Mannio heitti nuorten MM-ho­peaa

Ari Mannio on sijoittunut toiseksi 19-vuotiaiden MM-kisojen keihäänheitossa Pekingissä. Manniolle MM-hopeaa tuonut viimeinen heitto kantoi 77,26 metriä. Nuorten maailmanmestaruuden voitti eteläafrikkalainen Robert Oosthuizen tuloksella 83,07.

Lehtimäen Jyskettä edustava Mannio avasi tuloksella 75,97 ja oli kolmantena viimeiseen heittoonsa asti. Sillä hän ohitti ukrainalaisen Roman Avramenkon ja nousi toiseksi. Avramenko otti pronssia tuloksella 76,01. Suomen toinen edustaja, Lapuan Virkiän Mikko Kankaanpää heitti 71,01 ja sijoittui yhdeksänneksi.

Mannio on osallistunut jo kolmasti eri ikäluokkien kansainvälisiin arvokilpailuihin. Kesällä 2004 hän sijoittui 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa kuudenneksi ja viime kesänä 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa kolmanneksi. Mannion valmennuksesta vastaavat hänen isänsä Tapio Mannio sekä Kari Häkkilä.

Ilmoita asiavirheestä