Maratonjuoksu on aerobinen laji, jossa ei "hapoille" mennä. Energia poltetaan hapellisissa olosuhteissa eikä maitohappo lihaksissa lisäänny. Kun juoksija kuitenkin tuntee loppumatkasta "hapoilla" olevansa, se johtuu kuona-aineiden lisääntymisestä elimistössä sekä väsymyksestä, toteaa liikuntafysiologian professori Heikki Kyröläinen Jyväskylän yliopistosta.
"Lihasten väsymystä nimitetään perifeeriseksi väsymykseksi ja yleisväsymyksen kokemista sentraaliseksi väsymykseksi. Maratonjuoksun jälkeen voi olla kyse molemmista."
Maratonin aikana elimistössä tapahtuu monenlaista. Matkan taittuessa energiankulutus lisääntyy ja juoksemisen taloudellisuus vähenee. Aluksi energianlähteenä ovat pääasiassa hiilihydraatit, myöhemmin siirrytään rasvanpolton puolelle. Rasvojen polttaminen lisää edelleen energian kulumista. "Monet käyttävät energiatankkausta, jotta lihasten hiilihydraattivarastot olisivat mahdollisimman täynnä ja hiilihydraateilla päästäisiin mahdollisimman pitkälle", lisää Heikki Kyröläinen.
Myös lämmön poistaminen kehosta lisää energiankulutusta. Eräät hormonit kiihdyttävät rasvojen käyttöä energiana. Tällöin esimerkiksi adrenaliinin ja noradrenaliinin eritys lisääntyy.
Tunteja kestävän maratonin aikana otetaan yhä enemmän lihasten motorisia yksiköitä käyttöön. Tutkimuksen mukaan juoksun loppuvaiheessa kehon maksimivoima heikkenee radikaalisti, samoin refleksitoiminta. Lihasjännekään ei ole yhtä elastinen kuin alussa, mikä on puhuttanut välinepuolella.
"On pohdittu, pitäisikö kimmoisuuden väheneminen ottaa huomioon tossukehittelyssä. Ehkä varikolla voisi käydä vaihtamassa tossua juoksun loppupuolella."
Sydämen tai keuhkojen toiminta ei yleensä ole harjoitelleille juoksijoille rajoittava tekijä maratonilla. Juoksun loppupuolella suorituskykyä nitistämässä on enimmäkseen hermolihasjärjestelmän toiminnan heikkeneminen. Myös juoksutekniikka saattaa muuttua epätaloudellisemmaksi: siihen voi tulla ylösalaista liikettä tai polvikulmat voivat vajota.
Sydämen iskutilavuus lisääntyy juoksussa samoin kuin muussakin rasituksessa. Minuutin aikana pumpattu verimäärä moninkertaistuu lepotilaan verrattuna. Kyröläisen ryhmän tutkimuksessa juoksijan syke oli alkuvaiheessa 145 lyöntiä ja lopussa 166 lyöntiä minuutissa, kun lepotilan luku on noin 60-80.
Paino ei yleensä maratonin aikana tipu muutamaa kiloa enempää, jos nesteytys on kunnossa. "Se, millainen neste imeytyy, on yksilöllistä. Siinä olisi kuitenkin hyvä olla suolojen lisäksi jonkin verran myös hiilihydraatteja ja ehkä proteiinia."
Voiko maraton sitten olla harjoitelleelle elimistölle liian raskas koettelemus? Siinä tapauksessa, että juoksijalla on hoitamattomia virussairauksia, vastaa Kyröläinen.
"Joskus kestävyyssuorituksissa on tapahtunut äkkikuolemia, jos tällaista on ollut taustalla. Se on kuitenkin harvinaista. Kun muutama vuosi sitten varusmies kuoli Cooper-testin aikana, taustalla saattoi olla jotakin tämän tyyppistä."
Terve sydän kyllä pitkänkin juoksun kestää, sanoo Kyröläinen.
Psyykkiset vaikutukset ovat erikseen. Niistä Kyröläinen ei osaa sanoa muuta kuin että varmasti jossain vaiheessa pahalta tuntuu. "Kivun sietäminenkin on osa maratonjuoksua."
Kyröläisen ryhmän tutkimuksessa maratonista palautuminen kesti noin viikon. Lihaskivut muutaman päivän ajan suorituksen jälkeen johtuvat mikrovaurioista lihaksissa.