AC Oulun vieraana keskiviikkopäivän viettänyt Suomen maajoukkuevalmentaja Roy Hodgson valoi intoa ja energiaa oululaiseen jalkapalloon ja jalkapalloihmisiin. Hodgson sanoi huomanneensa oululaisen valatavan jalkapallopotentiaalin ja suuret odotukset jo vierailunsa ensimmäisinä tunteina.
Samalla kokenut päävalmentaja nosti sormensa varoituksen merkiksi.
"Yleensä on niin, että odotukset voivat olla kovia, mutta odotukset voivat olla myös vaarallisia. Tiedän, että aina alussa on suuria vaikeuksia voitettavana."
Suomalainen jalkapallokulttuuri on ohutta. Jos Suomen maajoukkue menestyy ja saavuttaa suuren unelmansa eli pääsee lopputurnaukseen tai jos AC Oulu saavuttaa kannattajiensa odottamia tuloksia, on kaikki hyvin.
Mutta jos menestystä ei tulekaan, voi rakennelma kokea kovia ja jopa sortua.
"Se ei ole oikeaa jalkapallokulttuuria. On sääli, jos kulttuuri on näin ohutta ja tuijottaa vain viimeiseen tulokseen. Toivoisin sen olevan vahvempaa", Hodgson sanoi.
Hän toivoi AC Oululle pitkäaikaista menestystä Suomen jalkapallohuipulla.
"Tiedän, että edellytykset sille ovat olemassa. Seuran organisaatio on positiivinen, toimelias ja hyvä, ja kaupungissanne on yli 120 000 asukasta. Eikä suomalainen jalkapallo saa olla liian eteläpainotteista. Oululla on hyvä mahdollisuus nousta suurten suomalaisten jalkapallojoukkueiden joukkoon."
Hodgson on ollut Suomessa ja maajoukkueen päävalmentajana runsaan vuoden ajan. Hän sanoi huomanneensa suomalaisissa sen hyvän puolen, että vaikka odotukset ja into menevät joskus "yli", jalat pysyvät tukevasti maan pinnalla.
Sveitsin uusinta
Hodgson on valmentanut jo yli 30 vuoden ajan. Ajanjaksoon mahtuu, tottakai, sekä aurinkoisuutta että pilvipäiviä, menestystä ja myös menestymättömyyttä.
Sveitsin maajoukkueen valmentajana 1990-luvulla hän koki, miltä tuntuu saavuttaa jotain suurta: käkikellomaa selviytyi vuosikymmenten odotusten jälkeen jalkapallon MM-lopputurnaukseen USA:aan.
Nyt 14 vuotta myöhemmin Roy Hodgson haluaa kokea saman tunteen Suomessa. Mahdollisuudet ovat kohtuullisen hyvät, sillä Suomi johtaa omaa karsintalohkoaan, eikä ole hävinnyt viidestä ottelusta yhtään.
"Olen erittäin vaikuttunut maajoukkueen ilmapiiristä, ihmisten sitoutuneisuudesta, asenteesta ja motivaatiosta", Hodgson sanoi.
Hänen mielestään Suomen tasapeli kotikentällä Portugalia vastaan ei ollut suuri yllätys.
"Mutta se, että oudoissa ja vaikeissakin olosuhteissa Armeniassa ja Kazakstanissa saimme tasapelin ja voiton, se oli hienoa."
Hodgson nosti maajoukkueestaan esimerkkinä yhden pelaajan, Markus Heikkisen.
"Siinä on pelaaja, jonka merkityksen joukkueelle huomaa yleensä vasta sitten, kun hän on syystä tai toisesta pois joukkueesta."
Realiteetit hyväksyttävä
Hodgson myönsi todeksi väitteen, että Suomella on erittäin hyviä maailmanluokan maalivahteja, mutta kovista maalintekijöistä on huutava pula.
"Maalintekijöiden vähyys ei ole suinkaan yksin Suomen maajoukkueen tai suomalaisten seurajoukkueiden ongelma. Useimmat joukkueet maailmassa kärsivät hyvien maalintekijöiden puutteesta."
Maalintekotaidon parantaminen tai sen opettaminen ei ole helposti tehtävä homma.
"Maalien tekeminen perustuu intuitiivisiin ominaisuuksiin. Hyvien maalintekijöiden puuttuminen on realiteetti, sen kanssa yleensä vain on elettävä. Tietenkin samanaikaisesti voi toivoa, että lajin pariin tulevasta kasvavasta pelaajajoukosta on helpommin löydettävissä ne pelaajat, joilla on olemassa taito tehdä maaleja."
"Mutta jos ja kun meillä ei ole hyviä maalintekijöitä, meidän pitää puolustaa niin hyvin, että voimme menestyä vähemmilläkin tehdyillä maaleilla."
Pääasiassa hikoilua
"En ole juniorivalmennuksen asiantuntija, mutta uskoni juniorivalmennukseen on vahva", Hodgson sanoi.
Usko siihen ei kaatunut edes silloin, kun eräs valmentaja lannisti Hodgsonin oman pojan jalkapalloinnostuksen, ja poika siirtyi pelaamaan tennistä.
"Luulenpa, että työstä 90 prosenttia on kuitenkin hikoilua ja loput lahjakkuutta. Tietenkin joku Jari Litmanen olisi menestynyt missä tahansa olosuhteissa."
Hodgson korosti, että kehittyminen kansainväliselle huipulle riippuu monista tekijöistä.
"Parasta mitä valmentaja voi tehdä on, että hän kertoo nuorelle pelaajalle realiteetit, missä mennään. Kun puhumme lahjakkuudesta, on tärkeää ymmärtää kenen ehdoilla toimitaan: agentin, valmentajan vai pelaajan itsensä."
Yleisesti Hodgson totesi, että suomalaisen nuoren pelaajan olisi hyvä kypsyä kotimaassaan ja lähteä ulkomaille sitten, kun kotimaan liiga ei enää tarjoa riittävästi motivaatiota.
"Näinhän toimi aikanaan muun muassa Jari Litmanen", Hodgson muistutti.