Mansikkaostoksille lähtevä asiakas ei enää halua noukkia marjasaalistaan itse. Nyt halutaan valmista, siistiä ja laadukasta. Vimparin marjatila Oulujoen rannalla Pällissä pärjää kovenneessa kilpailussa myymällä marjaa läpi vuoden.
"Aikanaan kolme asiakasta neljästä halusi poimia marjansa itse, nyt itsenoukkijoita on ehkä vain joka kymmenes", Leo Vimpari kertoo.
"Markkinat ovat mullistuneet muutenkin, sillä mansikanviljelyala on parissakymmenessä vuodessa kymmenkertaistunut Oulun seudulla. Ennen yhtä laatikkoa jonotti kymmenen ostajaa, nyt on yksi ostaja kymmentä laatikkoa kohti", Vimpari vertaa.
Vaikka mansikka-ala onkin Vimparin tiluksilla hieman pienentynyt, on tila edelleen yksi Pohjois-Suomen suurimmista mansikan tuottajista. Jo toistakymmentä vuotta on vaalittavana ollut myös melkoinen tyrnitarha.
Marjat
tuulitunneliin
"Tyrni ei ole helppo kasvatettava. Hirvetkin ovat tarhalla aikamoinen riesa, kun ne painelevat sarvillaan pensaita poikki. Ei taida minulla ikä riittää siihen, että oppisin kaikki tyrnin kasvatuksen salat. Mutta kyllä satoa aina saadaan", Vimpari kertoo. Vimparin tilan ydin on tehopakastimo, jossa marja jähmettyy tuulitunnelin viimassa nopeasti ja lässähtämättä.
Toistaiseksi pakkaseen pannaan vain oman tilan marjoja, mutta kapasiteettia riittäisi luonnonmarjoillekin.
"Isot pakastetilat olivat meille ehdottomasti oikea valinta. Valttimme on, että voimme toimittaa marjaa asiakkaillemme, etenkin suurkeittiöille ympäri vuoden. Ajelen marjalasteja läpi talven pääasiassa Oulun alueelle mutta myös kauemmas", Vimpari valottaa.
Marjatilallinen joutuu kilpailemaan myös tuonnin kanssa. Suurkeittiöissä kiisselimarjaksi valitaan helposti vaikkapa puolalainen mansikka, jota myydään noin euron kilohintaan. Suomessa euro menee jo poimijan palkkaan.
"Ei ole kuluttajankaan edun mukaista, ettei marjajalosteissa tarvitse ilmoittaa marjan alkuperää. Yleensä on niin, että jos marjojen ei kerrota olevan kotimaisia, ne ovat tuontitavaraa", Vimpari toteaa.
"Kotimaista kannattaa suosia tietenkin maun takia mutta myös siksi, että torjunta-aineita ei meillä käytetä niin paljon kuin monissa muissa maissa", hän huomauttaa.
"Luomutuotantoon emme kuitenkaan ole uskaltaneet lähetä. Riski sadon epäonnistumiseen on liian iso. Sen verran paljon rahaa on tilassa kiinni, että tuottoakin pitää saada", Leo Vimpari tähdentää.