Suomi voi tarkastella Itämeren kaasuputkea virallisesti vain ympäristökysymyksenä. Saksa ja Venäjä ovat suhtautuneet koko Itämeren aluetta koskevaan putkeen liikaa kahdenvälisenä ilmoitusasiana.
Todennäköisesti Suomen hallitus antaa suostumuksensa maan talousvyöhykkeen käyttöön Itämeren kaasuputken vetämistä varten, ja todennäköisesti Länsi-Suomen ympäristölupavirasto antaa putkelle ympäristöluvan.
Etukäteen varmana asiana näitä päätöksiä ei silti voi eikä saa pitää. Niiden pitää pohjata näyttöihin ja tosiasioihin siinä missä muidenkin ympäristölupien.
Mutta etukäteen ei myöskään pidä sanoa, että myönteinen päätös olisi merkki nöyristelystä Venäjän edessä. Jos hakemuksen todetaan täyttävän ympäristöluvan saamisen edellyttämät ehdot ja jos kaikki tarvittavat tiedot ovat olleet saatavilla, se on silloin normaali viranomaispäätös, ei mitään muuta.
Ei ainakaan saisi olla. Tosiasia on sekin, että poliittiset paineet juuri tähän päätökseen ovat valtavat. Yhtään kaasuputkea ei Suomen vesialueilla kulje, joten ennakkotapauksia ei täällä ole. Mutta kansainvälisen lain mukaan millä tahansa valtiolla on oikeus laskea putkistoja talousvyöhykkeelle, rantavaltion suostumuksella.
Valtioneuvoston suostumus taas voi liittyä vain todennettaviin ympäristövaikutuksiin. Spekulointi turvallisuuskysymyksistä olisi astumista pitävästä juridiikasta hyllyvään politiikkaan, jossa puhutaan enemmän mielikuvista kuin faktoista.
Kunnes toisin todistetaan, on voitava luottaa siihen, että ympäristöviranomaiset tekevät työnsä normaalisti. Ensimmäinen edellytys on, että putken rakentajat antavat kaikki tarvittavat tiedot. Hankkeen erikoisuutta kuvaa, että ympäristötietojen toimittamisesta pitää puhua Suomen ja Venäjän pääministerien kesken.
Eivät asiat tuolle tasolle nousisi, jos kyseessä olisi puhtaasti kaupallinen asia. Geopolitiikkaa mukana on ilman muuta. Teknisesti helpointa olisi vetäistä putki Baltian ja Puolan läpi. Poliittisesti Itämeren pohja on Venäjälle ongelmattomin reitti suoraan Saksaan. Siinä eivät toimituksia hetkauta esimerkiksi poliittiset hintakiistat Ukrainan kanssa.
Silti kaasuputken on vaikea nähdä oleellisesti vaikuttavan Itämeren alueen ja Suomen turvallisuustilanteeseen. Venäjän laivasto on Itämerellä muutenkin läsnä ja tuntee Suomenlahden pohjasta varmasti jokaisen tuuman. Mahdollinen turvallisuusriski voisi lähinnä liittyä terrorismiin ja toisaalta myös putken vartioiminen voisi olla Venäjälle kasvavan sotilaallisen läsnäolon motiivi. Mutta jo nyt Suomenlahti on täynnä Venäjän elintärkeitä energiakuljetuksia ja yhteyksiä.
Eikä Venäjä yksin ole putkea Itämeren pohjaan työntämässä. Toiseen päähän tarvitaan vetäjä, ja se on Saksa.
Ulkoministeri Alexander Stubb on kritisoinut tapaa, jolla Venäjä ja Saksa ovat putkihanketta edistäneet. Kritiikkiin on helppo yhtyä. EU:n yhteinen energiapolitiikka on muutenkin lapsenkengissään, ja tässä nimenomaisessa asiassa siitä ei ole näkynyt jälkeäkään. Putkea on ryhdytty vetämään kahden maan ilmoitusasiana.
Ei ole mikään ihme, että Venäjän ja Saksan kahdenvälisille sopimuksille historiallisista syistä muutenkin allergiset Itämeren etelärannan maat ovat tyytymättömiä tilanteeseen. Ruotsillekin tällainen aktiivisuus maan vesien tuntumassa on herkkä kysymys.
Mutta läntinen Eurooppa tarvitsee Venäjän kaasua, Venäjä tarvitsee asiakkaita ja kaasutoimituksiin tarvitaan uusia reittejä. Siinä ovat putken päämotiivit. Hallituksen linja tarkastella putkea ympäristöasiana on ainoa pitävä tapa toimia.