Voitit tai hävisit, rahasta ei ole puutetta.
Mestarien liigasta on tullut urheilumaailmaan sellainen rahasampo, ettei paremmasta väliä. Taloudellisessa mielessä mestarien liigan finaalissa ei ole häviäjää.
Jo lähtökohdat tämän kauden finaaliin kertovat totuuden. Arsenal potti voittajana olisi noin 37,3 miljoonaa euroa ja häviäjänä 34,7 miljoonaa. Barcelonan summat pyörivät 5,8 miljoonaa euroa pienempinä.
Ne seurat, jotka pärjäävät mestarien liigassa, keräävät vuodesta toiseen suurimpia potteja. Ja ne seurat, jotka saavat komeimmat summat, saavat samalla hyvät lähtökohdat tulevaan kauteen.
Yhtälö on yksinkertainen: kuilu seurojen välillä kasvaa.
Ei ole ihme, että vaihtuvuus Euroopan huipulla on ollut vähäistä. Maailman kymmenen rikkaimman seuran ulkopuolinen finaali on pelattu ainoastaan kaudella 2003-04, kun Porto löi finaalissa Monacon.
Kuka muistaa kauden 1992-93, kun mestarien liiga esiteltiin? Tuolloin ei pelattu välieriä, sillä finaaliin pääsivät kahden neljän joukkueen lohkon voittajat. Finalistien - Marseillen ja AC Milanin - takana seuraavina lohkoissaan olivat uuden vuosituhannen mittapuussa kummajaisiksi luokiteltavat IFK Göteborg ja Glasgow Rangers.
Sen jälkeen rahavirta on kiihtynyt kovaa vauhtia.
Raha ei onneksi riitä täydelliseen autuuteen. Real Madrid on voittanut mestarien liigan kolme kertaa, mutta mitä enemmän joukkueeseen on pumpattu rahaa, sitä vaikeampaa menestyksen saavuttaminen on ollut.
"Vaikka maailman suurimpien tähtien rekrytointi ei ole tuonut tulosta kentällä, heidän läsnäolonsa on helpottanut seuran taloudellista tilannetta", talouslukuja laskeva Deloitte kertoi tiedotteessaan, kun Real Madrid ohitti Manchester Unitedin maailman rikkaimpana seurana.
Vapaa liikkuvuus, vapaa valinta
Mestarien liigaan liittyy myös jalkapallomaailman viime aikojen suurimpaan murrokseen, työvoiman eli pelaajien vapaaseen liikkumiseen.
Se on johtanut monissa seuroissa ajattelutavan muutokseen: ei ole enää kansallisuutta, on vain hyvä pelaaja.
Selvin esimerkki löytyy finaalijoukkue Arsenalissa. Joukkueen mestarien liigassa pelaamista minuuteista peräti 95,5 prosenttia kirjattiin ei-englantilaisille pelaajille.
Jopa kumpikin joukkueen espanjalaispelaajista, Cesc Fabregas ja José Antonio Reyes, olivat pelanneet enemmän minuutteja kuin englantilaiset yhteensä.
"Minä en katso ihmisten passeja, vaan pelaajien taitoa ja asennetta", Arsenalin manageri Arséne Wenger kuittasi jo vuosi sitten.
Tuo asenne vei joukkueen maailman suurimman seuracup-kilpailun huipulle asti.
