Juha Malinen on valmentanut ammatikseen vuodesta 1986 lähtien. Nyt hän on ensimmäistä kertaa poissa kentän laidalta, mutta tähyää varsinkin kansainvälisiä mahdollisuuksia – vaikka sitten Malediiveille.
Malinen valmensi AC Oulussa vuodet 2008-2012. Viiteen kauteen mahtui nousu liigaan ja siellä säilyminen, mutta myös tunteiden toinen ääripää tuli tutuksi.
Mitä kuuluu, Juha Malinen?
”Olen ollut päätoiminen valmentaja 26 ja puoli vuotta. Ylioppilaskirjoituksista lähtien minulla on ollut aina joku juttu menossa. Nyt on ollut erilainen pari viikkoa ilman työtä, mutta syksy antoi aikaa valmistautua tähän. Kävin valmennusvaihtoehtoja läpi, mutta mikään ei natsannut. Tässä iässä pitää ottaa monia asioita huomioon, kun tekee valmentajasopimuksen. Nyt olen telakalla odottelemassa ja katselemassa ympärilleni.
En ole käynyt katsomassa harjoituksia. Olen yrittänyt olla tavallinen Malinen, joka elää normaalia elämää perheensä kanssa.”
Millaisia virityksiä sinulla on ollut?
”Kotimaan jutut olivat aika pitkälle Hakaan laskettuja. Tiesin, että muut paikat olivat ummessa. Ulkomailla on ollut kaksi juttua Norjasta ja yksi Virosta. Toinen norjalaisista oli jo summia myöten pitkällä. Se on nousuun pyrkivä Kakkosen seura, joka pystyy tarjoamaan Suomen liigatason palkan. Mutta olisin taas ollut kaukana kotoa, enkä saanut kuviota toimimaan.
Viimeisin oli Malediivien mestarijoukkue, jonka kanssa väänsimme kauan. Se olisi ollut uskomaton elämänkokemus, mutta olisi lähtökohtaisesti vaatinut perheeltä paljon, kun olisin lähtenyt toiselle puolelle maailmaa. Joukkue olisi ollut Aasian pienten jalkapallomaiden cupissa lohkovaiheessa. Samassa lohkossa olisivat olleet Myanmarin, Indonesian ja Hongkongin joukkueet. Jos tuonne asti lähtee, pitää olla taattua, että pääsee välillä käymään kotona ja perhe pääsee sinne. Ja sen verran palkkaa, ettei täällä pidä venyä äärimmilleen, jotta ukko pääsee käymään Malediiveilla.”
Olet nyt 54-vuotias nuori mies. Miten näet valmentajaurasi jatkon?
”Haluaisin nähdä sen kansainvälisesti. Nyt näyttää siltä, että Suomessa halutaan löytää halvempia ja kokemattomampia vaihtoehtoja, koska talous on kunnossa vain muutamassa paikassa. Minun täytyy joko etsiä paikkoja muualta tai orientoitua siihen, että ratkaisut kotimaassa vähän erilaisia. Hakassa olin ensimmäistä kertaa paikkaamassa muiden jälkiä, ja se tuntui kivalta projektilta.
Ulkomaille pyrkimisessä pitää olla aktiivinen ja käyttää kontaktejaan, muuten jää tänne pyörimään.”
Millä ajatuksella palasit Ouluun ja AC Ouluun viisi vuotta sitten?
”Minähän olen ollut oululaisen jalkapalloilun skeptikko siitä lähtien, kun jouduin täältä työn perässä lähtemään. Ratkaisut eivät ole olleet täällä aina järkeenkäypiä. Oulussa on aika paljon tunnetta mukana, mutta järjestelmällisyyttä, yhteistyötä ja johtajuutta ei ole löytynyt.
Ajattelin, että nyt voisi olla se hetki, että muutosta tarvitaan. Tein seuran viiden vuoden ohjelman. Sen mukaan olisimme viime syksynä pelanneet mitaleista. Kolme ja puoli vuotta meni urheilullisesti sen kaavion mukaan.”
Miten summaisit koko viiden vuoden jakson lyhyesti?
”Vuoden 2011 alkuun asti olin tyytyväinen, kuinka monet asiat olivat nousseet. Mutta se oli käännekohta, kun jouduimme pelaamaan Ykköstä. 2011 oli vielä torjuntavoitto, mutta tältä viimeiseltä vuodelta olisin odottanut jämptimpiä urheilullisia päätöksiä, kuin että vain ollaan, katsotaan ja kehitetään nuoria pelaajia.”
Seuralisenssikomitea antoi AC Oululle kielteisen päätöksen helmikuussa 2011, mutta saitte mahdollisuuden tehdä valituksen kahden viikon sisällä. Uskoitko, että saatte vielä liigalisenssin?
”Seuraan oli silloin tullut uusia miehiä taustalle. Joukkuehenki tarkoittaa sitä, että ympäristöön luotetaan. Johdosta tuli vahvasti signaalia, ettei mitään hätää ole. Toisaalta ovet alkoivat sulkeutua edestäni, enkä aina päässyt kuulemaan, mitä todella tapahtuu. Se oli ensimmäinen kerta, kun meidän osasto alkoi selvästi erkaantua heidän osastostaan.
Kävin ostamassa toimitusjohtajalle (Kimmo Piispanen) valmiiksi konjakkipullon sarjapaikasta. Se oli kassissa mukana ja aioin viedä sen toimistolle hyvin hoidetusta työstä. Se pullo ei koskaan mennyt määränpäähänsä. Päivällä sain tiedon päätöksestä, ja sitten alkoi tulla joka puolelta haastattelupyyntöjä. Siinä minä pyörin muutaman tunnin jumissa keskustassa. Kyllä se lopullinen päätös oli totaalinen yllätys.”
Seurassa on tullut ja mennyt toimitusjohtajia. Millainen suhde sinulla on ollut esimiehiisi?
”Joskus laskin, että minun aikana on ollut seitsemän erilaista järjestelyä esimiehenäni, viisi eri toimitusjohtajaa (tai toiminnanjohtajaa). Siinä on ollut paljon erilaisia ihmisiä. Olen aina lähtenyt siitä, että hyvä suhde esimieheen on kaiken toiminnan a ja o. Kun miehiä on vaihtunut, on selvää, ettei suhdetta ole aina päässyt syntymään. On siinä ollut myös tietyntahtoista hylkimistä, että ’pidähän sinä Malinen omat juttusi siellä’ – mutta ei monta.”
AC Oulun toimintaa on vuosien ajan leimannut heikko talous. Koetko, että sinun olisi pitänyt rajoittaa enemmän esimerkiksi pelaajahankintoja?
”Sitä olen tehnyt koko ajan. Jokunen mitali eri värinen, jos olisin ollut urallani tiukempi kuin joku kollegani. Jos sanotaan, että ei ole rahaa, uskon sen. Mutta huomasin täällä, että se ei ole fakta. Viimeisenä vuotena sanoin monta kertaa, että tarvitsemme kaksi hyökkääjää ja topparin, jos haluamme pelata noususta. Sanottiin, ettei ole rahaa. Sitten avausottelun jälkeen seurajohdosta soitetaan, että tarvitsette kaksi hyökkääjää ja topparin, me hoidamme rahat. Rahaa ei ole ja sitten sitä onkin.”
Mitä olisit tehnyt viiden vuoden aikana toisin näillä samoilla resursseilla?
”Minun olisi pitänyt pyrkiä olemaan vieläkin tiukemmin esimiesten kanssa yhteydessä. Olen edelleen sitä mieltä, että kaupungissa on ainekset menestykseen, mutta se vaatii tiukempaa johtamista. Nyt täällä on kaksi porukkaa (OPS ja AC Oulu), jotka ovat olleet kaksi vuotta pisteen päässä toisistaan. Molemmissa leireissä on ehdottomasti hyviä asioita, mutta molemmilla myös oppimista toisiltaan. Ja tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että kannatan yhdistymistä.
AC Oulu on kehittynyt todella paljon nuorisoyhteistyössä, yhteisöllisyydessä ja pelitavassa. Naapuriseurassa olosuhteiden luominen ja ehkä myös talous on kunnossa.
Kun tulin tänne oli, AC Oulussa oli käynyt 40 ulkomaalaispelaajaa. Muualta seurattuna se näytti sekamelskalta. Urheilullinen yhteisymmärrys on löytynyt ja luottamus AC Ouluun – ei tosin vielä siellä, missä maksut maksetaan. Oululaistaminen oli lähtökohta ja siinä onnistuin hyvin.”
Pidempi versio Malisen haastattelusta julkaistiin tiistain Kalevassa.