Mari Lep­pä­nen on van­hoil­lis­ten en­sim­mäi­nen

Aina joidenkin osana on olla lajissaan ensimmäisiä. Viime sunnuntaina yhdellä tapaa ensimmäinen tuli Mari Leppäsestä, joka vihittiin papiksi Turun tuomiokirkossa.

Mari Leppänen on ensimmäinen naispuolinen pappi vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä.
Mari Leppänen on ensimmäinen naispuolinen pappi vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä.
Kuva: Roni Lehti

Aina joidenkin osana on olla lajissaan ensimmäisiä. Viime sunnuntaina yhdellä tapaa ensimmäinen tuli Mari Leppäsestä, joka vihittiin papiksi Turun tuomiokirkossa.

Naisia on Suomen evankelisluterilaisessa toiminut pappeina vuodesta 1988 lähtien. Leppänen on kuitenkin ensimmäinen naispuolinen pappi vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Isoksi uutiseksi asia ponnahti siksi, että tiukasti oppiaan varjelevan liikkeen virallisen kannan mukaan kyseinen virka kuuluu vain miehille.

Liedon seurakunnan seurakuntapastorina nyt toimivan Leppäsen puheesta ei vajaata viikkoa myöhemmin kaiu vallankumouksellinen vimma tai uho.

”Ajattelen niin, että tämä tilanne olisi tullut liikkeessä eteen täysin minusta riippumattakin”, hän sanoo Littoisten verkatehtaan kirkossa, kivenheiton päässä samalla alueella sijaitsevasta kodistaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä