Digitaaliset kamerat alkavat olla vakiotavaraa jo lähes jokaisessa kotitaloudessa. Valokuvaaminen onkin lisääntynyt uuden tekniikan ansiosta. Digikameran helppous houkuttelee kuvaamaan: lopputuloksen näkee heti, ja huonot kuvat voi poistaa saman tien.
Monissa kameroissa olevat hyvät lähikuvausominaisuudet jäävät usein vähälle käytölle.
Parhaimmillaan muutamien senttien päässä kuvattavasta kohteesta voi löytää rutkasti uusia kuvakulmia ja kokonaan erilaisen maailman: makromaailman.
Tututkin kohteet voivat näyttää läheltä katsottuna paitsi ihastuttavailta myös kauhistuttavilta. Kukan sisälle kurkistaessa saattaa nähdä jopa paratiisin, mutta nokkosperhonen imukärsineen muistuttaa läheltä katsottuna enemmän hirviötä kuin kaunotarta.
Lähikuvauksesta puhutaan, kun kohde on kuvassa suhteellisen suuri. Lähikuvaus käytännössä on sitä, että kuvaussuhde on pienempi kuin 1:1. Varsinainen makrokuvaus alkaa vasta 1:1 jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että makrokuvassa 1 cm:n kokoinen kohde kuvautuu kameran kennolle tai filmille 1 cm:n kokoisena tai suurempana. Lähikuvaukseen 1:3 on jo varsin hyvä kuvautumissuhde, sillä se esittää noin postikortin kokoisen palan ympäristöstä.
Lähikuvauksessa on etua suljinajan ja aukon säädöistä, ja valotuskompensaatio on myös eduksi. Edellä mainittuja kriteerejä täyttää ehkä parhaiten järjestelmäkamera, mutta onpa hyvin monissa digipokkareissakin näitä säätömahdollisuuksia. Säätöjä kannattakin opetella käyttämään, koska monesti ne erottavat hyvän kuvan loistavasta.
Lähikuvaajan arkea ovat lukuisat tärähtäneet tai muuten epäonnistuneet kuvat. Onkin tehokasta, jos pääsee tuoreeltaan tietokoneella analysoimaan tuloksia, mitä on tehty oikein ja mitä olisi ehkä pitänyt tehdä toisin. Monesti kuvia katsellessa tuleekin mieleen hiukan erilaisia kuvakulmia tai muita kokeiluja. Uusia ideoita voi päästä kokeilemaan saman tien.
Kuvatessa ei kannata säästellä, vaan on syytä ottaa useita kuvia samasta kohteesta ja eri kuvakulmista. Näin ollen on suurempi todennäköisyys, että onnistuneita otoksia ja jopa täysosumiakin löytyy.
Makroilijan peruskalustoon kuuluu hyvä ja tukeva jalusta ja sitä kannattaa käyttää aina. Jalusta auttaa osaltaan saavuttamaan tärähtämättömiä ja onnistuneita kuvia. Järjestelmäkamerassa kannattaa ottaa lankalaukaisin ja pokkarissa vitkalaukaisin käyttöön. Näillä voidaan vähentää kuvaajan itse aiheuttamia tärähdyksiä kameraa liikuteltaessa ja laukaisinta painettaessa.
Kuvaajan on syytä nöyrtyä kohteen edessä. Tämä tarkoittaa sitä, että monesti saa parempia tuloksia kuvaamalla kohdetta samalta tasolta. Jos kuvattava kohde on lähellä maanpintaa, hyviä kuvakulmia voi etsiä jopa makuultaan. Ojassa ryömivä ihminen ei siis välttämättä ole laitapuolen kulkija, vaan se voi yhtä hyvin olla kohteeseensa täydellisesti keskittynyt ja syventynyt kuvaaja.
Syvällisellä työskentelyllä saman kohteen ympärillä voikin vierähtää tuntikin. Siltikään ei ole mitään takeita lopputulosten laadusta. Lähikuvaaminen ei ole helppo laji ja kantapään kautta oppiminen on usein parasta oppia. Yrityksen ja erehdyksen jälkeen onnistumiset tuntuvat sitten kaksin verroin paremmilta.