Tarmo Koivisto luopui pitkään Hannu Virtasen kanssa vaalimastaan Mämmilä-sarjakuvasta 1996. Hän aloitti Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen Tää kaupunki -sarjan, joka ei ole saavuttanut samanlaista kerronnallista vetoa kuin Mämmilä.
Koivisto ei kuitenkaan hylännyt Mämmilää kokonaan. Itsenäisenä, ei kuukausi-aikataulutettuna projektina on syntynyt uusi albumi WWW.mammila.fi, joka jatkaa siitä, mihin sarja aikanaan jäi aivan tähän päivään asti.
Eletään uutta nousukautta, mutta muutoksen merkkejä on taas näkyvillä. Henkilöt ovat enimmäkseen samat, ajan henki ja sen muutokset näkyvät edelleen kirkonkylän elämänmenossa. Kerronnallisesta kaaresta muodostuu ehjä, niin episodimaista rakennetta kuin hyödynnetäänkin.
Albumin vaiheet kulkevat akselilla Brysseli-Mämmilä. EU-kuviot antavat tapahtumiin varsin vahvan värityksen, kuten myös tietotekniikan yleistyminen. Kuinka Mämmilän vakaa kansa pysyy kelkassa?
Esille nousevat kansainvälistymisen teeman lisäksi esimerkiksi vaihtoehtoinen elämäntapa, seksuaalisuus, kaipuu juurille.
Ihminen on edelleen Koivistolle tärkein, mutta satiirista näyttää muuten tulleen piikikkäämpää ja kärjistetympää: toteavuus vaihtuu enemmän kommentointiin.
Jos Mämmilän kirkonkylässä näkyi sarjakuvan alkuvaiheissa vielä idyllisiä piirteitä, sanelee nykyrytmi kovemmat pelinsäännöt - toki Koivisto on aina pysynyt kehityksessä kiinni.
Edelleenkään ei tehdä selkeää hyvä-paha -jakoa, mutta tekijän antipatiat ja sympatiat käyvät kyllä ilmi.
Jos yhteisöön on tullut uusia asukkaita, myös perusmämmiläläisissä on tapahtunut sisäisiä muutoksia: enemmän suvaitsevaan suuntaan, mutta yhtä lailla päinvastoin. Selvimmin tuo näkyy Anja Koskisen hahmossa, puhuisiko menestyksen veroista.
Sisäinen kehitys näkyy samaten siinä, että sarjassa on tapahtunut sukupolvenvaihdos: lapsista nuoriksi aikuisiksi kasvaneet henkilöt, kuten Syrjäsen Atte johdattavat paljossa tapahtumia.
Alkuaikojen kaartista on jäljellä vain ikuinen jääräpää Toivo Rönkä, joka näyttää viihtyvän teknologian keskellä yllättävän hyvin, mutta siirtyy viimein leppeämmille kunnaille. Koivisto vetää kauniilla tavalla yhtymäkohtia aiempaan, Lepolan vaarin kohtaloon.
Piirroksellisesti Mämmilä luottaa samaan selkeään, hivenen karikatyyrimäiseen ilmaisuun kuin aiemmin.
Koivisto rakentaa eläviä sivukokonaisuuksia, eikä lankea turhaan itsetarkoitukselliseen keikailuun, niin trendien mukaan kuin nykyään paljossa eletäänkin.