OuluMaria Silfvanille se merkittävä rooli, joka hänelle kuuluu!
Tällaisen banderollin kanssa tulisi marssia Oulun ja Helsingin toreilla ja turuilla.
Ensimmäisen suomalaissyntyisen ammattinäyttelijättären paikka teatterihistoriassa on arvioitava uudelleen.
Tuoreessa kirjassa Artister i norr (Kungliga Skytteanska Samfundet 2008) teatterintutkija Asko Rossi toteaa, että Oulussa loppuelämänsä vaikuttanut ammattinäyttelijä ja teatterin johtajatar Maria Silfvan (1802-1865) on Suomen teatterihistoriassa jäänyt kielikysymyksen jalkoihin.
Ongelma on Rossin mukaan siinä, ettei kansallinen teatterihistoria on sidottu kieleen. Sen takia 1800-luvun alkupuolen ruotsinkielisiä teatteriryhmiä ei ole nähty osaksi Suomen kansallista kulttuuria.
Silfvan oli syntynyt Turussa ja näytteli enimmäkseen ruotsiksi, mutta oli myös suomenkielentaitoinen.
"Vasta Euroopan unioniin liittymisen jälkeen on tullut mahdolliseksi tarkistaa ja oikaista kansallista ja paikallista henkilögalleriaa aivan eri tavalla kuin aikaisemmin", Rossi näkee.
Näkymättömät nousevat näkyviksi - kuten Silfvan Rossin artikkelissa Ulos kulisseista.
Topelius ihastui
Silfvan oli aikanaan arvostettu näyttelijätär. Häntä ei kuitenkaan ole noteerattu eri rooleissaan, arvioitu hänen paikkaansa kokonaisuutena ja kylliksi arvostettu näyttämötaiteemme pioneerina.
Oulussa Silfvan nousi upeasti takaisin estradille Vesa Tapio Valon näytelmässä 2003.
Teatteritaiteen puolestapuhuja ja teatterikriitikko Zacharias Topelius kirjoitti positiivisesti nuoren Carl Wilhelm Westerlundin teatteriseurueesta ja rouva Westerlundista eli Maria Silfvanista.
"Tällä kohtaa luulen todellakin eläneeni näytelmässä mukana, kuulin hänet itsensä, näin hänet itsensä; luulenpa melkein vuodattaneeni kyyneleen. Sillä rouva W:n Action (toiminta) oli sisäistä, lumoavaa ja diction (ääntäminen) puhdasta ja sointuisaa", Topelius kirjoitti Silfvanin Sapphosta.
"Rva Westerlund näytteli Thisbeä sellaisella tunteella, että kyyneleet herahtivat hänen silmiinsä kun hän sanoi: te tiedätte mikä minä olen. Tyttö ihmisjoukosta, näyttelijätär, leikkikalu, jota te tänään hellitte ja huomenna rikotte", kriitikko suitsutti.
Maria Silfvania verrattiin Ruotsin saman ajan suuruuteen Emilie Högqvistiin.
Sekä teatterineuvos Matti Aro että teatterihistorioitsija Sven Hirn tuovat esiin Silfvanin tragediennen kyvyt, mutta "komedia ei kuulunut hänen ansioihinsa".
"Silfvanissa oli jotakin väkevän syvää ja alkukantaista voimaa, mikä erikoisesti traagisissa osissa herätti huomiota. Jotakin suomalaisesta perusluonteesta piili tämänkin ensimmäisen suomalaisen ammattinäyttelijän olemuksessa", Aro arvioi.
Marian monet roolit
Maria Silfvan-Lemke-Westerlund oli muutakin kuin ammattitaitoinen näyttelijä. Hän oli kyvykäs käytännön asioiden järjestelijä. Ruotsissa Maria Lemke hoiti kirjeenvaihtoa, jolla pyrki järjestämään tietyt näyttelijät silloisen miehensä Evert Lemken kiertueelle.
Lisäksi nuori Maria neuvoi "pappaa" - ruotsalaista kruununtarkastajaa ja mesenaattiaan Olof Regnstrandia - millaiseksi Vadstenan teatteritalo tulisi varustaa.
Kun Maria Silfvan avioitui Carl Wilhelm Westerlundin kanssa, he johtivat yhdessä teatteriseuruetta ja Oulun ensimmäistä seurahuonetta.
Ostettu naimakauppa
Asko Rossi koettaa katkaista siivet muutamilta Maria Silfvania koskevilta juoruilta ja myyteiltä. Tutkija kyseenalaistaa Marian nousun "omenatytöstä" näyttelijättäreksi.
Rossi nostaa esiin Bonuvierin teatteriseurueen julisteen, johon Maria Silfvanin tyttönimi on mustekynällä korjattu Julie voin Felsheimin roolin kohdalle August von Kotzebuen näytelmään Hatets och kärlekens hämnd (Vihan ja rakkauden kosto).
Toinen paisutelma liittyy siihen, että ensimmäinen puoliso Lemke olisi kiristänyt toiselta puolisolta Westerlundilta elatuksen itselleen loppuelämäksi.
"Näin sovittiin, ja tämän jälkeen Lemke aina kuolinvuoteensa 1855 seurasi uutta pariskuntaa ikäänkuin perheenjäsenenä. Lemke sai ruokansa ja ryyppynsä ja oli tyytyväinen", kerrotaan Yrjö Soinin kirjassa Vieraanvaraisuus ammattina.