Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen on huolissaan siitä, että julkisuus pyrkii usein kevytmielisesti vähättelemään kuntien työtehtäviä. Lappeenrannassa puhunut Manninen piti roskanpuheena sitä, että kuntatyö ei olisi tuottavaa työtä. Manninen on huolissaan kuntien maineesta työnantajana, koska kilpailu työvoimasta kiristyy lähivuosina.
- Kuntatyön houkuttelevuuden parantamiseksi ensisijaista ei niinkään ole kuntakuvan kiillottaminen, vaan kunnallisten hyvinvointipalvelujen yhteiskunnallisen ja sosiaalisen merkityksen korostaminen. Ilman hyvin toimivaa terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmää on mahdotonta huolehtia korkeatasoisen työvoiman saatavuudesta ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, Manninen sanoi.
Hän muistutti, että tosiasiassa kunnat tuottavat hyvin koulutettuja ja terveitä kansalaisia sekä vastaavat heidän sosiaalisesta turvallisuudestaan.
Kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä kunnista siirtyy eläkkeelle noin 150 000 viranhaltijaa ja työntekijää. Kun samaan aikaan ikäluokat pienenevät, on määrällisesti nykytasoisen henkilökunnan rekrytointi kuntasektorilla vaikea tehtävä.