Kirjoittaja on ulkoasiainministeriön
kansliapäällikkö.
Pietarissa on parhaillaan aina 5. kesäkuuta 2005 saakka avoinna laaja lähes 700 esinettä käsittävä näyttely "Mannerheim - Venäjän armeijan upseeri, Suomen marsalkka". Tämä valtiollisessa Eremitaasi-museossa esillä oleva suurkatselmus merkitsee Mannerheimin paluuta Pietariin lähes 90 vuoden jälkeen ja tavallaan myös ympyrän sulkeutumista hänen kohdallaan.
Mannerheim ei missään uransa vaiheessa palvellut Venäjän yleisesikunnassa, vaikkakin harkitsi vakavasti tätä vaihtoehtoa. Nyt näyttely on sijoitettu entiseen yleisesikunnan rakennukseen, joka toimii Eremitaasin näyttelytilana vastapäätä historiallista Talvipalatsia.
Mannerheim vietti kaikkiaan 30 vuotta Venäjän palveluksessa. Hän lähti Pietariin 20-vuotiaana ja palasi kotimaahan 50-vuotiaana 1917 Lokakuun vallankumouksen puhjettua. Mannerheim asui Pietarin aikanaan kaikkiaan kuudessa ja työskenteli yhdeksässä osoitteessa eri puolilla kaupunkia.
Näyttelyyn tutustuminen saa kävijän ennen muuta pohtimaan Mannerheimin suhdetta Venäjään ja myöhemmin Neuvostoliittoon. Taustalla ovat kolme vuosikymmentä keisarin palveluksessa. Suomen itsenäistyttyä ovat vuodet 1918-1919 ja Mannerheimin suhde bolshevikkeihin erityisen kiinnostavia, samoin Stalinin valtakaudella sotavuodet 1939-1944 ja niitä seuranneet "vaaran vuodet". Näinä ajanjaksoina myös kysymys Pietarin/Leningradin kohtalosta nousi aika ajoin keskeisesti esille.
Mannerheimilla oli Venäjän vuosiltaan, kuten Yrjö Niiniluoto on kirjassaan "Suuri rooli" todennut, enemmän kuin muilla johtavilla suomalaisilla aikalaisillaan kokemusta "suuremmista aloista ja väljemmistä näkymistä" kuin mitä kotimaa olisi koskaan voinut tarjota. On paradoksi, että ne henkilöt, jotka luotsasivat Suomen heti toisen maailmansodan jälkeen rauhan aikaan, olivat pääosin aikansa Venäjän tuntijoita ja puhuivat venäjää. Tästä oli suurta hyötyä asioitaessa valvontakomission ja sen johdossa toimineen kenraalieversti Zhdanovin kanssa. Tarvitsee vain mainita tässä Mannerheimin ohella Paasikiven, Carl Enckellin, Rudolf Waldenin, Antti Hackzellin ja Reinhold Svennon nimet.
Aina 1990-luvun alkupuolelta lähtien on Suomen ja sen itäisen naapurin historian aikaisempia kipukohtia voitu yhteisesti käsitellä. Alkuun tulivat talvisota ja Mainilan laukaukset, sittemmin Mannerheim ja lopulta myös Otto Ville Kuusinen. Presidentti Putinin käynti Helsingissä ja Mannerheimin haudalla oli myös tässä suhteessa merkittävä. Suomalaiset sotaveteraanit ovat voineet vierailla jo pitempään vanhoilla taistelutantereillaan Venäjän puolella. Viime kesänä vietettiin Tali-Ihantalan suurtaistelun muistojuhlaa paikan päällä kahden tuhannen suomalaisveteraanin voimin. Suomi ja Venäjä ovatkin päässeet pitkälle lähimenneisyyden läpikäynnissä kylmän sodan ajan ollessa kuitenkin vielä arkistojen kätköissä ja tutkijoitten ulottumattomissa.
Pietarissa Mannerheimin elämäntyötä ja ennen muuta hänen Venäjän-kauttaan kohtaan on herännyt jo vuosia sitten melkoinen kiinnostus. On haluttu paljastaa muistolaattoja rakennuksissa, joissa hän asui ja vaikutti, on ollut puhetta Mannerheim-museon perustamisesta, muistopatsaan pystyttämisestä ja on julkaistu koko joukko Mannerheimia ja sotavuosia koskevia kirjoja. Näin ollen "Gustaf Karlovitsh" tunnetaan Pietarissa tänään paljosta muustakin kuin vain Mannerheim-linjasta, jota koskeva myytti eli sitkeänä etenkin kylmän sodan vuosina.
Mannerheimin henkilö on pietarilaisille historioitsijoille ja historian harrastajille ollut kiinnostava etenkin niitten tsaarin armeijan korkeitten upseerien edustajana, jolla oli kansainvälinen tausta. Lisääntyvä mielenkiinto keisariajan historiaa ja silloista pääkaupunkia Pietaria kohtaan on antanut samalla Mannerheimille suomalaisesta näkemyksestä poikkeavan oman venäläisen ulottuvuuden, kiitos vallankin palvelun tsaarin upseerina Japanin sodassa ja tiedustelutehtävissä Aasiassa. Tämä rooli on voitu haluttaessa eristää enemmän kiistanalaisista suomalaisen kenraalin ja marsalkan elämänvaiheista.
Tammikuun lopulla avattu Mannerheim-näyttely on ollut hankkeena vireillä useamman vuoden ajan. Oma mielenkiintonsa on myös sillä, että se osuu nyt vuoteen, jolloin Venäjällä juhlitaan näyttävästi II maailmansodassa saavutetun voiton 60-vuotismerkkipäivää ja Pietarissa kaupungin saarron päättymistä. Tähän liittyen on kiinnostavaa, että viime aikoina Mannerheimista on myös ilmestynyt venäläistä aineistoa, jonka mukaan hän "Saksan käskyistä välittämättä kielsi Suomen ilmavoimia lähestymästä ja tykistöä tulittamasta Leningradia".
Presidentti Koivisto avasi Mannerheim-näyttelyn Pietarissa. Läsnä olivat myös puolustusvoimain komentaja, amiraali Kaskeala ja Mannerheimin adjutantti, 94-vuotias eversti Bäckman.
Presidentti mainitsi avaussanojensa aluksi, että Mannerheim oli ollut hänenkin ylipäällikkönään rintamalla kolmen vuoden ajan. Hän jatkoi muistuttamalla, että Mannerheimin ollessa "Venäjän palveluksessa hän oli valmis antamaan henkensä Venäjän puolesta ja kun hänestä tuli Suomessa ylipäällikkö, hän oli valmis antamaan kaikkensa Suomen edun puolesta".
Presidentti totesi lopuksi, että sodan päätyttyä luotiin perusta ystävällisille ja taloudellisesti kannattaville suhteille maittemme välillä ilman että kummallakaan puolella tunnettiin vihaa toisiaan kohtaan. Luotiin perusta "tehdä sovussa työtä, kehittää suhteitamme ja ymmärtää uudet edellytykset tulevaisuudelle".