Kolme kotimaista taloustieteilijää, Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Vesa Vihriälä, jättivät maanantaina valtiovarainministerille muistion talouspolitiikan suuntaustarpeista. On hyödyllistä, että valtiontalouden vartijat käyttävät tukenaan arvostettujen ekonomistien näkemyksiä.
Muistion perusajatuksia on, että tämän hetken talouskasvusta huolimatta talouden pitemmän ajan haasteet eivät ole kadonneet mihinkään. Näitä ovat julkisen talouden kestävyysvaje, alhainen työllisyysaste ja riittämätön osaamistaso sekä innovaatiokyky. Ainakin kahdesta ensimmäisestä ongelmasta maassa ollaan rikkumattoman yksimielisiä.
Merkittävästi painoa muistiossa annetaan osaamiseen ja koulutukseen. Kolmikko kirjoittaa, että Suomen koulutustason nousu on lakannut ja että tieteellisen tutkimuksen taso on vain vähän OECD-maiden keskitasoa parempi.
Yliopistokoulutusta ja korkeakouluja ekonomistit ravistelisivatkin voimakkaasti. Koulutustasoa he vahvistaisivat yksinkertaisella reseptillä: nykyistä suuremmalle osalle väestöä on saatava laadukas korkeakoulutus.
Ylioppilastutkinnon jälkeisen pyrkijäsuman purkamiseksi kirjoittajilla on niin ikään suorasukainen korjauskeino: yliopistojen kandidaattitutkintojen aloituspaikkoja tulisi lisätä – ainakin väliaikaisesti.
Muihin lääkkeisiin kuuluu esimerkiksi ajatus yliopistojen jakamisesta kansainvälisen tason tutkimukseen tähtääviin tutkimusyliopistoihin ja toisaalta koulutukseen painottuviin korkeakouluihin.
Muistiossa ei kuitenkaan edes vilauteta sitä, miten jako käytännössä tapahtuisi. Taistelua siitä, mitkä yliopistot pääsevät korkeampaan tutkimusyliopistojen joukkoon, ei haluta tuupata liikkeelle.
Aiemmin Holmström on todennut, että tutkimusyliopistoja voisi olla Suomessa puolenkymmentä. Silloin hän luki valittujen joukkoon myös Oulun yliopiston.
Ennakkoluulottomuutta ehdotusten teossa tarvitaan, mutta ajatuksessaan yliopistojen lukukausimaksuista myös kotimaisille opiskelijoille kolmikko ajautuu kyseenalaisille vesille. Muistion tekijöiden mielestä korkeakouluopetuksen laadullisen kohentamisen lisärahoituksen pitää tulla pääosin yksityisistä lähteistä – lähinnä lukukausimaksuista.
Ilmeisesti vastaväitteitä ennakoiden kolmikko kirjoittaa, että ”kohtuulliset maksut eivät heikennä mahdollisuuksien tasa-arvoa, jos niihin liittyy hyvin suunniteltu opintolainajärjestelmä”.
Keskeiseksi kysymykseksi jää, mitä tarkoittaa kohtuullinen. Yhden kohtuullinen voi olla toiselle korkea, opiskelijan taustasta riippuen. On yksilöpsykologisesti merkittävää, ettei nuori näe taloudellisia esteitä korkeakouluopiskelulleen.
Pienen kansakunnan on erityisen tärkeää varmistaa, että lahjakkaiden nuorten kyvyt saadaan maan palvelukseen. Tätä ekonomistiryhmä itsekin selvästi tahtoo.
Lukukausimaksut ovat tätä tavoitetta ajatellen ristiriitainen ratkaisukeino. Yliopistojen tarvitsemat toimintarahat on tästä eteenkinpäin turvattava muilla keinoin.