Television malliohjelmat ja suomalaismalli Suvi Koposen menestys maailmalla ovat saanet yhä useamman haaveilemaan mallin ammatista.
Mallitoimisto Paparazzin johtaja Laila Snellman luonnehtii, että nuoret naiset ovat hyvin kiinnostuneita ulkonäöstään ja haaveilevat pääsystä mallitoimistoon. Snellmanin kokemuksen mukaan moni myös haluaa julkkikseksi.
– Nyt kun on nämä sähköiset mediat, irc-galleriat ja muut, niin kaikki haluavat päästä esille.
Snellman muistuttaa, että mallin ammatti ei ole sama asia kuin julkkikseksi tuleminen. Monet mallit eivät hänen mukaansa edes halua olla julkisuudessa.
Snellmanin mukaan malliksi pääsyn ratkaisee ennen kaikkea ulkonäkö. Myös luonteella on vaikutusta. Koulutuksella sen sijaan ei voi tehdä ihmeitä.
– Emme sano, ettei kurssitus olisi hyvästä, mutta jos ei ole edellytyksiä, niin ei se auta.
Hänen mielestään on tervettä karistaa väärät unelmat nuorilta mahdollisimman varhain, jotta heillä jää energiaa muuhun.
– Olisi hyvä, että nuoret mahdollisimman nopeasti ymmärtäisivät, että onko edellytyksiä ja mille alalle. Vähän niin kuin jotkut hyväksyvät, ettei voi tulla tennispelaajaksi tai mäkihyppääjäksi. Tämä on sama juttu. Tämä on täysin extreme-ammatti ja suosii vain tosi pientä osaa.