Entinen presidentin neuvonantaja Martti Manninen näyttää vuotaneen tietoja keskustalle jo vuosikausia. On aihetta pelätä, että tämäntapainen toiminta on Suomessa maan tapa.
Niin sanottu Irak-jupakka ei ota loppuakseen. Uusia väitteitä, vastaväitteitä, paljastuksia ja tietoja tulee julki jatkuvalla syötöllä. Viimeisimmät niistä liittyvät presidentin entisen neuvonantajan Martti Mannisen rooliin.
On käynyt muun muassa ilmi, että yksin alkuvuoden aikana Manninen lähetti silloiselle oppositiojohtajalle Anneli Jäätteenmäelle lähes kaksisataa faksilähetystä, joiden mukana tuli toistatuhatta sivua monenkirjavaa materiaalia, sekä aivan julkista tietoa että luottamuksellista ja salaista aineistoa, joskaan ei ilmeisesti salaisia muistioita. Osa tästä on koskenut ulkoministeri Erkki Tuomiojan tekemisiä.
Lauantain Hufvudstadsbladet -lehti tiesi kertoa, että Manninen on välittänyt presidentinlinnasta tietoa keskustan puoluejohdolle jo presidentti Mauno Koiviston ajoista lähtien, siis läpi Martti Ahtisaaren kauden ja edelleen Tarja Halosen aikana. Keskustan entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen vahvistaa, että Manninen oli "epävirallinen kanava" puolueen ja valtiojohdon välillä, ja osin juuri siksi hänet virkaan nimettiinkin.
Väyrystä keskustajohtajana seurannut Esko Aho on asiassa vähäsanainen, mutta myöntää oppositiovuosinaan saaneensa informaatiota presidentinlinnasta. Väyrynen ei muista saaneensa Manniselta kirjallista aineistoa, vaan kontaktit olivat suullisia. Jäätteenmäelle sen sijaan papereita on tullut telekopion täydeltä. Joko viestintävälineet ovat kehittyneet tai toimintatavat muuttuneet.
Ulkopuolisen silmissä menettelytapa tuntuu vähintään oudolta, ja ainakin Irak-papereiden osalta sen laillisuutta pohditaan aikanaan myös oikeudessa. Mutta merkillepantavaa on, että keskustajohdolle menettely on kelvannut vuosia. Ja jos Jäätteenmäki ei olisi halunnut salaisten papereiden pursuavan faksistaan, hän olisi voinut koska tahansa pyytää lopettamaan liikenteen.
Oma kysymyksensä on sekin, onko todella mahdollista, ettei Mannisen toiminta olisi ollut kenenkään kolmen presidentin tiedossa. Mielenkiintoista on, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman on sanonut puolueensa "hyvin pienen ydinpiirin" tienneen vuotajan jo ennen kuin asiasta oli keskustassa tietoa. Jostain Mannisen nimi oli jo tullut SDP:n tietoon.
Oleellista on myös, että koko tapaus paljastui vain Jäätteenmäen taitamattoman toiminnan vuoksi. On kysyttävä, oliko tämä todella yksittäistapaus.
Tuoreen kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Taloudellisen väärinkäytön rajoista ollaan julkisessa elämässä hyvin tarkkoja. Suomalaisesta informaatiokäytännöstä ei välttämättä voi sanoa samaa. Maan päättäjien ja vaikuttajien pieni piiri koostuu verkostoista, joissa kaikki tuntevat toisensa ja joissa oman roolin rajat eivät aina välttämättä ole selvillä.
Mannista pidettiin keskustan miehenä presidentinlinnassa. Monellako etujärjestöllä on ollut omia luottomiehiään tai -naisiaan eduskunnassa ja hallituksessa, monellako puolueella luottovirkamiehiä ministeriöissä? Paljonko asioita kulkee tai sovitaan yhä kanavia pitkin, jotka ovat aivan muuta kuin virallisia käsittelyreittejä?
Mannisen toiminta on saattanut myös kuvastaa käsitystä siitä, mikä on maan tapa. Jos oletus pitää lainkaan paikkaansa, tapojen siistiminen on syytä aloittaa heti.