Hyvän jalkapallon ystävät saivat MM-kisoista makeaa mahan täydeltä. Ahneus uhkaa kuitenkin tehdä jalkapallojuhlista ylipitkiä mammuttitapahtumia.
Jalkapallossa on tulospuolella kaikki kunnossa. Pelistrategialtaan, yksilöiltään ja viihdyttävyydeltään paras joukkue, Brasilia, voitti maailmanmestaruuden, jo viidennensä. Siinä mielessä vihreän shakin 31 päivää kestänyt show täytti odotukset. Edes kisojen vähämaalisuus ei tehnyt peleistä ikävystyttäviä.
Kisoissa menestyivät parhaiten totaalijalkapalloa pelaavat maat. Se ei tunne hyökkääjiä eikä puolustajia, vaan koko joukkue tekee töitä koko kentällä ja vaihtaa rooleja. Tässäkin Brasilia onnistui parhaiten. Loppuottelussa palloa hallitsi keskikentällä enemmän Saksa, mutta ratkaisevilla osa-alueilla, lähdöissä puolustuksesta hyökkäykseen ja maalinteossa, se jäi toiseksi.
Maailman suosituimman urheilumuodon itsensä kannalta olisi silti tärkeää tarkastella kisoja mahdollisimman kriittisesti. Satoja miljoonia ihmisiä neljän vuoden välein ympäri maapallon imuunsa vetävä lumo jaksaa kestää vain, jos kisasaldo plussineen ja miinuksineen analysoidaan huolella. Jos niin ei tehdä, tulevaisuuden kannalta tärkein lenkki, katsoja, voi äänestää jaloillaan. Näin hän on jo tehnyt yleisurheilussa. Kansainvälisestä jalkapalloliitosta FIFA:sta ei valitettavasti vain näytä löytyvän valmiutta penkoa omaa pesäänsä.
Jalkapallon MM-kisoihin on iskenyt etenkin kesäolympialaisia jo pitkään vaivannut mammuttitauti. Päättynyt turnaus oli liian pitkä ja mukana oli muutama heittopussijoukkue. Myös päätöstä jakaa kisat kahteen maahan olisi sietänyt miettiä kahteen kertaan.
FIFA:n strategia viedä lajia uusille mantereille on sinänsä oikea. Sen onnistuminen näkyi Yhdysvaltain, Senegalin, Japanin sekä etenkin Etelä-Korean ja Turkin menestyksessä. Varjopuoli on se, että 32 maata yksissä kisoissa on ehdottomasti liikaa. Kaikki eivät edes olisi ansainneet kisapaikkaa. Esimerkiksi Euroopassa pelataan ammattitaitoista, mutta tyyliltään samanlaista ja mielikuvituksetonta jalkapalloa.
Ykköspuheenaiheeksi nousi tuomarityöskentely. Kiistattomia virheitä olikin useita. Mikä pahinta, jotkin niistä vaikuttivat jopa lopputulokseen. Selvin oikeusmurha oli Espanjan Etelä-Koreaa vastaan tekemä, mutta hylätty maali.
Pitää silti muistaa, että nojatuolikatselijat näkevät kiistatilanteet televisiohidastuksina, useista kuvakulmista. Tuomarin on tehtävä ratkaisunsa heti, eivätkä linjamiehetkään ole aina parhaassa paikassa. Linjamiesten työn vaikeus näkyi erheellisinä paitsiotuomioina. Tuomarit ovat vastanneet arvosteluun hyvin perusteluin. Pelaajat, jotka tuhrivat "varmoja" maalipaikkoja, pääsevät kuin koira veräjästä verrattuina epäselvissä tilanteissa päätöksiä tekeviin tuomareihin.
Yksi ratkaisu voisi olla, että päätyrajoja vahtisivat omat linjatuomarit. Myös videotarkistusta voisi kokeilla, kuten tapahtuu jääkiekossa. Jälkitarkastuslinjalla ei voi tuomarin uskottavuuden takia mennä silti kovin pitkälle. Päätösvallan hidastuksen katsomisesta tulisi kuulua yksin ottelun tuomarille.
Pelaajilla on muutoinkin tuomareita enemmän syytä itsekritiikkiin. Filmauksesta on kehittynyt oma taiteensa, johon tuomarit pääsivät kiinni vain osittain. Toinen huippujalkapallon helmasynti on vastustajan paidasta repiminen. Lieveilmiöistä päästään vain antamalla varoituksia nykyistä useammin. Pelaajat, seurat ja FIFA kantavat päävastuun jalkapallon tulevaisuudesta, eivät tuomarit. Vihreä shakki pysyy hienona lajina, kunhan sen pelaajat malttavat keskittyä olennaiseen.