Pääkirjoitus

Mallia muille hy­vä­tu­loi­sil­le

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön ehdotus palkkionsa laskemisesta on symbolinen ele, jota muut hyvätuloiset tuskin voivat jättää ottamatta huomioon.

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön ehdotus palkkionsa laskemisesta on symbolinen ele, jota muut hyvätuloiset tuskin voivat jättää ottamatta huomioon.

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön valtioneuvoston kansliaan viikko sitten jättämä kirje palkkionsa alentamisesta on saanut myönteisen vastaanoton niin muilta päättäjiltä kuin kansalaisiltakin.

Jo nyt on selvää, että Niinistön esimerkki johtaa siihen, että myös kansanedustajien palkkioita tullaan tutkailemaan sillä silmällä, josko niissä olisi leikkaamisen varaa. Hallitushan alensi ministereiden palkkioita jo hallituskauden alussa.

Niinistön valtioneuvostolle ilmaisema tahto on jatkumoa hänen sanomisilleen. Hänhän muun muassa ensimmäisessä tasavallan presidenttinä pitämässään uudenvuodenpuheessa varoitteli ahneudesta. Tätä taustaa vasten Niinistön aloitteellisuus oman palkkionsa alentamiseksi on nähtävä viestinä kaikille hyvätuloisille.

Yhteiskunnan ongelmat ovat niin syvät, että niiden korjaaminen vaatii kansakunnan eheyttämistä. Sen edellytys on, että oikeudenmukaisuus saa valtaa niin taloudellisessa kuin poliittisessa ajattelussakin. Tässä mielessä Niinistön ehdotusta on tervehdittävä hyvänä keskustelun avauksena.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini leimasi Niinistön aloitteen blogissaan sataprosenttiseksi populismiksi. Hän lievensi viestiään kysymyksellä, mitä pahaa on populismissa.

Tässä tapauksessa ei todellakaan ole mitään pahaa siinä, että aloite sattuu osumaan yksiin laajojen kansanjoukkojen oikeustajun kanssa ja saa siten kansan tuen.

Outoa sen sijaan on viime vuosina vallalla ollut ajattelu, jonka mukaan vain hyvätuloiset saisivat vaurastua mielin määrin, mutta muiden tulisi tyytyä koko ajan pienenevään osaan yhteisesti aikaansaadusta tulosta. On eri asia puhua maltillisista palkka- ja muista eturatkaisuista, jos itse näyttää esimerkkiä.

Niinistön esimerkki on siinä mielessä vertauskuvallinen, että tosiasiassa hänen ei tarvitse luopua juuri mistään. Hänen palkkionsa tasavallan presidentin tehtävästä on 160 000 euroa puhtaan käteen vuodessa. Jos palkkiota lasketaan esitetyllä tavalla vuoden 2006 tasolle, tulisi se olemaan 126 000 euroa.

Tämän lisäksi presidentin ei tarvitse maksaa omasta pussistaan sen paremmin asumisestaan kuin monia muitakaan menoja.

Niinistön palkkio tuntuu varsin suurelta monen tavallisen kansalaisen näkökulmasta katsottuna. Etenkin, kun valtionpäämiehen ei tarvitse maksaa siitä edes veroa.

Tasavallan presidentin tulo kalpenee kuitenkin lukemattomien häntä presidentinvaaleissa tukeneiden yritysjohtajien ja -omistajien tienestien rinnalla. On mielenkiintoista nähdä, mikä on heidän vastauksensa Niinistön haasteeseen. Heidän vuoronsa on puhua.

Niinistön aloite osoittaa taitavaa poliittista pelisilmää. Se on niin vetoava, että muilta hyväosaisilta on syytä odottaa vastausta siihen.

Jos aloite johtaa sellaiseen liikehdintään, että hyvätuloiset tekisivät Niinistön tavoin, voisi se avata umpisolmuja monen vaikealta tuntuvan ratkaisun edestä.