tunnemaailmasta. Niiden tyyli on tutkijan mukaan selvästi peräisin siitä kirjallisuudesta ja kulttuurista, joka oli Marialle luontevinta: teatterin maailmasta ja kielestä, jota tuolloin hallitsi romantiikka mutta myös melodraama.
Rosenqvist löytää kirjassaan Marian urakehitykselle siis kolmannen tärkeän miehen, sillä hän sijoittaa kirjeenvaihtotoverin, Olof "Pappa" Regnstradin kahden tutumman väliin: Evert Lemken ja oululaisten parhaiten näistä kolmesta tunteman raatimies Carl WilhelmWesterlundin.
Tutkijan mukaan Maria Silfvanin kunnianhimo on selvästikin tähdännyt oman teatteriseurueen perustamiseen, jossa ensimmäisen askeleen hän pääsi ottamaan juuri Norrlannin kiertueellaan Lemken tuella. Toisen askeleen hän sai läheisessä suhteessaan Regnstrandiin, jolka rakensi Mariaa varten teatteritalokin Vadstenan birgittalaisluostarin alueelle. Lopulta unelma toteutui kotona Suomessa Carl Wilhelm Westerlundin kanssa.
Maria livertelee ja flirttailee kirjeissään suojelijalleen, tälle Papalle, ja esittää huolensa siitä, että hänen suhteensa itseään paljon vanhempaan herraan käsitettäisiin väärin. Etenkin rouva Regnstrandista hän on huolissaan.
"Minä pelkään, että rouva tulee mustasukkaiseksi minulle - mutta Ei sitä minä en usko - kuinka voi tulla mustasukkaiseksi isälle ja tyttärelle - mutta kuitenkin! - sellaistahan on tapahtunut - mutta rouvahan on liian hyvä ajattelemaan pahoja ajatuksia -sillä silloinhan hän olisi jo kauan sitten tullut vihaiseksi meidän hellästä kirjeenvaihdosta toisillemme..." Tähän tapaan vapaasti suomennettuna Maria kirjoittelee suojelijalleen.
Kun Maria on tulossa keväällä 1826 Vadstenaan toisen nuoren näyttelijättären, Louise Widerbergin kanssa, hän kirjoittaa, kuinka iloisia ja hilpeitä he ovat. Hän epäili kirjeessään, että kun he tulevat luostarin alueelle Papan juuri rakentamaan teatteriin, nunnat kääntyvät haudassaan, mutta he, nuoret näyttelijättäret, vain nauravat näiden tiukkuudelle.
Marian ja hänen suojelijansa ystävyydestä hyötyi lopulta myös Vätternin itärannalla sijaitseva Vadstena. Vielä tänä päivänäkin tietosanakirjoissa luetellaan Vadstenan nähtävyyksien joukossa Vadstenan vanha teatteri, jonka perustamisvuodeksi mainitaan 1826. Sen syntyyn vaikutti siis Oulun myöhemmin omiman näyttelijättären ja tämän ystävän, suojelijan ja kirjeenvaihtotoverin läheinen ystävyys.
