Porvarihallituksen alkutaipaleella keskustan suurimman piiriin, Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Antti Rantakangas vetäisi herneen nenäänsä hallituksen säästölistoista ja joistakin budjettileikkauksista. Kun niitä ei katsottu maakunnassakaan suopeasti, Rantakangas ryhtyi keltanokan poliittisella kokemuksella jyrisemään, että jos hallitus ei muuta päätöstään, piiri vaatii hallituksen eroa. Muutosta ei tullut, mutta ei eronnut Esko Ahon johtama hallituskaan.
Rantakangaskin hoksasi melko nopeasti, että puolueen suurimmankin piirin mahtikäsky on hallituksen elontaipaleen kannalta sama kuin kaataisi vettä hanhen selkään.Sittemmin Rantakangas on saanut Arkadianmäen pylvästalossa lisäoppia oppisitiokansanedustajana siitä, että edes opposition yhdistyneet hartiat eivät ole riittäneet kaatamaan hallitusta.
Rantakankaan nuoruuden pullistelulle on naureskeltu yhdessä.
Joskus vain jalat irtoavat maasta. Näin käy herkästi silloin, jos liian innokkuuden, pyryn ja vauhtisokeuden iskiessä lähistöllä ei ole ihmisiä, jotka muistuttavat myös realiteetin tajusta. Jos ei ole ketään, joka vetäisee lähemmäksi maan pintaa, voi lähteä malttamattomaan lentoon. Yleensä siitä seuraa mahalasku.
Vähän tällä tavalla taisi käydä keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtajalle Jarmo Korhoselle. Hän on nyt muutaman kuukauden aikana ehtinyt tehdä neljännen täysympyrän oman puoluesihteeriehdokkuutensa kanssa. Harkitsee ehdokkuutta, ei pyri, pyrkii, luopuu. Näin sujui Korhosen keväinen kujanjuoksu. Virallisesti Korhosen puoluesihteeriehdokkuus kesti noin viikon ajan.
Jos viimeisintä ilmoitusta on uskominen, Korhonen ei NYT pyri puoluesihteeriksi ja Eero Lankian paikalle, vaan keskittyy Anneli Jäätteenmäen puheenjohtajavankkureiden vetämiseen.
Ehkä Etelä-Pohjanmaan mahtimiehet ovat joutuneet pariinkin otteeseen vetäisemään Korhosen maan pinnalle ja muistuttamaan, ettei Jäätteenmäen kuningatartietä saa millään ylimääräisellä vaarantaa.Korhonen itse ei ollut kertonut edes Jäätteenmäelle etukäteen pyrkimisestään.
Vetäytymistään Korhonen perusteli puolueen sisällä syntyneellä kohulla ”heimosodasta”. Eteläpohjalaisia ryhdyttiin syyttämään - tai oikeastaan on jo viime syksystä lähtien syytelty - kaiken vallan rohmuamisesta puolueessa. Paitsi Jäätteenmäen nostaminen Ahon sijaisjohtajaksi ja nyt tavoitteena oleva Jäätteenmäen puheenjohtajuus takana on epäonnistunut yritys kammeta varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila naisjärjestön johdosta ja onnistunut hanke Sami Sulkon saamisesta nuorten puheenjohtajaksi.
Puoluesihteerikilpaan ilmoittautuessaan Korhonen kuittasi vallan hamuamispuheet höpö höpöksi. Hänen mukaansa puolueen johtoon on valittava ”parhaat mahdolliset ehdokkaat”. Ainakin viikon ajan Korhonen siis laski heidän joukkoonsa myös itsensä.
Jos puoluesihteeri Eero Lankialle olisi ilmaantunut kovan luokan haastaja, Lankia olisi joutunut ahtaalle. Näin ei ole, mutta Korhosen sormet rupesivat syyhyämään, kun Jäättenmäen puheeenjohtajuus tuntuu olevan melko varmassa putkessa.
Korhonen varmasti tiesi itsekin, ettei hän olisi onnistunut Hämeenlinnassa pudottamaan Lankiaa, jos olisi lähtenyt puoluesihteerivaaliin. Todennäköisesti hänen todellinen tarkoituksensa olikin varmistella omia asemia tulevaisuutta silmällä pitäen.
Häviäjäkin saattaa lyödä itsensä läpi puoluekokousväen joukossa niin hyvin, että nouseekin lopulta voittajaksi. Tämä logiikka toimi esimerkiksi Pekka Perttulalla, joka vuonna 1990 hävisi puoluesihteerivaalin Erja Tikalle. Kun Tikka neljä vuotta myöhemmin vetäytyi, väki oli tavallaan ”velkaa” paikan Perttulalle. Puoluesihteeriys tipahti hänelle kuin kypsä omena.
On hyvinkin mahdollista, että Korhosen poliittinen nenä haisteli tulevaa puoluekokousta pitemmälle. Puheenjohtajaksi paluuta haikaileva europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kylläkin ilmoitti viime viikonvaihteen kolumnissaan Lapin Kansassa, että jos hänet valitaan keskustan johtoon, hän toivoo saavansa Korhosen mahdollisimman pian puolueen valtakunnallisiin tehtäviin. Puoluesihteerin paikkakin on tulevaisuudessa hänen ulottuvillaan, Väyrynen jo lupaili.
Korhosen sauma ja ja poliittinen tilaus Väyrysen takaisintulolle jäänevät kuitenkin Hämeenlinnassa toteutumatta.
Poliittisille johtopaikoille pyryssä on oman pyryn sekä nosteen lisäksi nousemassa yhä merkittävämmäksi tekijäksi oikea ajoitus ja poliittinen sauma. Esimerkiksi Jäätteenmäki ajoitti ilmoituksensa puheenjohtajaehdokkuudestaan oikein. Hän ei hötkyillyt turhan aikaisin, vaikka ympärillä kiehui höyrykattiloita. Jäätteenmäki kertoi pyrkynsä omalle väelle hetkellä, jolloin puheenjohtaja Esko Aho yhä panttasi omaa ilmoitustaan, vaikka omat sitä jo suorasanaisesti häneltä edellyttivät Odoteltuaan aikansa Ahon ilmoitusta, Jäätteenmäki iski, kun laskii oikean ajan ja sauman tulleen.
Tässä on yksi poliittisen johtajan tärkeä mittari. Hänen on hoksattava sauma ja onnistuttava tuuppaamaan itsensä siihen. Poliittista osaamista mitataan myös kyvyllä aistia, missä asennossa sauma on: tulossa vai menossa. Lisäksi tarvitaan oivallusta hypätä tilanteeseen oikealla tavalla. Tällöin kysytään myös malttia.
Moni poliitikko on itse katkaissut siipensä malttamattomuuttaan. Se nähdään myös heikkouden merkkinä. Juupas-eipäs -linja on taas päättämättömyyttä. Esimerkiksi puoluesihteeri ei voi muuttaa mieltään parin päivän välein sataa kahdeksaankymmentä astetta.
Tietyn harhan politiikan ykkösketjuun hinkuville tuo se, jos on tottunut katsomaan asioista pelkästään tai pääasiassa alueellisten silmälasien läpi. Jos on askaroinut etupäässä maakuntasarjassa ja vielä alueella, jossa oman puolueen kannatus on korkeaa, voi soikaistua luulemaan liikaa. Tulee tunne helppoudesta eikä muista urheilusta tuttua totuutta, että piirisarjasta SM-tasolle noustessa vastuskin vaihtuu ja kovenee.
Mandaattiajattelu on ollut johtopaikkoja jaettaessa pisimmälle viljeltyä keskustassa. Nyt sielläkin mandaatit ovat vähenemään päin ja päällimmäisenä on pätevyyskriteeri. Tai ainakin pitäisi olla.