Tänä vuonna Linnan juhlilla nähtiin vain yksi Mannerheimin-ristin ritari, kun kapteeni Tuomas Gerdt ja hänen Lea-vaimonsa johdattivat itseoikeutetusti kutsuvieraat juhliin.
"Alussa tunne siitä, että olen ainoa Mannerheimin-ristin ritari, hämmensi. Keskusteltuani muiden kanssa koin tämän kunniakkaaksi edustustehtäväksi, joka on hoidettavana", 15. kertaa Linnan juhliin osallistunut Gerdt kertoi.
Gerdt, 86, on yksi kolmesta elossa olevasta Mannerheim-ristin ritarista. Onni Määttänen, 100, Joensuusta ja Heikki Nykänen, 88, Forssasta olivat Linnasta poissa terveydentilan vuoksi.
"Tässä on samalla ylpeä ja haikea olo, mutta koen edustavani täällä itseäni, ritariveljiä ja sotaveteraaneja", Gerdt sanoi.
"EU hyvä, mutta ei Natoon"
Gerdt arvioi, että hänen oma terveydentilansa on "ikähyvitykset huomioiden oikein hyvä". Hän seuraa tiukasti nykyaikaa, ja ritarilla onkin selkeät näkemykset muun muassa EU:sta ja Natosta.
"Euroopan unionilla näyttää olevan omat ongelmansa, mutta kokonaisuutena EU on hyvä asia. Tekisi mieli sanoa, että ihan täydellisyyttä ei olla saavutettu, kun kokouksia on kokouksen jälkeen ja koko ajan on kahinoita jostakin."
"Natoa en hyväksy, koska sillä on omat ongelmansa. Jos Natoa jouduttaisiin käyttämään, mihin se kohdistuisi? Tällä hetkellä järjestöön ei pitäisi suin päin rynnätä."
Ympäri maapallon levinnyt talouskriisi saa myös Mannerheimin-ristin mietteliääksi, mutta ei neuvottomaksi.
"Suomalaisten ammattitaito on teknillisellä ja teollisella puolella. Kun muistelee vaikeita aikoja, kuten sotia ja sotavelkoja, hädän hetkellä suomalaisten yksimielisyys on ollut tärkeintä. Veljeä ja siskoa ei jätetä", Gerdt painottaa.
Vaikea sodan loppu
Gerdt oli jatkosodan alussa konekiväärijoukkueen johtajan taistelulähetti. Kolmesti haavoittunut Gerdt haavoittui muun muassa luodista päähän. Siitä huolimatta hän palasi rintamalle. Hän osallistui vapaaehtoisena vastahyökkäykseen, jossa hän eteni konepistoolin kanssa aivan hyökkäyksen kärjessä. Hän otti muun muassa viisi vankia.
Tykistötulesta huolimatta hän palasi hakemaan kuolettavasti haavoittuneen, myöhemmin Mannerheimin-ristin ritariksi nimetyn kapteeni Caj Tofferin suojaan.
Gerdtin yksi sodan ristiriitaisimmista tunteista ajoittui aivan jatkosodan loppuun.
"Olimme 1944 syksyllä Vuoksen linjalla. Jouduimme luovuttamaan Karjalan Kannasta ilman, että vihollinen oli sitä vallannut. Silloin minulla ja joukkueellani oli apeat mielialat. Toisaalta olimme iloisia siitä, että sota oli päättynyt. Veteraanisukupolvi joutui suorittamaan vielä sotakorvaukset. Se ei ollut helppoa."